Mitä sinulla on sydämellä? SDP on liikkeellä ympäri Suomen Toimintapäivänä 10.10.

5.10.2020

SDP:n Toimintapäivä järjestetään lauantaina 10.10.2020. Päivän aikana SDP:n aktiivit pääministeristä kuntavaaliehdokkaisiin ovat kohtaamassa ihmisiä ympäri Suomea. Tapahtumia järjestetään lähes 100 yli 70 paikkakunnalla Sodankylästä Hankoon. Toimintapäivän idea kiteytyy yhteen kysymykseen: Mitä sinulla on sydämellä?

– Toimintapäivää vietetään nyt kolmantena vuonna peräkkäin, tänä vuonna tietenkin turvavälein ja turvallisuuden ehdoin. Puolueena meille on tärkeää olla läsnä ja kuulla mitä ihmisillä on meille kerrottavana. Samalla haluamme myös aktivoida kuntavaaliehdokkaita ja aktiivejamme uuden kampanjapelin avulla, sanoo SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Digitaalinen kampanjapeli toimii SDP:n omassa Kansalaispaneeli-mobiilisovelluksessa. Kampanjapeli on ollut puolueella käytössä myös viime eduskuntavaaleissa. Eduskuntavaalien pelistä saatu myönteinen palaute kannusti vaalityöhön aktivoivan pelin suunnitteluun myös kuntavaaleihin. Elokuussa 2020 puoluekokouksessa julkistetussa kuntavaalien kampanjapelissä on mahdollista pelata neljässä eri aktiviteettikategoriassa; kohtaamiset, mainosten jakaminen, kampanjointiin käytetty aika sekä videoiden julkaisu.

– Tavoitteemme on olla Suomen paras ja suosituin puolue myös erilaisten digitaalisten palveluiden saralla. Kampanjapeli myös tekee vaalityöhön käytetyt tunnit näkyviksi ja rakentaa yhteistä motivaatiota kohti vaalivoittoa, Rönnholm kertoo.

Vallitseva pandemiatilanne on otettu tarkkaan huomioon Toimintapäivän suunnittelussa.

– Meille on ensisijaisen tärkeää varmistaa tapahtumien turvallinen toteutus vallitsevassa tilanteessa. Olemme ohjeistaneet alueellisia toimijoitamme tästä tarkasti. Pidämme kiinni turvavälien noudattamisesta ja tarvittaessa käytämme maskeja. Jokaisella tapahtumalla on myös erikseen nimetty vastuuhenkilö, joka huolehtii turvallisuudesta tapahtuman aikana ja valvoo muun muassa turvavälien noudattamista, sanoo SDP:n järjestöpäällikkö Jenny Suominen.

Valtakunnallinen toimintapäivä avataan Helsingin Narinkkatorilla klo 9.30 alkaen. 

 

Narinkkatorin lavaohjelma 10.10.2020

9.30 Puoluesihteeri Antton Rönnholm

9.40 Työministeri Tuula Haatainen

9.50 Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru

10.00 Pääministeri Sanna Marin

10.15 Mukana Helsingin apulaispormestari Nasima Razmyar ja valtuutettuja.

11.00 Tilaisuus päättyy

 

Toimintapäivänä SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin on tavattavissa seuraavasti:

Helsinki, Narinkkatori, klo 10.00

Vantaa, Tikkuraitti, klo 11.15

Kerava, Puuvalon aukio, Puuvalonaukio 2, klo 12.15

Hyvinkää, Kirjastoaukio, Hämeenkatu 5, klo 13.30

Lohja, Lohjan tori, Kalevankatu 3, klo 15.00

 

SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm:

Helsinki, Narinkkatori, klo 9.30

Helsinki, Kontula, Kontulan ostari, klo 11.15

Helsinki, Malmi, Ylä-Malmin tori, klo 13.00

 

Työministeri Tuula Haatainen: 

Helsinki, Narinkkatori, klo 9.40

Helsinki, Itäkeskus, Stoan aukio, klo 10.30

Helsinki, Kontula, Kontulan ostari, klo 11.15

Porvoo, Lundin aukio, Rauhankatu 37, klo 12.30

Pornainen, Sale, klo 13.45

 

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru:

Helsinki, Narinkkatori, klo 9.50

Espoo, Puolarmaari 12, klo 10.45

Kirkkonummi, Kirsikkapuisto/matkakeskus, klo 12.00

Siuntio, S-Market, klo 13.00

Inkoo, S-Market, klo 14.45

 

Kuntaministeri Sirpa Paatero:

Kotka, Kotkan tori, Kustaankatu, klo 10.30

Hamina, Kesäpuisto, klo 12.00

 

Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari:

Heinola, Heinolan kauppatori, klo 10.00

Orimattila, Orimattilan tori, klo 12.00 

Lahti, Vapaudenkatu 7, klo 13.30

 

Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen:

Oulu, Tierna-aukio, klo 9.30

Muhos, K-Supermarket Mimmin piha, klo 11.00

 

Katso kaikki Toimintapäivän tapahtumat täältä:

https://sdp.fi/fi/blog/toimintapaivan-10-10-tapahtumat/

Lisätietoa Kansalaispaneelista ja kampanjapelistä täältä:

https://sdp.fi/fi/vaikuta/kansalaispaneeli/

Jaa sosiaalisessa mediassa