Lähde ehdolle

Keväällä 2025 käytävissä kunta- ja aluevaaleissa päätetään tärkeistä toimivan arjen palveluista. SDP haluaa varmistaa, että apua ja tukea on saatavilla jokaiselle silloin, kun sitä tarvitaan ja huolen pitämistä ihan jokaisesta. SDP puolustaa tasa-arvoisia, laadukkaita ja saavutettavia hyvinvointivaltion palveluja. Tule mukaan puolustamaan sitä, mikä sinulle on tärkeää.

Politiikassa on kyse arvoista mutta myös kyvystä hoitaa yhteisiä asioita. Tervetuloa mukaan hoitamaan suomalaisten, kuntien ja hyvinvointialueiden asioita – yhdessä sopimalla ja rakentamalla. Mikäli olet kiinnostunut ehdokkuudesta aluevaaleissa, voit täyttää alta löytyvän lomakkeen tai olla yhteydessä oman kotipiirisi piiritoimistoon. Kuntavaaliehdokkuuden osalta voit täyttää alta löytyvän lomakkeen tai kääntyä kotikuntasi puolueosaston tai kunnallisjärjestön puoleen.

Usein kysytyt kysymykset ehdokkuudesta

  • Oletko joskus miettinyt, että olisi hienoa, jos päiväkoti olisi lähempänä, päivystys olisi auki pidempään, nuorille olisi enemmän harrastusmahdollisuuksia tai lenkkipolut olisi valaistu myöhempään illalla? Näistä kaikista asioista päätetään kunnanvaltuustoissa ja aluevaltuustoissa. Ehdolle lähteminen on paras keino varmistaa, että toivomasi muutos tapahtuu käytännössä. Valtuutettuna toimiminen on mielenkiintoista, palkitsevaa ja opettavaista.

    SDP:n ehdokkaana sinulla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, että jokainen voi elää hyvää arkea ja saa apua ja tukea aina tarvittaessa, asuinpaikasta ja lompakon paksuudesta riippumatta. SDP:n arvot, kuten tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus, tarjoavat hyvän pohjan, jolla voit edistää paikallisesti positiivisia muutoksia. Vaalikampanjassa tukenasi ovat oma paikallisyhdistyksesi, sen aktiivit ja muut ehdokkaat. SDP:n ehdokkaana saat myös tukea ja koulutusta niin voittavan vaalikampanjan tekemiseen kuin valtuutettuna toimimiseen.

  • Monessa kunnassa sinun on mahdollista lähteä sitoutumattomana ehdokkaana mukaan SDP:n ehdokaslistalle. Yleensä vaalien jälkeen luottamuspaikan vastaanottaminen edellyttää kuitenkin puolueeseen liittymistä. Ensimmäisen vuoden jäsenyys on uusille jäsenille ilmainen.

    Lue lisää SDP:n jäsenyydestä
  • Ehdottomasti. SDP:n ehdokkaana saat tukea niin vaalikampanjan tekoon kuin valtuutettuna toimimiseen, joten saat kaiken tarvittavan tiedon matkan varrella. Valtuustoihin myös tarvitaan ensikertalaisia tuomaan tuoretta näkemystä ja uusia ajatuksia. Siksi toivotamme uudet kasvot erityisen lämpimästi tervetulleiksi.

  • Ei tarvitse. Kunta- ja aluepäättäjiksi ei etsitä erityisasiantuntijoita, vaan tavallisia ihmisiä, jotka ovat valmiita kantamaan vastuuta ja tekemään päätöksiä oman kuntansa tai hyvinvointialueensa palveluista. Päätöksenteossa tarvitaan monenlaisia näkökulmia ja monenlaista kokemusta – siksi juuri sinun kannattaa lähteä ehdolle.

  • Kyllä voit. Voit valita, oletko ehdolla kuntavaaleissa, aluevaaleissa vai molemmissa. Poikkeuksena tähän on Helsinki, jossa ehdokkaaksi voi asettua vain kuntavaaleissa. Helsinki ei kuulu mihinkään hyvinvointialueeseen, eikä näin ollen Helsingissä käydä aluevaaleja.

  • Kunnanvaltuutetut ja kaupunginvaltuutetut tekevät päätöksiä kunnan taloudesta sekä kaikista keskeisistä palveluista. Kuntapäättäjänä olet päättämässä käytännössä esimerkiksi koulujen ja päiväkotien sijainnista ja ryhmien koosta, kunnan työllisyyspalveluista, leikkipuistoista ja uimarannoista, lenkkipolkujen ja hiihtolatujen valaistuksesta, liikuntapaikoista, harrastusmahdollisuuksista ja kulttuuripalveluista.

  • Aluevaltuutetut päättävät hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista ja pelastustoimesta. Aluevaltuutettuna olet siis tekemässä päätöksiä muun muassa hyvinvointialueen budjetista, terveyskeskusten palveluista ja asiakasmaksuista, lastensuojelusta, vanhustenhoidosta sekä pelastuslaitosten sijainnista – ja monesta muusta.

  • Kyllä voit. Vaalikampanjaa tehdään hyvin erilaisilla budjeteilla ja hyvin erilaisista lähtökohdista. Pienestäkin budjetista saa paljon irti, kun suunnittelee tekemisen hyvin. Esimerkiksi somemarkkinointi on hyvinkin edullista, mielipidekirjoituksia julkaisemalla saa ilmaista näkyvyyttä ja ihmisten kohtaaminen ei maksa mitään. Varainkeruu on myös hyvä keino kasvattaa omaa budjettia. SDP:n ehdokkaana saat tukea ja neuvoja lahjoitusten pyytämiseen.

  • Voit hyvin tehdä vaalikampanjaa vapaa-ajalla työn ohessa, omien aikataulujesi ja voimavarojesi mukaan. Vaalikampanjan tueksi kannattaa kerätä esim. ystävistä, tuttavista ja sukulaisista koostuva tukiryhmä, joka voi auttaa sinua vaalityössä ja tekee vaalityöstä monin verroin hauskempaa. Vaalityötä tehdään kunnissa ja alueilla myös yhdessä, joten kaikkea ei tarvitse suunnitella itse.

  • Kunnanvaltuutettujen ja aluevaltuutettujen tehtävä on luottamustehtävä, jota hoidetaan oman päivätyön ohella. Luottamushenkilöllä on oikeus saada tehtävän hoitamisesta palkkiota sekä korvausta aiheutuneista kuluista. Näiden suuruus vaihtelee kunnittain.

  • Osa päiväkodeista tarjoaa päivähoitoa myös iltaisin. Lisäksi monet kunnat korvaavat valtuutetuille lastenhoidon kustannuksia iltaisin järjestettävien kokousten ajalta. Voit kysyä lisätietoja oman kuntasi tai hyvinvointialueesi käytännöistä omasta puolueosastosi tai kunnallisjärjestöstäsi (kuntavaalit) tai piirijärjestöstäsi (aluevaalit).

  • Jokainen puolue päättää itse henkilöistä, jotka asettaa ehdolle vaaleihin. Jokaisen ehdokkaan tulee allekirjoittaa suomen- tai ruotsinkielinen ehdokassitoumus, jossa henkilö muun muassa vahvistaa ehdokkuutensa ja vakuuttaa olevansa vaalissa vain yhden puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaana. SDP:n omassa sitoumuksessa ehdokas sitoutuu lisäksi muun muassa noudattamaan puolueen sääntöjä ja puolustamaan ihmisoikeuksien sekä demokratian periaatteita.

    Puolueiden ja valitsijayhdistysten tekemä ehdokasasettelu vahvistetaan kunnan keskusvaalilautakunnan tai hyvinvointialueen aluevaalilautakunnan toimesta 13.3.2025.

    Tutustu ehdokassitoumus- ja suostumuslomakkeisiin
  • Kuntavaaleja koskevissa käytännön kysymyksissä sinua auttaa oman kuntasi kunnallisjärjestö. Aluevaaleja koskevissa käytännön kysymyksissä voit olla yhteydessä piirijärjestösi toiminnanjohtajaan. Piirijärjestöjen yhteystiedot löydät verkkosivuiltamme: Piiritoimistojen yhteystiedot

    Yleisissä kunta- ja aluevaalien ehdokasasetteluun liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä kampanjatyöntekijä Katri Kujanpäähän, katri.kujanpaa@sdp.fi.

Kuntavaaliehdokkaan suostumus ja sitoumus

Palauta täytetty ja allekirjoitettu lomake oman kuntasi vaalipäällikölle.

Kuntavaaliehdokkaan suostumus ja sitoumus -lomake (pdf)

Aluevaaliehdokkaan suostumus ja sitoumus

Palauta täytetty ja allekirjoitettu lomake omaan piiritoimistoosi.

Aluevaaliehdokkaan suostumus ja sitoumus -lomake (pdf)

Kunta- ja aluevaalien ehdokasasettelua koskeva ohjesääntö

Puoluevaltuusto hyväksyi kokouksessaan 18.11.2023 kunta- ja aluevaalien ehdokasasettelua koskevan ohjesäännön noudatettavaksi ehdokasasettelussa, mahdollisissa jäsenvaaleissa sekä muissa vaalivalmisteluissa.

Ehdokasasettelua koskeva ohjesääntö (pdf)

Kysyttävää?

Kunta- ja aluevaalien ehdokasasetteluun liittyvissä asioissa voit olla yhteydessä Kimi Uosukaiseen.