Siru-Säde Liljeqvist

opiskelija
Ålder: 28
Kommun: Oulu
Stadsdel: Meri-Toppila
176

Olen 28-vuotias oululainen ja opiskelen maantieteen maisteriksi. Ouluun olen muuttanut opintojen takia ja nyt en täältä halua lähteä. Vaikutan Toppilassa asukastoimikunnassa ja olen PSOAS:n hallituksen jäsen.

Omat vahvuuteni painottuvat ympäristöpuolen asioihin ja haluankin kaupunginvaltuustossa tuoda esille ympäristöarvoja ja varmistaa ympäristöohjelmassa pysymisen. Toisena itselleni tärkeänä asiana on tarkastella kaupunkia ja sen kehitystä asukkaiden kannalta. Kaupunki on ensisijaisesti ihmisiä varten, ja tämä tulee muistaa niin palveluverkostojen suunnittelussa kuin kaavasuunnittelussa.

Koen suurta kiinnostusta ympäristön ja kaupunkisuunnittelun lisäksi HLBT+ oikeuksien konkreettiseen edistämiseen, suomalaisten sekä kansainvälisten opiskelijoiden intressien edistämiseen sekä pienituloisten huomiointi.

Empatia kuuluu politiikkaan!

Shortly in English below.

Viktigt för mig

Ympäristöarvojen esiintuonti

Kaupunginvaltuustossa haluan tuoda esille ympäristöarvoja. Haluan huolehtia Oulun kaupungin ympäristöohjelman tavoitteissa pysymisestä, ja siitä, ettei ympäristötavoitteet jää taka-alalle. Luontoa tulisi sen tarjoamien ekosysteemipalveluiden lisäksi myös tarkastella sen itseisarvon kautta.

Kaikkien asuinalueiden houkuttelevuus

Haluan edistää hyvää asumista kaikilla alueilla. Asuinalueiden eriytymistä on estettävä, ja kaikkien asuinalueiden tulee olla houkuttelevia omalla tavallaan. Tämä saavutetaan kattavalla joukkoliikenteellä, kevyenliikenteen tieverkostoilla, peruspalveluilla kuten ruokakaupoilla ja kouluilla, lähiluonnolla sekä harraste- ja yhteisömahdollisuuksilla.

Shortly in English

I’m 28-year-old geography master student. I am part of tenant committee in Toppila and a member of PSOAS board.

My strengths are in environmental and city planning subjects. In the council I want to promote the environmental plan of Oulu and remind that the cities are for people and they should be considered in city planning.

I’m also interested in advancing LGBT+ rights, advancing the status of Finnish and international students, and considering low-income households.