Hei, olen ekonomi, hyvinvointialueen hallintojohtaja, hallitusammattilainen ja kolmen lapsen isä. Uudellamaalla olen työskennellyt monilla eri sektoreilla, mm. sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja pelastuslautakunnassa.
Uusimaa kasvaa nopeasti, ja on tärkeää varmistaa, että kaikilla on mahdollisuus osallistua kehitykseen. Kylien ja kaupunginosien ääni on kuultava päätöksenteossa, ja erityisesti vammaisten, nuorten ja vanhusten palvelut on turvattava. Talouden on oltava vastuullista, asumisen kustannusten kohtuullisia ja liikkumisen sujuvaa. Kiertotalouden edistäminen tukee sekä luontoa että työllisyyttä. Hoitotakuu ja nopea hoitoon pääsy varmistetaan etäpalveluilla ja digiratkaisuilla. Henkilöstön työolot ja nuorten mielenterveyspalvelut on vahvistettava.
Vantaa tarvitsee rohkeita päätöksiä ja pitkäjänteistä suunnittelua, jotta kasvun mukana tulevat haasteet voidaan ratkaista kestävästi ja asukkaiden hyvinvointi turvata.
Viktigt för mig
Kaupungin talouden tasapaino ja hankintalain uudistus
Talouden hallinta edellyttää pitkäjänteisyyttä ja sopeutumiskykyä muuttuviin olosuhteisiin. Vantaan on panostettava elinvoimaan ja kasvuun, mutta huolehdittava vastuullisista hankinnoista ja harmaan talouden torjunnasta. Hankintalain uudistus voi muuttaa kuntien mahdollisuuksia ohjata hankintoja kestäviin vaihtoehtoihin. Sidosyksikköyhtiöiden purkaminen voi heikentää palvelutuotantoa ja nostaa kustannuksia, mikä vaatii strategista varautumista ja tehostettua konserniohjausta.
Asuntopolitiikan, kaavoituksen ja vihreän liikenteen kehittäminen
Vantaa voi kehittyä viihtyisäksi ja monimuotoiseksi panostamalla lähiöiden uudistamiseen, vuokra-asuntojen kunnostamiseen ja monipuolisiin asuinalueisiin. Kaupunkisuunnittelu tukee yhteisöllisyyttä, ja kohtuuhintaisia asumisratkaisuja on edistettävä. Suuralueiden kehittäminen on tärkeää lähipalvelujen turvaamiseksi. Liikenteen kehittäminen ja kevyen liikenteen parantaminen on ratkaisevaa. Yhteistyö muiden pääkaupunkiseudun kaupunkien kanssa tukee joustavampaa ja monipuolisempaa liikkumista.
Koulutuksen ja nuorten hyvinvoinnin vahvistaminen
Vantaa tarvitsee vahvaa panostusta koulutukseen ja nuorten hyvinvointiin. Koulutustason nostaminen edellyttää riittäviä resursseja varhaiskasvatuksesta toisen asteen koulutukseen. Lähikouluperiaate, pienet opetusryhmät ja erityisopetuksen vahvistaminen ovat avainasemassa. Kouluverkon kehittäminen kasvavilla alueilla tukee väestö- ja palvelukehitystä. Nuorten matalan kynnyksen tukipalveluja ja koulutuksen ja työelämän yhteistyötä on lisättävä, jotta jokainen nuori löytää oman polkunsa.