Leila Ahlqvist

Yhdenvertainen kuntalaisten asioiden hoito, varsinkin heikossa asemassa olevien, on elämäntehtäväni näissä viimeisissä kuntavaaleissa. Otan asioista selvää, opiskelen vielä jatkuvasti uutta ja tarpeellista asiaa ja koen, että minulla on paljon tehtävää lasten, kouluikäisten ja perheiden sekä vanhusten ja vammaisten/pitkäaikaissairaiden sekä työttömien ja mielenterveysongelmaisten asioiden asioiden esiin tuomisessa ja kehittämisessä ihmiskeskeiseksi. Raha , vallankäyttö, heikko johtaminen ja alistaminen saavat minut varpailleen ja toimimaan heikommassa asemassa olevan äänenä ja tilanteen paljastamiseksi niin, että epäoikeudenmukaisuus ja oman edun tavoittelu tuodaan julki. Kunnanvaltuutettu on kuntalaisen asialla eikä tarvitse työssä onnistumisessa itselleen palkkiota ja sulkaa hattuun vaan palkka työstä tulee siitä, että ihminen saa oikeutta ja selviää eteenpäin elämässään paremmin - uskoo tulevaan.
Viktigt för mig
Vanhuksille kunnassa tukea ja palveluja Lopella
Asiointipalvelua ja apua tietoteknisiin ongelmiin kunnan palveluna olisi saatava. Kun itse etsin Lopen sivuilta kunnan eläkeläisten palveluja niin ei löytynyt mitään. Ainoa palvelu oli liikuntapalveluiden kautta lukujärjestys, jossa näkyi, että jotakin liikuntapalvelua löytyy yli 65v.. Tiedän, että kunta tarjoaa ilmaisia ottelulippuja tm, mutta niistä ei kerrota sivuilla. Ikäihmisten palvelut ovat näköjään kiven takana eikä edes eläkeläisyhdistyksien yhteystietoja ole kunnan sivulla. Arvosana 4.
Koulunuorisotyö Lopen yläkouluun ehkäisemään turvattomuutta, yksinäisyyttä, aggressiivista käytöstä, kiusaamista ja runsaita poissaoloja - Unicef-lapsiystävällinen kunta
Yläkoulussamme lapset tekivät koululakon v.2024 koska koulussa oli väkivaltaa ja paljon kiusaamista. Nuorisotoimesta lakkautettiin toinen nuorisotyöntekijä. Koulun nuorten välisten suhteiden edistäminen, runsaiden poissaolojen, yksinäisyyden ja syrjäytymisen ehkäisy ja myönteisen ilmapiirin, hyvän oppimisilmapiirin luomiseksi kouluun tulee saada koulunuorisotyöntekijä, jonka työ edistää yhteistyötä ja ihmissuhteiden myönteistä laatua. Toimen purku tulee peruuttaa ja koulunuorisotyö toteutumaan.
Lopen kunnan itselleen varhaiskasvatukseen jättämä THL:n hankkeen hyvinvointialueen työhön suunnittelema perhetyöntekijä tulee siirtää tarkoitettuun LaPe-keskuksen perhetyötiimiin hyvinvointialueelle. Ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä ei tuloksellisesti toteuteta yksin ja työnä, joka ei ole sidoksissa kollegoihin lastensuojelun saralla.
Lastensuojelun perhetyöntekijän on osa laajaa kokonaisuutta, jota ei johdeta LaPe-keskuksen vastaavaan työhön pelkästään sillä, että Lopen varhaiskasvatusjohtaja käy hyvinvointialueen palavereissa. Perhetyöntekijän nimike on nyt muutettu sosionominimikkeeksi eli resurssi on vakan kasvatusresurssi eikä osa laajaa alueen lastensuojelutyötä.