Ville Skinnari: Uimataito on henkivakuutus

Poikkeuksellisen lämmin ja helteinen kesä on ollut ainakin meidän perheessä yhtä uintipaikan metsästystä. Kotoa on onneksi lyhyt matka Möysän uimarantaan, joka on säästynyt pahimmalta sinileväongelmalta. Kesämökillä Päijänteellä on sielläkin ollut ensimmäistä kertaa minun elinaikana sinilevää pieniä määriä, mutta silti erinomaisessa kunnossa. Suomenlahdella tilanne on toinen. Nyt on viimeistään koko Suomen ja kaikkien Itämeren alueen maiden herättävä toimenpiteisiin Itämeren tilan parantamiseksi ja maatalouden päästöjen pienentämiseksi.

Lasten, nuorten ja aikuistenkin uimataito on Suomessa korkealla tasolla kansainvälisesti vertailtuna. Silti jokainen uimataidolla estettävissä oleva hukkumistapaus on tavoittelemisen arvoinen. Siksi suomalaisissa peruskouluissa pitääkin panostaa entistä enemmän lasten uintimahdollisuuksiin. Monessa kunnassa näin onkin, mutta ei kaikissa. Ensimmäisten kouluvuosien aikana tulee viimeistään hankkia uimataito. Uinnin tulisi olla mukana jokaisella vuosiasteella, siten että jokaisella on mahdollisuus oppia uimaan. Se on kuin konkreettinen henkivakuutus koko elämän ajaksi tuhansien järvien maassa. Ja miksi niin moni aikuinen tuntuu häpeävän uimataidottomuutta?

 

 

Liikuntalain mukaan liikunta – ja urheilupaikkojen olosuhteet ja niiden ylläpito sekä kehittäminen ovat kuntien vastuulla. Valtion liikuntaneuvostossa olemme etsineet ratkaisuja lasten ja nuorten liikunnan edistämiseen. Liikuntapolitiikassa olosuhteista pitää uskaltaa keskustella. Matalan kynnyksen harrastamisesta on leikattu jo pitkään. Kunnat kertovat, että ei ole rahaa tai mahdollisuuksia huolehtia olosuhteiden kehittämisestä.  Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kaunis lause, mutta miljardien eurojen SOTE -keskustelussa se on vasta sikiöasteella. Valtioneuvosto tuo syksyllä eduskuntaan liikuntapoliittisen selonteon liikunnan ja urheilun rahoituksen uudistamiseen. Tässä keskustelussa SDP:n pitää olla aktiivinen. Mitkään harrastustakuut tai liikuntapassit eivät kuitenkaan tuo lapsille liikunnan intohimoa, halua liikkua ilman olosuhteita. Olosuhteiden lisäksi tarvitaan valmennusta, ohjausta ja intohimoa. Sama sääntö pätee matkalla huippu-urheilujaksi.

Vaimoni kotipaikkakunta Nivala on Pohjois-Pohjanmaalla esimerkki erinomaisesta liikuntapaikkarakentamisesta: Uikko on uimahalleista ehkä paras näkemäni koko perheen uimahalli. Samaan yhteyteen on toteutettu keilahalli ja jäähalli. Pesäpallo – ja jalkapallokentät ovat kivenheiton päässä – uudet, innovatiiviset energiaratkaisutkin ovat mukana.  Tämä siis noin 12 000 ihmisen kaupungissa.

Liikunnan ja elämisenkin intohimossa kyse on usein myös itseluottamuksesta ja itsensä tuntemisesta. Olen valmentanut nuoria jääkiekossa useita vuosia ja keskustelimme usein vahvuuksista ja heikkouksista. Miten löydän omat vahvuuteni ja uskallan luottaa niihin? Missä minä olen hyvä? Mitä minä osaan? Nämä ovat kysymyksiä, joihin kovin usein nuorilla ei ole vastauksia. Tavoitteena on uskon omaan itseensä ja toivon näkeminen omaan tulevaisuuteen.

Joskus kannattaa katsoa miten muualla maailmassa on toimittu. Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa lapsille opetetaan itsensä tuntemusta sekä omien vahvuuksien tuntemusta ja kehittämistä. Suomessa tulisi tuoda samaa ajattelua kouluihin ja päiväkoteihin, jossa tarjottaisiin lapsiystävällinen ratkaisu, joka tukee lasten ja nuorten hyvää arkea. Meidän pitää hakea ratkaisua suurempaan kysymykseen – miten kestämme epäonnistumisia. Tätä voisi kutsua itsensä tuntemisen koulutukseksi. Siinä koulutetaan ja valmennetaan valittujen luokkien ja päiväkotiryhmien oppilaita ja opettajia. Samaa menetelmää käytetään hieman muunneltuna urheilussakin kansainvälisesti.