Vero-ohjelma: Oikeudenmukaisempaa verotusta

4.1.1 Veropohjat kuntoon

SDP tiivistäisi omistamisen veropohjaa poistamalla keskeisimmät aukot, joilla omistamiseen kohdistuvaa verotusta voidaan vältellä. Uudistusten tavoitteena on, että eri sijoitusmuotoja kohdeltaisiin nykyistä tasapuolisemmin. Samalla omistamisen verotuksen ja korkeiden palkkatulojen verotuksen eroa kavennetaan.

Tämä on perusteltua, sillä pääomatulot ovat ensisijainen toimeentulon lähde vain poikkeustilanteissa. Veropohjan tiivistämisen seurauksena veronkorotukset ja –alennukset voitaisiin kohdentaa oikeudenmukaisemmin tulojen ja varallisuuden suhteessa.

Lähdevero institutionaalisten sijoittajien ja muiden osittain verovapaiden yhteisöjen osingoille

Suomessa yhteisöveron taso on laskenut viimeisen kymmenen vuoden aikana 26 prosentista 20 prosenttiin. Samalla piensijoittajien osinkoverotusta on kiristetty. Instituutionaaliset sijoittajat ja rahastot eivät kuitenkaan maksa veroa osingoista, joten ne ovat hyötyneet yhteisöveron alennuksista täysimääräisesti.

Veroetu jää lopulliseksi silloin, kun institutionaalisen sijoittajan edunsaajat ovat ulkomaalaisia. Suomen kansainväliset sopimukset käytännössä estävät ETA-alueella rekisteröityjen institutionaalisten sijoittajien verottamisen silloin, kun vastaava kotimainen yhteisö on vapautettu verosta. Näin on esimerkiksi silloin, kun ulkomainen eläkelaitos sijoittaa Suomeen.

Menetys on merkittävä, sillä Helsingin pörssin omistuksesta puolet on ulkomaalaista, josta vain harva joutuu maksamaan sijoitustuotoistaan veroa Suomeen. Viime vuosina ulkomaiset osingonsaajat ovat maksaneet kokonaistuloistaan Suomeen vain muutaman prosentin veroa[1]. Ne siis hyötyvät huomattavasti verrattuna suomalaisiin piensijoittajiin, joiden osinkoja ja myyntivoittoja verotetaan normaalisti. Myös suomalaiset voivat välttää hyödyntää porsaanreikää vakuutuskuorien avulla.

Osinkoverotuksen veropohjaa tulee tiivistää perimällä institutionaalisilta sijoittajilta kohtuullista lähdeveroa niiden Suomesta saamista osingoista ja muista vastaavista tuloista. Se kompensoisi institutionaalisten sijoittajien saamaa hyötyä yhteisöveron alennuksesta. Vero pitää mitoittaa kohtuulliseksi siten, että se ei ratkaisevasti vaikuta sijoituksiin, mutta vaikeuttaisi veronvälttelyä riittävästi. Esimerkiksi viiden prosentin vero ei vaikuttaisi olennaisesti investointeihin, eikä heikentäisi juurikaan eläkerahastojen tuottoja, sillä vero koskisi vain pientä osaa niiden tuotoista.[2]

Veropohjan tiivistämiseksi, järjestelmän yksinkertaistamiseksi sekä tasapuolisuuden varmistamiseksi osinkojen lähdeverotus olisi ulotettava institutionaalisten sijoittajien ohella myös muihin osinkoverotuksesta vapautettuihin yhteisöihin, kuten yleishyödyllisiin yhdistyksiin ja säätiöihin. Muun muassa sosiaali- ja terveysjärjestöt, liikuntaseurat ja ammattiyhdistykset tekevät kuitenkin tärkeää työtä yhteiskunnallisen koheesion luomisessa sekä kestävän hyvinvoinnin ja osallisuuden rakentamisessa kautta yhteiskunnan. Kansalaisjärjestöt ansaitsevat kompensoivaa yhteiskunnan tukea sen lisäksi, että esimerkiksi viiden prosentin lähdevero olisi matala suhteessa muihin verovelvollisiin. Samalla yleishyödyllisen toiminnan verotukseen on tehtävä kokonaistarkastelu, jonka tavoitteena on, ettei kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä heikennetä.

Listaamattomien osakeyhtiöiden osinkoverouudistus

Valtiovarainministeriön asettama asiantuntijatyöryhmä osoitti toisen osinkoverotuksen aukon raportissaan 2017, joka koskee listaamattomien osakeyhtiöiden jakamia osinkoja[3]. Erityisesti varakkailla sijoittajilla ja yrittäjillä on mahdollisuus nostaa kevyellä verokannalla merkittäviä tuottoja osakeyhtiöstä. Osinkoveron huomattava huojennus kannustaa kanavoimaan työtuloja osakeyhtiöön. Se myös ohjaa pääomien tehottomaan käyttöön, kun varat kannattaa jättää osakeyhtiöön, vaikkei yhtiö tarvitsisi niitä liiketoimintaansa. Osinkoverotusta tulisi uudistaa työryhmän esittämän mallin pohjalta. Vaihtoehtoisesti osinkoverotusta voitaisiin yksinkertaistaa Ruotsin tai Tanskan mallin pohjalta.[4]

 Vakuutuskuoret samalle viivalle muiden sijoitustuotteiden kanssa

Sijoitusvakuutukset ja kapitalisaatiosopimukset, eli niin kutsutut vakuutuskuoret, antavat mahdollisuuden lykätä sijoitustuottojen verotusta jopa loputtomiin. Vakuutuskuoresta voi nostaa verovapaasti varoja sijoitetun pääoman verran eikä sijoittajan kuoreen kertynyttä tuloa veroteta lainkaan Suomessa, jos omaisuus lahjoitetaan eteenpäin tai varat nostetaan ulkomaille muuton jälkeen. Tällöin arvonnousuun voi kuitenkin kohdistua perintö- tai lahjavero tai ulkomaan vero.

Sijoitusvakuutusten veroetu paitsi kaventaa suoraan veropohjaa, uhkaa Suomen veropohjaa myös laajemmin. Varakkaimmat voivat käyttää suomalaisten ja ulkomaisten vakuutusyhtiöiden myymiä vakuutuskuoria sijoitustoimintansa työkaluina, kun taas piensijoittajien suorilla sijoituksilla ei ole vastaavaa veroetua.

Nimestään huolimatta vakuutuskuoret ovat nimenomaan sijoitustuote, jolla ei ole tekemistä varsinaisten vakuutusten kanssa. Vakuutuskuorisijoitusten yhteispääoma on noussut kymmeniin miljardeihin euroihin[5].

Ensisijaisesti veroetu tulisi poistaa siten, että vakuutuskuoriin kertynyttä tuloa verotettaisiin sijoittajan tulona siinä, missä suoria sijoituksia[6]. Tällöin tulot verotettaisiin suoraan vakuutuskuoren tosiasiallisella edunsaajalla[7]. Lyhyen aikavälin vaihtoehto olisi soveltaa vakuutuskuoriin tuloveron ohella Ruotsin mallista varallisuusveroa, jolloin niistä perittäisiin vuosittain vakuutuskuoren käypään arvoon perustuvaa veroa. Tämä malli kuitenkin edellyttäisi varallisuuden arvon määrittämistä vuosittain, mikä olisi joidenkin omaisuuslajien kohdalla vaikeaa. Jos vakuutuskuoriin sovellettaisiin arvoon perustuvaa veroa, olisi syytä samalla arvioida, olisiko niihin kohdistuvaa tuloveroa samalla huojennettava kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi.

Rahastosijoitusten verokohtelu samanlaiseksi muiden vastaavien sijoitustuotteiden kanssa

Vakuutuskuorten ohella myös rahastosijoitukset nauttivat vastaavaa veroetua. Osa sijoitusrahastoista hallinnoi suppean omistajajoukon sijoituksia, joten niitä voidaan käyttää verosuunnitteluun. Siksi tällaisia rahastoja olisi syytä kohdella verotuksessa samalla tavalla kuin edellä kuvattuja vakuutuskuoria.

Tämä ei koske laajoille sijoittajajoukoille markkinoituja rahastoja, koska niissä sijoittajat eivät voi yleensä vaikuttaa sijoitusten jakautumiseen. Tällaisten rahastosijoitusten verokohtelu voitaisiin uudistaa tasapuolisemmaksi Ruotsin mallin pohjalta siten, että rahastosijoituksesta perittäisiin vuosittain sen käypään arvoon perustuvaa veroa. Tämä onnistuisi suhteellisen helposti, sillä rahasto-osuuksien arvo määrittyy yleensä markkinoilla. Samalla tulisi arvioida, tulisiko sijoitusrahastotuottoihin kohdistuvaa tuloveroa samalla huojentaa kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi.

Kiinteistösijoittamisen veropohjaa tiivistettävä

Kiinteistöistä ja osakehuoneistoista saadut tulot verotetaan yleensä niiden sijaintimaassa. Sijoitusrahastot on kuitenkin vapautettu maksamasta tuloa myös kiinteän omaisuuden tuotoista, joten niiden avulla voidaan sijoittaa esimerkiksi suomalaisiin kiinteistöihin maksamatta tänne veroa. Tästä verovapaudesta olisi syytä luopua veropohjan tiivistämiseksi. Lisäksi sijoitusrahastot ja muut kiinteän omaisuuden tulosta maksettavasta verosta kokonaan tai osittain vapautetut yhteisöt tulisi velvoittaa maksamaan näistä tuloista veroa myös valtiolle. Samalla myös ulkomaiset institutionaaliset sijoittajat joutuisivat maksamaan näistä tuloista veroa Suomeen. Tämän ohella tulisi varmistaa, että kiinteistöjen ja asuinhuoneistojen luovutusvoittoja voitaisiin verottaa aina tilanteissa, joissa myynnin kohteena on niitä hallinnoivan pöytälaatikkoyhtiö tai vastaava yhteisö.

Kiinteistöverotuksen veropohjan tiivistäminen ja uudistaminen

Kiinteistöjen verotusarvot eivät vastaa niiden käypiä arvoja, minkä vuoksi kiinteistövero on liian alhainen arvokiinteistöille ja liian korkea arvoaan menettäneille kiinteistöille. Tämän vuoksi myös kiinteistöveron korotukset kohdistuvat epäreilusti. Valtiovarainministeriössä on käynnissä kiinteistöjen arvostamista koskeva hanke, jonka pohjalta on tarkoitus uudistaa lainsäädäntöä vuodeksi 2020[8]. Nykyistä oikeammilla arvostuksilla kiinteistöverotuksesta tulee oikeudenmukaisempaa, jolloin sen roolia tulee asteittain lisätä. Tämä on mahdollista, sillä suhteutettuna bruttokansantuotteeseen kiinteistöverot olivat Suomessa vuonna 2015 noin 0,8 prosenttia eli puolet EU:n keskitasosta[9]. Samalla on kuitenkin varmistettava, etteivät uudistukset aiheuta kohtuuttomia veroseuraamuksia alueellisesti tai pienituloisille väestöryhmille.

Kiinteistöverotusta uudistettaessa tulee arvioida kiinteistöveron veropohjaa laajemmin. Monissa maissa veropohjassa on huomioitu ainoastaan maapohjan arvo eikä lainkaan rakennuksen arvoa. Tällainen järjestelmä ohjaa tehokkaampaan maankäyttöön. Myös rakentamattomien kaavoitettujen tonttien raskaammalla verotuksella voidaan ohjata maan käyttöä. Lisäksi on syytä arvioida, miten kiinteistöihin kohdistuvat lainat otetaan verotuksessa huomioon.

Veropohjaa kaventavien vähennysten ja tulolähdejaon poisto

Muussa kuin osakeyhtiömuodossa harjoitettavan yritystoiminnan sekä maa- ja metsätalouden verotusta tulee uudistaa poistamalla tulolähdejako sekä tiivistämällä veropohjaa poistamalla tarpeettomia vähennyksiä, kuten yrittäjävähennys ja metsälahjavähennys. Tulolähdejakoa uudistettaessa tulee varmistaa, ettei veropohja kapene haitallisesti.

Perintö- ja lahjaverotuksen veropohjan tiivistäminen

Perintö- ja lahjaveron merkitys kasvaa lähivuosina, koska väestö ikääntyy. Suuret ikäluokat (s. 1947–1951) ovat sekä aikaisempia ikäluokkia että perillisiään vauraampia. Siksi perintö- ja lahjaverotuksen merkitys on korostumassa. Perintö- ja lahjaveroa on syytä uudistaa, sillä sen veropohja vuotaa kahdella tapaa.

Ensiksi yritysperintöjen verohuojennus[10] antaa mahdollisuuden siirtää yritys-, maatila- ja sijoitusvarallisuutta perillisille hyvin matalalla verokannalla. Valtiovarainministeriön mukaan etu on ”varsin mittava”: maatilavarallisuuden luovutuksissa efektiivinen eli tosiasiallinen saajakohtainen veroprosentti on ollut keskimäärin 1,6 prosenttia ja muun yritysvarallisuuden luovutuksissa 3,5 prosenttia[11]. Muilla veroprosentti saattoi olla suuremmissa lahjoissa ja perinnöissä yli kymmenkertainen, kun perinnöistä perittiin selvitystä tehdessä enimmillään 36 prosentin veroa ja perheen sisälläkin 20 prosentin veroa. Näin suuri ero on ongelmallinen sekä perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta, että käytännön tilanteissa, kun saman perinnön saajia kohdellaan eri tavalla. Siksi sitä täytyy kaventaa.

Ongelmana on yhtäältä se, että tietyissä tilanteissa kaikki yritystoimintaa jatkavat perilliset eivät voi hyödyntää huojennusta, toisaalta se, että huojennuksen voi saada, vaikka osallistuisi vain nimellisesti toiminnan jatkamiseen. Perillisten on siis keskinäisellä sopimuksella voitava yhdessä saada huojennus, joka tasaa erotusta. Verohuojennus on myös rajattava selkeästi tuotannolliseen omaisuuteen, kun se nykyään voi kohdistua myös sijoitusvarallisuuteen. Ei ole oikeudenmukaista, että yrityksen nimissä omistetut arvopaperit voidaan siirtää perillisille huomattavasti matalammalla verolla kuin muiden yksityishenkilöiden saamat lahjat ja perinnöt.

Yritysperintöjen verohuojennus ei ota huomioon sitä, että uusi yrittäjä tai maanviljelijä voi olla perhepiirin ulkopuolelta. Yritystoiminnan jatkamista perheen sisällä on arvostettavaa, mutta myös perheen ulkopuolinen omistaja voi varmistaa toiminnan jatkumisen ja kasvun Suomessa. Siksi kannattavan toiminnan jatkumisesta on huolehdittava tarpeen mukaan myös muilla tukitavoilla kuin verohuojennuksilla.

Toinen perintö- ja lahjaveron aukko koskee sitä, että veroa voidaan välttää muuttamalla ulkomaille ennen omaisuuden lahjoittamista tai perimistä. Tällöin voidaan välttää myös realisoitumattomien arvonnousujen myyntivoittoverot. Välttely voi onnistua myös yksinkertaisesti siirtämällä kirjat tilapäisesti ulkomaille, sillä viranomaisten on vaikea valvoa ulkomailla oleskelua ja sinä aikana tehtyjä luovutuksia. Ottamalla käyttöön niin kutsutun arvonnousuveron, Suomi voisi verottaa myynteihin, perintöihin ja lahjoihin sisältyviä arvonnousuja siltä osin, kun ne ovat syntyneet Suomessa asuessa[12]. Näin tulo verotetaan kansainvälisen verotuksen periaatteiden mukaan siellä, missä se on kertynyt. Tällainen vero on käytössä esimerkiksi Yhdysvalloissa, Norjassa ja Ranskassa. Ruotsin verohallinto Skatteverket esitti vastaavaa veroa verovälttelyn ehkäisemiseksi vuonna 2017[13].

Rahoitusalan arvonlisävero

Rahoitusala nauttii tällä hetkellä veroetua, kun alan palveluista ei peritä arvonlisäveroa. Veroedulle ei ole vahvoja perusteita, kun muista palveluista vero on yleensä 24 prosenttia. Rahoitusala tuottaa yhteiskunnalle ja kuluttajille riskejä, joten rahoitusalaan tulisi kohdistua vähintään sama verotus kuin muihinkin toimialoihin[14].

Laajan rahoitusmarkkinaveron toteuttaminen ei ole mahdollista kansallisella tasolla. Sen sijaan Islannin, Norjan tai Tanskan mallinen rahoitusalan arvonlisävero voidaan toteuttaa kansallisesti[15]. Norjassa kyseinen arvonlisävero on osa niin kutsuttua rahoitustoimintaveroa (financial activity tax, FAT)[16]. Suomeen tulisikin ottaa tällainen vero käyttöön, jolloin arvonlisäveron veropohja samalla tiivistyisi. Rahoitusalaan kohdistuva arvonlisävero ei lisäisi tuloeroja merkittävästi, sillä varakkaimmat käyttävät alan palveluja eniten. Se ei myöskään siirtäisi merkittävästi palveluja muualle, sillä asiakkaiden sijainti on merkittävässä roolissa rahoitusalan yritysten sijainnissa. Rahoitustoimintavero olisi käyttökelpoinen vero myös koko EU-alueella toteutettuna[17]. 

Kansainvälinen veronkierto

Suomi menettää vuosittain satoja miljoonia euroja monikansallisten yritysten aggressiivisen verosuunnittelun vuoksi. Myös kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvä verovilppi aiheuttaa Suomelle satojen miljoonien eurojen veromenetykset. Suomen etu taataan puuttumalla tehokkaasti aggressiiviseen verosuunnitteluun ja kansainväliseen verorikollisuuteen. Tämä onnistuu kansallisin lakimuutoksin sekä kansainvälisessä yhteistyössä. Samalla luodaan pohjaa oikeudenmukaisemmalle verotukselle, jossa verotetaan omistamista nykyistä raskaammin. Lisäksi valtion tulee käyttää omistajavaltaansa edistääkseen sitä, että sen suoraan tai välillisesti omistamissa yrityksissä ei harjoiteta aggressiivista verosuunnittelua.

SDP julkaisi syyskuussa 2017 aggressiivisen verosuunnittelun ja verokeidasvilpin vastaisen ohjelman ”Verot Suomeen – Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi, varojen piilottelu mahdottomaksi”[18]. Aggressiiviseen verosuunnitteluun ja kansainväliseen sijoitustoimintaan liittyvään verovilppiin tulee puuttua ohjelman toimenpiteiden pohjalta. Toimenpiteet sisältyvät liitteeseen 5.

Harmaa talous

Harmaa talous, talousrikollisuus, veronkierto sekä niihin liittyvät lieveilmiöt haittaavat taloutta ja uhkaavat oikeudenmukaista yhteiskuntaa monin tavoin. Ne pienentävät verotuloja, vääristävät kilpailua, heikentävät työntekijöiden asemaa ja viime kädessä uhkaavat oikeusvaltion uskottavuutta.

Harmaan talouden ja veronkierron aiheuttamia suoria veromenetyksiä on hankala arvioida tarkasti, sillä ne ovat luonteeltaan piilorikollisuutta, joka ei sisälly kansantalouden tilastoihin. Vain osa harmaasta taloudesta ja talousrikollisuudesta tulee viranomaisten tietoon. Silti harmaan talouden laajuutta on arvioitu eri menetelmillä. Eduskunnan tarkastusvaliokunta arvioi vuonna 2014 aiempien tutkimusten perusteella, että harmaan talouden aiheuttama verovaje on yhteensä noin 4–8 miljardia euroa vuodessa.

Harmaaseen talouteen tulisi puuttua monipuolisilla toimenpiteillä. SDP:n harmaan talouden vastaiset toimenpiteet ovat ohjelman liitteessä 6. Lisäksi tulee varmistaa, että viranomaisilla on riittävä henkilökunta ja tekninen valmius, jotta he voivat valvoa harmaata taloutta tehokkaasti[19].

 

4.1.2 Maksukyvyn huomiointi verotuksessa

Eriarvoisuus on kasvanut Suomessa viimeisten vuosikymmenien aikana. Eriarvoisuutta ja tuloeroja tulisi kaventaa, jotta kaikilla olisi erilaisista lähtökohdistaan huolimatta tasaveroiset mahdollisuudet menestyä työelämässä ja jotta vähävaraisimpien hyvinvointi kasvaisi. Tässä keskeistä on koulutuksen ja muiden hyvinvointipalveluiden parantaminen, jotka rahoitetaan merkittäväin osin verotuloilla.

Eriarvoisuuden kasvu johtuu osin siitä, että verotuksessa ei ole otettu riittävästi huomioon veronmaksukykyä. Kuluttamisen verotuksen osuus verotuloista on kasvanut ja suurituloisiin kohdistuvia tulo- ja yhteisöveroja on alennettu jopa enemmän kuin pieni- ja keskituloisten tuloveroja. SDP ottaisi veronmaksukyvyn paremmin huomioon siirtämällä verotuksen painopistettä työn ja kuluttamisen verotuksesta omistamisen verotukseen. Tämä ei perustuisi ensisijaisesti verokantojen korottamiseen, vaan omistamisen veropohjan tiivistämiseen edellisessä luvussa (4.1.1) kuvatuilla toimenpiteillä. Näin myös verokantojen alennukset ja korotukset kohdistuvat tasapuolisemmin verovelvollisten tulojen ja varojen suhteessa. Pääomatuloverotuksen tasapuolisuus suhteessa ansiotuloverotukseen varmistetaan paitsi uudistamalla veropohjaa myös säilyttämällä pääomatuloverotuksen lievä progressiivisuus.

Omistamisen veropohjan tiivistämisen ohella tarvitaan myös muita toimenpiteitä, joilla varmistetaan tasapuolisempi verotus, jossa otetaan veronmaksukyky paremmin huomioon. Nämä toimenpiteet on kuvattu seuraavaksi.

Työtulotuki sekä pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotuksen keventäminen

SDP katsoo, että progressiivinen ansiotuloverotus tulee säilyttää, sillä sen ansiosta pienituloisten palkansaajien ja eläkeläisten sekä yrittäjien verotus voidaan pitää suhteellisen kevyenä. Näiden ryhmien verotusta on syytä keventää jatkossakin.

Suurin kannustinloukku on kuitenkin pienimpien palkkojen kohdalla. Alle 15 000 euroa vuodessa ansaitsevat eivät maksa lainkaan ansiotuloveroa. Sen sijaan he suorittavat veroluontoiset sosiaalivakuutusmaksut[20]. Tämä tasavero yhdistettynä etuuksien menettämisen uhkaan muodostavat merkittävän työllistämistä haittaavan verokiilan pienipalkkaisille töille, joilla vaikeimmin työllistyvät usein aloittavat työuransa.

SDP esittää matalapalkkaisten työllistämisen helpottamiseksi työtulotukea, jonka ansiosta pienipalkkainen alle 15 000 euroa vuodessa tienaava työntekijä saa veron maksun sijasta veronpalautuksen, joka maksetaan palkan yhteydessä. Ansiotulovero voisi siis jäädä negatiiviseksi, jolloin käteen jäävä lisätulo kannustaa ihmisiä pienipalkkaisiinkin töihin. Työtulotuki ei vaikuttaisi palkkaukseen, jonka on perustuttava työehtosopimuksiin, kuten ennenkin. Työtulotuen tyyppinen ansiotulon verohyvitys on käytössä esimerkiksi Yhdysvalloissa[21].

Työtulotuki helpottaa työllistymistä pienentämällä erityisesti osa-aikaisen työn ja kesken vuotta työllistyvien verokiilaa. Pienituloisilla verokiila johtuu ennen kaikkea veronluonteisista sosiaalivakuutusmaksuista, joiden määrä on noin 30 prosenttia suhteessa bruttopalkkaan (ks. kuva 2), kun otetaan huomioon sekä työntekijän että työnantajan maksut. Erityisesti työntekijän maksut ovat kasvaneet, kun niiden taso on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin 6 prosentista lähes 10 prosenttiin (ks. kuva 3). Vuonna 2016 palkkaan perustuvat sosiaalivakuutusmaksut olivat yhteensä 28 miljardia euroa eli 29 prosentista kaikista veroista ja veronluonteisista maksuista.

 

Kuva 2: Työnantajan ja työntekijän yhteenlasketut sosiaalivakuutusmaksut keskimäärin 1990–2018

Kuva 3: Työntekijän sosiaalivakuutusmaksut keskimäärin 1990–2018

Kyse on myös oikeudenmukaisuudesta, sillä työtulotuki on keino kohdentaa veronalennukset kaikkein pienipalkkaisimmille. He saavat myös vähemmän vastiketta sosiaalivakuutusmaksuille: sairauspäiväraha vastaa perustasoa ja eläketulo kansaneläkettä.

Teknisesti työtulotuki voidaan toteuttaa muuttamalla valtion verotuksen työtulotuen parametreja. Toinen vaihtoehto olisi esimerkiksi erillinen tuloverolain työtulotukivähennys. Nämä vaihtoehdot eivät siis vaikuttaisi esimerkiksi kuntien verotuloihin. Tuen suuruus voidaan säätää sen mukaan, minkä verran sille on varattu määrärahaa valtion budjettiin. Alimmillaan työtulotukeen voisi varata muutamia kymmeniä miljoonia euroja, mutta sen voisi myös liittää laajempaan satojen miljoonien eurojen ansiotuloverotuksen alennukseen[22].

Työtulotuki liittyy SDP:n sosiaaliturvauudistukseen eli Yleisturvaan, jolla tuetaan myös työllistymistä ja kasvua[23]. Työtulotuki ei vaikuta suoraan bruttotuloihin perustuvaan asumistukeen. Sen sijaan se antaa useammille mahdollisuuden toimeentuloon palkalla, joten harvemmat joutuisivat turvautumaan toimeentulotukeen.

Palkansaajien ja yrittäjien verotus ja sosiaaliturva tasapuoliseksi

Pääomatulot ja ansiotulot ovat luonteeltaan erilaisia, joten niiden erilaiselle verokohtelua voidaan pitää perusteltuna[24]. Tällä hetkellä korkeimpien pääomatulojen verotus on joissain tilanteissa selvästi kevyempää kuin ansiotulojen verotus, mihin SDP puuttuisi muun muassa tiivistämällä veropohjaa[25].

Yritystoiminnasta kertyvät tulot perustuvat monissa tilanteissa suoraan työhön, jossa toimitaan työsuhteen luonteisessa asemassa. SDP:n tavoitteena on, että tällaisessa asemassa toimivat yksinyrittäjät olisivat verotuksessa ja sosiaaliturvan suhteen nykyistä tasapuolisemmassa asemassa palkansaajien kanssa. Yksinyrittäjien määrä on kasvanut muun muassa alustatalouden myötä, kun aiemmin palkkatyönä tehtyjä tehtäviä suoritetaan toimeksiantona[26]. Seurauksena heikossa työmarkkina-asemassa olevat yksinyrittäjät joutuvat kantamaan yhä suuremman osan riskeistä ja hallinnollisista velvoitteista. Pienten ansioiden tulotukea ja sosiaaliturvaa uudistettaessa tulisi varmistaa yksinyrittäjille tasapuolinen kohtelu ja kunnolliset turvaverkot. Näin heillä olisi myös paremmat mahdollisuudet neuvotella työn luonnetta vastaavista palkkioista. 

Veronmaksukyky tulisi huomioida joustamalla maksuajassa

Progressiivinen tuloverotus, pääomatuloverotus ja yhteisöverotus perustuvat nettotulojen verotukseen, joten ne ottavat hyvin huomioon veronmaksukyvyn[27]. Veronmaksukyky voi kuitenkin olla heikko myös tilapäisesti. Maksukykyongelmat voivat liittyä esimerkiksi investointien rahoittamiseen tai omaisuusveroihin, joita peritään ennen tuottojen realisoimista. Tällaisiin ongelmat tulisi ratkaista antamalla tarpeen mukaan lykkäystä veronmaksuun, kuten perintö- ja lahjaverotuksessa on tehty. Lykkäystä voitaisiin laajentaa tilanteisiin, joissa vero olisi perinnönsaajan maksukykyyn ja perinnön luonteeseen nähden kohtuuton. Näissä tilanteissa esimerkiksi peritty kiinteistö voisi toimia veron vakuutena, jolloin vero maksettaisiin seuraavan luovutuksen yhteydessä.

Lykkäysmahdollisuutta tulisi laajentaa myös muihin verolajeihin, kuten kiinteistöveroon. Veronmaksukyky tulee varmistaa ensisijaisesti progressiivisella verotuksella ja verotuksen maksuaikaa joustamalla. Verohuojennukset kaventavat veropohjaa ja voivat haitata talouskasvua. Siksi tarveperusteiset veronhuojennukset soveltuvat vain poikkeustilanteisiin, kun veronmaksu olisi ilmeisen kohtuutonta myös pidemmällä aikavälillä. Pitkäaikaisesti työllistymistä ja hyvinvointia haittaaviin vero- ja muihin velkoihin haetaan ratkaisuja ensisijaisesti uudistamalla perintää ja ulosottoa koskevaa lainsäädäntöä.

Kuluttamisen verotuksen keventäminen

Kuluttamiseen ja tuotantoon kohdistuvia veronkorotuksia tulee ensisijaisesti välttää, sillä ne lisäävät eriarvoisuutta ja heikentävät eniten pienituloisimpien ostovoimaa[28]. Esimerkiksi pienituloisiin raskaasti kohdistuvaa arvonlisäverotusta voitaisiin laskea, jos taloustilanne antaa siihen mahdollisuuden. Ensitoimena voitaisiin nostaa maltillisesti arvonlisäverotuksen alarajaa, jolloin alarajaan liittyvä huojennus voitaisiin poistaa[29]. Tämä keventäisi samalla pienyrittäjien ja Verohallinnon hallinnollista taakkaa.

Lisäksi alemmilla arvonlisäverokannoilla voitaisiin tukea kestävää kuluttamista[30]. Mahdolliset kulutukseen ja tuotantoon kohdistuvien verojen korotukset tulisi kohdistaa ympäristölle ja terveydelle haitallisten tuotteiden ja palvelujen verotukseen esimerkiksi poistamalla tarpeettomia verotukia. Samalla tulisi varmistaa muilla toimenpiteillä, että eriarvoisuus ei kasva – vaan päinvastoin vähenee.


Tutustu SDP:n vero-ohjelmaan:

2. Verotus muuttuvassa maailmassa

2.1 Globalisaatio, eriarvoistuminen ja verokilpailun käänne

2.2 Tekninen kehitys ja työelämän muutokset

2.3 Ilmastonmuutos

2.4 Rakennemuutos ja alueellinen eriarvoistuminen

2.5 Talouden suhdanteet, kriisit ja tulevaan varautuminen

2.6 Lähitulevaisuuden talousnäkymät

3. SDP:n päälinjat verotuksessa vuoteen 2030

4. Verotuksen lyhyen aikavälin toimenpiteet vuoteen 2023

4.1 Oikeudenmukaisempaa verotusta

4.2 Ympäristön, hyvinvoinnin ja talouden kannalta kestävämpää verotusta

4.3 Verotus palvelee taloutta

4.4 Kansainvälisen veropolitiikan tavoitteet

4.5 Teknologia käyttöön verotuksen toimittamisessa

4.6. Eri veronsaajien rooli verotuksessa

Vero-ohjelman liitteet


[1] Verohallinnon tilastojen mukaan Suomesta maksettiin vuonna 2016 ulkomaille osinkoja 11,6 miljardia euroa. Näistä perittiin osingonmaksuhetkellä veroa 402 miljoonaa euroa, eli tosiasiallinen veroprosentti oli 3,5. Ulkomaisille yhteisöille maksettiin näistä osingoista 10,8 miljardia euroa, josta peritty lähdevero oli 2,3 prosenttia. Lopullinen vero jää vielä selvästi alemmaksi, sillä vuodelta 2016 perittyjä lähdeveroja on palautettu syyskuuhun 2017 mennessä 113 miljoonaa euroa, josta tosin osa myös muita kuin osingoista maksettuja lähdeveroja. Veronpalautukset johtuvat pääosin siitä, että osingonmaksaja ei ole tiennyt maksuhetkellä saajan oikeudesta alempaa verokantaan.

[2] Työeläkevakuuttajien tilinpäätösten perusteella voidaan arvioida, että niihin kohdistuva vero olisi noin 40 miljoonaa euroa vuodessa, mikä vastaa noin 0,2 prosenttia vuotuisista eläkemaksuista. Tällaista 5 prosentin veroa ehdotti myös Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) huhtikuussa 2017 julkaistussa raportissaan. EVA arvioi, että uudistus lisäisi verotuloja noin 250 miljoonalla eurolla. EVA (2017): Yhteisöveron uusi diili. Saatavilla: http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2017/04/no_56.pdf

[3] Valtiovarainministeriö (2017): Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportti. Saatavilla: http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoryhma-pitaa-suomen-yritysverotusta-kilpailukykyisena

[4] Niissä listaamattomista yhtiöistä saaduista osingoista peritään suhteellisen korkeaa tasaveroa (Ruotsi 25 %, Tanska 27 %). Tanskassa verotus on progressiivista, jolloin verokanta yli 50 600 kruunun osingoista on 42 prosenttia. Valtiovarainministeriö (2017): Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän raportti. Saatavilla: http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/tyoryhma-pitaa-suomen-yritysverotusta-kilpailukykyisena

[5] Valtiovarainministeriön asiantuntijatyöryhmän mukaan yksin ulkomaisiin vakuutuskuoriin on sijoitettu vähintään 10 miljardia euroa. Ks. Valtiovarainministeriö (2018): Eri sijoitusmuotojen verokohtelu. Saatavilla: http://vm.fi/julkaisu?pubid=26201

[6] Tällaista mallia on esittänyt myös ruotsalainen elinkeinoelämän ajatuspaja SNS. Ks. Studieförbundet Näringsliv och Samhälle (2018): Kapitalbeskattningens förutsättningar. Saatavilla: https://www.sns.se/wp-content/uploads/2018/01/konjunkturradets-rapport-2018-kapitalbeskattningens-forutsattningar.pdf

[7] Tämä vaikeuttaisi myös pöytälaatikkoyhtiöiden (myös holding-yhtiö) käyttämistä verojen välttelyyn. Ehdotus tosiasiallista edunsaajaa koskevasta sääntelystä sisältyi SDP:n kansainvälisen veronkierron vastaiseen ohjelmaan syksyllä 2017. Ks. SDP (2017): Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi – varojen piilottelu mahdottomaksi. Saatavilla: https://sdp.fi/fi/blog/sdp-julkaisi-veronkierron-vastaisen-ohjelman-verot-suomeen/

[8] Valtiovarainministeriö (2018): Kiinteistöverouudistus. Saatavilla: http://vm.fi/kiinteistoverouudistus

[9] Euroopan komissio (2017): Taxation Trends in the

European Union, 2017 edition. Saatavilla: https://ec.europa.eu/taxation_customs/sites/taxation/files/taxation_trends_report_2017.pdf

[10] Nk. sukupolvenvaihdoshuojennus.

[11] Hallituksen esitys HE 175/2016 vp. Saatavilla: https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/HallituksenEsitys/Sivut/HE_175+2016.aspx

[12] Nk. arvonnousuvero sisältyi SDP:n veronkierron vastaiseen ohjelmaan syyskuussa 2017 (ks. liite 5, nimellä maastapoistumisvero).

[13] Skatteverket (2017): Exitbeskattning för fysiska personer – Beskattning av orealiserade kapitalvinster som upparbetats i Sverige. Saatavilla: https://www.skatteverket.se/omoss/varverksamhet/rapporterremissvarochskrivelser/skrivelser/2017/skrivelser2017/20246734817113.5.b1014b415f3321c0de40a2.html

[14] Rahoitusalan riskejä katetaan pankkiunionissa osaltaan rahoituslaitoksilta perittävillä vakausmaksuilla, joita kerätään kriisinratkaisurahastoon.

[15] KPMG (2017): Special taxes in the financial sector, Nordic comparison. Saatavilla: https://home.kpmg.com/content/dam/kpmg/fi/pdf/2017/11/Bank%20levies_Nordic%20comparison.pdf

[16] http://www.skatteetaten.no/en/business-and-organisation/reporting-and-industries/financial-activity-tax/

[17] Ks. luku 4.4.

[18] SDP (2017): Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi – varojen piilottelu mahdottomaksi. Saatavilla: https://sdp.fi/fi/blog/sdp-julkaisi-veronkierron-vastaisen-ohjelman-verot-suomeen/

[19] Ks. luku 4.5.

[20] Ainoastaan sairausvakuutusmaksu on lievästi progressiivinen, kun sitä ei peritä pienimmistä ansioista (vuonna 2018 raja 14 020 €/vuodessa).

[21] Esimerkiksi Yhdysvalloissa pieni- ja keskituloiset palkansaajat voivat saada niin kutsutun ansiotulon verohyvityksen (earned income tax credit). Käytännössä vähennys tarkoittaa, että palkansaajalle maksetaan hyvitys verotuksen yhteydessä, jolloin verot voivat jäädä negatiivisiksi. Yhdysvalloissa hyvityksen määrä on riippuvainen lasten lukumäärästä. Sitä voi saada jopa 50 000 dollarin vuosituloilla. Tuloista ja lasten määrästä riippuen hyvitystä voi saada 510 dollarista jopa 6 318 dollariin vuonna 2017, joten ehdotus on tarkoitukseltaan toisenlainen kuin SDP:n ehdottama työtulotuki. Ks. IRS (2018): 2017 EITC Income Limits, Maximum Credit Amounts and Tax Law Updates. Saatavilla: https://www.irs.gov/credits-deductions/individuals/earned-income-tax-credit/eitc-income-limits-maximum-credit-amounts

[22] SDP:n laskelmissa niukemmissa malleissa noin 800 euroa kuussa palkkaa saava osa-aikatyöntekijä saisi käteen noin 30 euroa nykyistä enemmän.

[23] SDP (2018): SDP esittää sosiaaliturvan uudistamista Yleisturva-mallin pohjalta. Saatavilla: https://sdp.fi/fi/blog/sdp-esittaa-sosiaaliturvan-uudistamista-yleisturva-mallin-pohjalta/

[24] Ks. liite 3, luku 2.1.

[25] Ks. luku 4.1.1.

[26] Ks. luku 2.2.

[27] Ks. liite 3, luku 1 ja 2.1.

[28] Ks. liite 3, luku 3.

[29] Arvonlisäverotuksen alarajan nostaminen on mahdollista vain maltillisesti. Esimerkiksi yli 30 000 euron alaraja antaisi mahdollisuuden tulla toimeen päätoimisesti monilla kuluttajille palveluja tarjoavilla aloilla, mikä antaisi yksinyrittäjille suuren kilpailuedun suhteessa palkansaajiin. Käytännössä tämä voisi heikentää työntekijöiden asemaa merkittävästi. Esimerkiksi alemmat arvonlisäverokannat kohtelevat eri kokoisia yrityksiä tasapuolisemmin.

[30] Ks. kestävän kehityksen arvonlisävero luku 4.2.