Vero-ohjelma: Eri veronsaajien rooli verotuksessa

4.6.1 Kunnat ja maakunnat

Eri veronsaajaryhmien rooli Suomen verojärjestelmässä on tällä hetkellä kohtuullisen tasapainoinen suhteessa niiden tehtäviin[1]. Kuntien, Ahvenanmaan tai muiden veronsaajien asemaa ei ole syytä kiireellisesti muuttaa, elleivät muut niiden asemaan kytkeytyvät julkishallinnon uudistukset luo siihen painetta. Esimerkiksi kunnilla ja Ahvenanmaan maakunnalla on nykyisten veroinstrumenttien kautta kannustimet kehittää alueidensa elinkeinotoimintaa. Kunnat saavat muun muassa osuutensa niissä toimivien yhteisöjen kerryttämistä verotuloista. Ansiotuloverotus ja kiinteistöverotus takaavat toisaalta kunnille suhteellisen tasaisen tulovirran, jonka varassa ne voivat suunnitella toimintaansa.

Kuntien ja muiden veronsaajien verotarve riippuu niiden toimintamallista, eli siitä, mikä on niiden rooli hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen toteuttamisessa. Kuntien rahoitusmalli on välttämättä kompromissi, sillä niiden koko, sekä elinkeino- ja ikärakenne vaihtelevat merkittävästi. Eräät kunnat ovat tällä hetkellä riippuvaisia valtionosuuksista, jolloin verotuksen kannustinvaikutus niihin on heikko. Kuntien rahoituksessa on siis kyse kokonaisuudesta, jota ei voi tarkastella yksin verotuksen näkökulmasta. Siksi suuremmat muutokset edellyttävät kokonaisvaltaista valmistelua. Seuraavan vuosikymmenen aikana on syytä käynnistää kokonaisvaltainen hanke, jossa uudistetaan veronsaajien asemaa siten, että niiden muuttuneet tehtävät ja muutokset talouden rakenteessa otetaan huomioon.

On selvää, että eri veronsaajaryhmien tarpeet on otettava huomioon myös juoksevasti, kun verotuksen painopistettä muutetaan. Esimerkiksi ansiotuloverotusta koskevat muutokset vaikuttavat aina kuntiin. Muutoksissa on varmistettava, että veronsaajilla säilyvät riittävät kannustimet toimintansa kehittämiseen, ja että kaikki saavat korkealaatuiset hyvinvointipalvelut asuinpaikasta riippumatta.

Veronsaajaryhmiin kohdistuu lähitulevaisuudessa erityisiä paineita. Juha Sipilän hallituksen esittämässä sosiaali- ja terveyspalveluja koskevassa sote-uudistuksessa siirrettäisiin sote-palvelujen ja muun muassa työllistämistä edistävien kasvupalvelujen järjestäminen maakuntien vastuulle. Samalla kuntien rooli palveluntuottajina loppuisi ja niiden verotuloja leikattaisiin vastaavasti.

Hallituksen mallissa maakunnille ei kuuluisi verotusoikeutta vaan ne saisivat rahoituksensa valtiolta. Tämä on ongelmallista, sillä maakunnilla ei olisi intressiä kehittää kasvupalveluilla alueen elinkeinotoimintaa. Sote-uudistuksen toteutuminen on tätä kirjoittaessa alkuvuodesta 2018 vielä epävarmaa. Jos maakuntamalli toteutuu, maakunnille olisi syytä luoda kannusteet palvelujen kehittämiseen. Siksi eri veronsaajien roolia koskeva hanke on käynnistettävä viivytyksettä, jos soten maakuntamalli toteutuu.

Samoin valtiovarainministeriössä käynnissä oleva kiinteistöverohanke vaikuttaa kuitenkin kuntiin, kun hankkeessa pyritään varmistamaan se, että kiinteistöverotusarvot vastaavat nykyistä paremmin käypiä hintoja. On selvää, että muutos tulee johtamaan verotulojen merkittävään muutokseen kuntien välillä, jos kiinteistöverokantoja ei muuteta samalla. Käytännössä verotusarvot tulevat nousemaan ainakin kasvukeskuksissa, joiden sisällä muutokset kohdistuvat myös eri tavoin. Muualla verotusarvot voivat laskea. On todennäköistä, että samalla on myös pakko laajentaa kuntien vapautta määrätä kiinteistöverotuksen tasosta, jos halutaan pitää kiinteistöveron osuus verotuloista samana. Kuntien tarpeet on otettava huomioon uudistuksessa.

4.6.2 Korvamerkittyjen verojen käyttö

Yle-vero on Suomessa tällä hetkellä ainut tiettyyn toimintaan korvamerkitty vero[2] ellei sellaisiksi lasketa veronluonteisia sosiaalivakuutusmaksuja[3]. Yle-vero peritään tuloverotuksen yhteydessä ja sitä voidaan pitää lievästä progressiivisuudesta huolimatta tasaverona. Yle-veroa ei kuitenkaan peritä pienituloisimmilta. Yle-vero on liitteessä 2 kuvattujen hyvän verojärjestelmän piirteiden kannalta ongelmallinen. Siitä huolimatta Yle-veroa voidaan pitää tarkoituksenmukaisena Ylen rahoituksen riippumattomuuden varmistamiseksi.

Korvamerkityt tuloverot ovat julkishallinnon toiminnan suunnittelun kannalta ongelmallisia, joten niistä on syytä yleensä pidättäytyä[4]. Erityistapauksissa niitä voidaan kuitenkin käyttää esimerkiksi suurten investointien rahoittamiseen. Tällaisia voivat olla puolustushankinnat, joiden rahoittaminen suoraan budjetista voisi uhata hyvinvointipalveluiden rahoitusta. Tällainen lisävero otettiin käyttöön sodan alla 1938 Suomen armeijan varustamiseksi[5]. Suurinvestointien rahoitus ja siihen liittyvät mahdolliset korvamerkityt verot on syytä valmistella irrallaan julkisen talouden menokehyksistä tai hallitusneuvottelujen yhteydessä.


Tutustu SDP:n vero-ohjelmaan:

2. Verotus muuttuvassa maailmassa

2.1 Globalisaatio, eriarvoistuminen ja verokilpailun käänne

2.2 Tekninen kehitys ja työelämän muutokset

2.3 Ilmastonmuutos

2.4 Rakennemuutos ja alueellinen eriarvoistuminen

2.5 Talouden suhdanteet, kriisit ja tulevaan varautuminen

2.6 Lähitulevaisuuden talousnäkymät

3. SDP:n päälinjat verotuksessa vuoteen 2030

4. Verotuksen lyhyen aikavälin toimenpiteet vuoteen 2023

4.1 Oikeudenmukaisempaa verotusta

4.2 Ympäristön, hyvinvoinnin ja talouden kannalta kestävämpää verotusta

4.3 Verotus palvelee taloutta

4.4 Kansainvälisen veropolitiikan tavoitteet

4.5 Teknologia käyttöön verotuksen toimittamisessa

4.6. Eri veronsaajien rooli verotuksessa

Vero-ohjelman liitteet


[1] Ks. liite 2., luku 5.

[2] Ks. liite 2., luku 5.

[3] Ks. liite 3., luku 1.

[4] Ks. liite 2., luku 5.

[5] Linnakangas, Esko (2017): Suomen kulutusverotuksen historia ja veneveron haaksirikko, s. 172–173.