Missä kulttuuri syntyy? – Kalle Kallio

”Vahva kulttuurielämä ja kaupungin menestyminen kulkevat jatkossakin käsi kädessä. Vetovoima rakentuu suurelta osin kulttuuristen tekijöiden varaan: kulttuuriperintö, tapahtumat, taiteilijat ja esitykset houkuttelevat niin matkailijoita kuin asukkaita. Ne työllistävät, tekevät urbaanista miljööstä viihtyisän, saavat ihmiset kiinnittymään omaan kaupunkiinsa, pysymään asukkaina ja maksamaan veroja.”

”Niinpä niin, saapui kulttuuri Ähtäriin”, lauloi rocklegenda Juice Leskinen 1980-luvun alussa. Leskinen kuvasi oman aikansa murrosta, kun maalaiset tsiigasivat Dallasia, kävivät karatekursseilla ja keskustelivat henkevästi Mahatma Gandhista. Tuolloin elettiin globalisoituvan yhtenäiskulttuurin kulta-aikaa, jolloin television, autoilun ja postimyynnin luultiin yhtenäistävän maan.

Juice sanoitti sarkastisella otteellaan muitakin paikkakuntalauluja. Hän oli kotoisin Juankoskelta, mutta eihän erilainen nuori viihtynyt pienessä tehdasyhteisössä. Leskisestä tuli kaupunkilainen suuren maaltamuuton aikaan 1960-luvun lopussa. Opiskelut Tampereen yliopistossa eivät onneksi johtaneet tutkintoon vaan bändin perustamiseen.

Vaikka Juice ei vältellyt maalaisromantiikkaa, ammattitaiteilijana hän eli ja kuoli kaupungissa. Tampereelta löytyivät soittokaverit, keikkapaikat, treenikämpät, studiot ja levykaupat. Vaikka monet taiteilijat ovat aika ajoin etsiytyneet takaisin maaseudun rauhaan, kaupungit ovat aina vetäneet kulttuurintekijöitä vastustamattomasti puoleensa. Mutta onko näin myös tulevaisuudessa?

Tänä päivänä Juice ehkä riimittelisi jotain valokaapeleista, suoratoistosta, verkkokaupasta, etätöistä ja monipaikkaisuudesta. Niinpä niin, mutta Ähtäri pysyisi silti Ähtärinä. Kulttuuri saapuu vikkelästi toki sinnekin, mutta oleellisempaa on kuitenkin se, mistä kulttuuri lähtee, missä se syntyy ja miksi.

 

Luovat yhteisöt

Kulttuurielämän ja taiteen keskittyminen on aivan yhtä vanha ilmiö kuin itse kaupungistuminen. Esimerkiksi 1800-luvun Suomessa vain suurimmissa kaupungeissa oli riittävästi asukkaita ja varallisuutta, jotta ensimmäiset ammattitaiteilijat pysyivät hengissä. Ajan myötä alkoi syntyä taiteilijayhteisöjä, jotka veivät eteenpäin ilmaisua ja oppivat selviytymään taloudellisesti.

Kulttuurialalla tehtävästä työstä suurin osa on tavalla tai toisella markkinaehtoista, mutta Suomessa markkinat jäävät pieniksi. Esimerkiksi kirjailijana tai kuvataiteilijana vain harvat pärjäisivät ilman julkista tukea tai säätiöiden apurahoja. Toisaalta kaikkein tuetuimmatkin kulttuurilaitokset ovat riippuvaisia lipunmyynnistä. Kassa kilisee vain siellä, missä on yleisöä. Kulttuuripolitiikan pitääkin huolehtia siitä, että kovat markkinat eivät yksin määrää sisältöjä, tarjontaa ja hintoja.

Kaupunkien kulttuurista vetovoimaa vahvistavat myös taiteen alan oppilaitokset, joista valmistuneet jäävät usein opiskelupaikkakunnalle. Valtaosa suomalaisista ammattitaiteilijoista asuu nyt pääkaupunkiseudulla. Tällaisia kulttuurisia jatkumoita on toki muissakin kaupungeissa ja ne pohjautuvat erilaisiin traditioihin, rahoittajiin, ympäristöön, yleisöön tai koulukuntiin.

Kulttuurielämä rakentuu ennen muuta luovien ihmisten varaan, jotka löytävät toisensa ja tekevät yhteistyötä. Tälle on parhaat mahdollisuudet urbaanissa ympäristössä, jossa kotimaiset ja kansainväliset virtaukset kohtaavat. Esimerkiksi Juicen tapauksessa lahjakas runoilija, angloamerikkalainen musiikki ja soittamisesta innostuneet opiskelijat törmäsivät 1970-luvun Tampereella. Manserock oli syntynyt.

 

Urbaani vetovoima

Vahva kulttuurielämä ja kaupungin menestyminen kulkevat jatkossakin käsi kädessä. Vetovoima rakentuu suurelta osin kulttuuristen tekijöiden varaan: kulttuuriperintö, tapahtumat, taiteilijat ja esitykset houkuttelevat niin matkailijoita kuin asukkaita. Ne työllistävät, tekevät urbaanista miljööstä viihtyisän, saavat ihmiset kiinnittymään omaan kaupunkiinsa, pysymään asukkaina ja maksamaan veroja.

Kulttuurin merkitys on ratkaisevaa luovan talouden kehitykselle. Tänä päivänä yhä suurempi osa arvonmuodostuksesta syntyy aineettomista tekijöistä. Esimerkiksi muotoilu, markkinointi, mediasisällöt, arkkitehtuuri tai digitaaliset palvelut ovat tyypillisiä luovan talouden lohkoja, joiden tekijät hakeutuvat kulttuurisesti rikkaisiin ympäristöihin. Tylsät paikat näivettyvät.

Vastaavasti turismi suuntautuu kiinnostaviin kaupunkikohteisiin. Yleisöt tuovat aluetalouteen merkittävästi enemmän rahaa kuin kulttuuripalveluiden tuottaminen maksaa. Maailmassa joka kymmenes työpaikka liittyy tavalla tai toisella matkailuun ja ala työllisti ennen koronaa noin 140 000 suomalaista. Suomen matkustustase on tosin yksi EU:n tappiollisimpia, mistä sattumalta hyödyimme pandemian kurittaessa turismilla rikastuvia maita.

SDP haluaakin vahvistaa suomalaista matkailua ja tehdä parempaa luovan talouden politiikkaa. Koulutuksen, ketterien yrityspalveluiden ja kulttuuriviennin avulla voidaan uudistaa elinkeinorakennetta sekä luoda uutta työtä. Matkailumaana meillä on valtavasti potentiaalia sekä ulkomaisen turismin että kotimaanmatkailun puolella.

 

Taiteilijaköyhyyttä vastaan

Kaupungit ovat kulttuurituotannon moottoreita, joihin kasautuvat niin alan vaikutukset kuin vaikeudet. Kulttuuri tekee ihmisille hyvää aivan kuten turvallisuus, koulutus tai vaikkapa terveys. Nämä kaikki voitaisiin toki hoitaa puhtaan markkinaehtoisesti, mutta lopputulos olisi surkea. Silloin vain rikkailla olisi varaa opiskella, saada hoitoa ja elää turvassa. Julkisella rahalla ja fiksulla politiikalla varmistetaan myös se, että taide ja kulttuuri eivät jää harvojen herkuksi.

Kaupunkipolitiikassa ajankohtaisimmat kysymykset liittyvät kulttuuritoiminnan edellytysten luomiseen ja aluekehitykseen. Toimijoiden omat voimavarat ja liiketoiminnan mahdollisuudet ovat sen verran hauraita, että tekijät hakeutuvat halvempien tilojen perässä lähiöihin, entisiin teollisuuskiinteistöihin ja kauemmas kallistuvasta keskustasta. Tämä liike voi kehittää taantuvia alueita mutta vastaavasti syö elinvoimaa toisaalta.

Taiteilijat asettuvat kaupunkeihin, joissa sirpaleisen toimeentulon kokoaminen on mahdollista. Taiteen rinnalla leipä saadaan vaikkapa opettamisesta, hanttihommista, apurahoista, tekijänoikeustuloista ja sosiaaliturvasta. Taiteilijaköyhyys on läsnä kaikissa kulttuurin metropoleissa ja vain hyvinvointivaltiota kehittämällä sitä voidaan helpottaa.

Sosialidemokraattien suunnittelema yleisturvamalli soveltuisi erittäin hyvin taiteilijoille, koska syyperusteinen yleisturva mahdollistaa tuen kohdentamisen ammattimaisille taiteentekijöille. Universaali perustulo olisi yhteiskunnalle joko liian kallis tai tarjoaisi apua tarvitseville kohtuuttoman matalan tuen.

Kulttuurilaitosten ja -tilojen kehittämisessä SDP painottaa yleisöjen kulttuurisia oikeuksia ja palveluiden riittävää tarjontaa. Käytännössä tämä tarkoittaa tilojen monikäyttöisyyttä, ohjelmistojen monipuolisuutta, yhteistyön vahvistamista, saavutettavuutta, kiertuetoimintaa ja ilmaistarjontaa. Tilojen käyttöastetta pitää nostaa, koska tällä hetkellä murehditaan sekä kalliiden tilojen vajaakäyttöä että ryhmiä, joilla ei ole varaa esiintyä missään.

 

Kulttuurikaupungit kypsyvät

Tulevaisuuden kaupungeissa kulttuurin merkitys korostuu varmasti. Suomalaiset kaupungit ovat iältään vielä nuoria, mutta vuosi vuodelta ne kypsyvät paremmiksi. Vaikkapa Tampereen teollisuusperintö ja työväenkulttuuri eivät Juicen nuoruudessa vielä muodostaneet sellaista vetovoimatekijää kuin tänä päivänä. Jos kulttuuriperinnöstä maltetaan pitää huolta ja kehitetään kaupunkia kestävästi, kulttuurinen pääoma vain kasvaa kortteleiden ikääntyessä.

Kulttuuripolitiikassa onkin ensisijaista ajatella yleisön etua pitkäjänteisesti. Suojelemalla vanhaa saadaan ajan myötä onnellisia kaupunkilaisia. Tukemalla tapahtumia, ylläpitämällä teattereita tai hankkimalla edullisia työhuoneita pidetään huolta kaupunkikulttuurista. Elävä kaupunki ei kuitenkaan synny vain kulttuuripyhäköitä perustamalla, vaan kynnykset on pidettävä matalina ja annettava oven käydä.

Kirjoittaja on SDP:n kulttuurijaoston puheenjohtaja ja museomies, joka on nauttinut lastenkulttuurista Jyväskylässä, nuorisokulttuurista Keravalla, opiskelijakulttuurista Helsingissä ja työväenkulttuurista Tampereella.

 

SDP kaupungeissa -pääsivulle