Kasvava kaupunki, muuttuva kaupunki – Petra Peltonen

“Toistuvasti edessä on tilanne, jossa esimerkiksi vanhassa lähiössä sijaitseva koulu on peruskorjattava ja samalla on luontevaa miettiä, sijaitseeko se alkuunkaan oikeassa paikassa. Kun palveluita siirretään pois jostain missä ne ovat aina olleet, se herättää suurta huolta ja kiukkua niissä, jotka ovat olleet aiemmin palveluiden käyttäjiä – ja toisaalta kiitosta niissä, jotka saavat palvelut nyt lähemmäs. Mutta voisiko julkisten palveluiden uudelleensijoittamiselle olla myös jotain positiivisia vaikutuksia?”

Tasaisin väliajoin mediassa uutisoidaan Suomen väestön keskittyvän yhä enenevissä määrin muutamiin kasvukeskuksiin. Niin sanottuun Suomen kasvukolmioon kuuluu Helsingin ja Tampereen lisäksi myös Turku, jonka väestönkasvu on ollut viime vuosina tasaista yhden prosentin luokkaa. Tämä tarkoittaa noin kahtatuhatta uutta turkulaista joka vuosi.

Kaupungin kasvu tarkoittaa väistämättä myös sitä, että se muuttuu ja kehittyy. Syntyy kokonaan uusia asuinalueita ja työpaikkakeskittymiä, palveluiden käyttäjämäärät kasvavat ja liikennemäärät nousevat.

Suureen kuntaan mahtuu myös aina monenlaisia alueita. Maaseudun rauhaa, ydinkeskustan sykettä ja saaristoluontoa, sekä kaikkea siltä väliltä. On myös kymmenittäin päiväkoti- ja koulukiinteistöjä, nuorisotiloja, terveyskeskuksia, neuvoloita ja sairaaloita. Eli rakennuksia, joissa tuotetaan julkisia palveluita.

Kasvavalla kaupungilla on lukuisa haasteita. Miten ylläpitää kaikkea olemassa olevaa? Miten tehdä järkeviä ja kustannustehokkaita ratkaisuja, jotka palvelevat vuosikymmeniä tästä eteenpäin? Miten ennakoida tulevien kaupunkilaisten tarpeita ja toiveita liittyen asumiseen, elämiseen ja liikkumiseen?

Kaupunkikehitys on onnistunutta silloin, kun ongelmat eivät ehdi realisoitua, vaan ne ratkotaan jo sitä ennen. On kyse sitten liikenteen pullonkauloista, rapistuvista kiinteistöistä tai liian pienistä päiväkotirakennuksista.

 

Brownfield vastaan lähiöt

Turussa kaupungin kasvu on pitkälti keskittynyt keskustaan ja sitä ympäröivälle niin sanotulle brownfield-vyöhykkeelle, jolla sijaitsee paljon entisiä satama-, teollisuus- ja varastoalueita, sekä muita vajaakäytössä olevia alueita. Strategiana on siis pääsääntöisesti kasvaa sisäänpäin ja tiivistää jo olemassa olevaa kaupunkirakennetta keskustan ja lähiöiden välissä.

Kaupunkia kehitetään monella suunnalla yhtä aikaa. Itäiseen Turkuun rakentuu kauppakeskuksen ympärille kokonaan uusi lähiö, Skanssi. Kupittaa-Itäharjulle suunnitellaan työpaikkojen ja palveluiden keskittymää. Keskusta laajenee vahvasti Turun linnan suuntaan. Pitkämäessä Pukkilan tehdasalue muuttuu asuinalueeksi. Pihlajaniemeen suunnitellaan uutta merellistä asuinaluetta Heikkilän kasarmialueen kupeeseen.

Mutta mitä tapahtuu olemassa olevien lähiöiden vetovoimalle ja kehitykselle, kun uusiakin syntyy?

Vanhoissa lähiöissä on tällä hetkellä palvelut, infra ja toimiva joukkoliikenne. Ne ovat kaupunkikehityksen näkökulmasta valmiita asuinalueita, mutta varsin kerrostalovaltaisia, kaukana keskustasta ja pitkälti peruskorjausiässä. Alueita ei mielletä trendikkäiksi, asuntojen hinta laskee ja lähiöiden väestö ikääntyy.

Kaupunkikehityksen ja asuinalueiden segregaation näkökulmasta suunta on väärä, jos uusi syö vetovoimaa vanhalta.

Toisaalta palveluiden sijoittumisen näkökulmasta vanha malli, jossa päiväkodit, koulut ja terveyskeskukset ovat hajasijoitettuina kaukana keskustasta sijaitsevissa lähiöissä, ei palvele juurikaan täydentyvän kaupungin uusia asuinalueita. Jos pitäisi lähteä vanhalta brownfield-vyöhykkeeltä keskustaan töihin ja viedä matkalla lapsi hoitoon, on lähiössä sijaitseva päiväkoti väärässä suunnassa.

Toistuvasti edessä on tilanne, jossa esimerkiksi vanhassa lähiössä sijaitseva koulu on peruskorjattava ja samalla on luontevaa miettiä, sijaitseeko se alkuunkaan oikeassa paikassa. Jos se siirretään toisaalle, vanhan lähiön palvelutaso heikkenee. Jos ei siirretä, satsataan suuri määrä julkista rahaa kehittyvän kaupunkirakenteen näkökulmasta väärään paikkaan.

Kun palveluita siirretään pois jostain missä ne ovat aina olleet, se herättää suurta huolta ja kiukkua niissä, jotka ovat olleet aiemmin palveluiden käyttäjiä – ja toisaalta kiitosta niissä, jotka saavat palvelut nyt lähemmäs. Mutta voisiko julkisten palveluiden uudelleensijoittamiselle olla myös jotain positiivisia vaikutuksia?

 

Julkisten palveluiden sijoittamisella eriytymistä vastaan

Turussakin asuinalueiden väliset erot ovat kasvaneet ja erilaisten asuinalueiden rajat ovat monesti jyrkkiä. On helppo huomata, milloin kerrostalolähiö loppuu ja omakotitaloalue alkaa. Monipuolisiin asuinalueisiin pyritään muun muassa sillä, että kaupungin vuokrataloja sijoitetaan kaikille isommille uusille asuinalueille. Tällä tavoitellaan sitä, ettei muodostu enää uusia asuinalueita, joiden asukasjakauma on hyvin yksipuolinen.

Kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa normaalissa arjessa edesauttaa sitä, että ymmärrämme toinen toisiamme paremmin ja muistamme, että kaupunki koostuu sen kaikista asukkaista, ei vain samankaltaisista kuin itse olemme.

On kuitenkin mahdotonta pakottaa hyvätuloisia omakotiasujia asumaan kerrostalovaltaiseen Varissuon lähiöön. Ja toisaalta on kunnioitettava myös heidän valinnanvapauttaan, jotka haluavat muuttaa sinne olemassa olevan yhteisön vuoksi. Siksi kunnallisten palveluiden sijoittamisessa pitäisi jatkossa huomioida erityisesti se, että ne palvelevat yhtä aikaa erilaisten asuinalueiden asukkaita. Siis omalta osaltaan purkavat segregaatiota, kun esimerkiksi kouluun tulee lapsia erilaisilta alueilta.

Kaupungin yhdyskuntarakenteen ja asukkaiden palvelutarpeen muuttuessa on totuttava siihen, ettei kaikkia palveluita enää saa omasta kotilähiöstä, vaan ne voivat siirtyä logistisesti jonkinlaiseen useamman alueen solmukohtaan. Tällaisella sijoittelulla edesautetaan myös sitä, että asuinalueet eivät jakaudu niihin, joissa on palveluita ja niihin, joissa niitä ei ole.

Kasvavillakaan kaupungeilla ei ole enää varaa hajasijoittaa palveluitaan pieniin yksiköihin. Menestyneinkään kaupunki ei kykene tuottamaan palveluita erikseen jokaisella asuinalueella. Sen sijaan sijoittamalla palveluita strategisesti erilaisten asuinalueiden väliin, voidaan kenties tasoittaa vetovoimaltaan erilaisten alueiden kehitystä.

 

Toimiva kaupunki on vetovoimainen

Vaikka kasvava kaupunki tuo mukanaan monenlaisia ongelmia, tiivistyvässä kaupunkirakenteessa piilee myös mahdollisuuksia. Kaupunki ei ole enää keskusta ja kourallinen kaukana sijaitsevia satelliittilähiöitä. Kulkeminen kaupungin sisällä on yhä enemmän poikittaista ja risteävää.

Peruspalveluita ei yleisesti ottaen pidetä erityisinä kasvu- tai vetovoimatekijöinä suuremmissa kaupungeissa. Paljon enemmän puhutaan yrityksistä ja työpaikoista, alueella olevasta osaamisesta. Kuntalaiset kuitenkin arvostavat sitä, että heidän verorahoillaan tuotetut peruspalvelut ovat kunnossa. Peruspalvelut ovat kunnan lakisääteisten tehtävien ytimessä. Vaikka kasvava kaupunki joutuu tekemään valintoja siinä, millainen palveluverkko kaupungissa on, pystytään palveluiden sijoittelulla parhaimmillaan tasoittamaan alueiden välisiä eroja.

Vetovoimaa on myös se, että muutti sitten mihin päin kaupunkia tahansa, peruspalvelut ovat aina saatavilla kohtuullisen matkan päästä.

Kirjoittaja on Turun kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen jäsen, joka on asunut yli kymmenessä paikassa eri puolilla Turkua, vaikkei syntyperäinen turkulainen olekaan.

 

SDP kaupungeissa -pääsivulle