Asuntopolitiikalla luodaan edellytyksiä hyvälle elämälle – Eveliina Heinäluoma

“Yhteiskunnan tehtävä asuntopolitiikassa on tasapainottaa markkinoiden toimintaa asuntotuotannossa. Kokemukset sekä Suomesta että maailmalta ovat osoittaneet, ettei pelkkä markkinaehtoinen asuntotuotanto pysty takaamaan kohtuuhintaista asumista kasvavilla kaupunkiseuduilla. Siksi on erityisen tärkeää varmistaa riittävä julkinen, kohtuuhintainen vuokra-asuntotuotanto.”

Asunto on ihmisen perusoikeus. Kaikilla tulisi taustastaan riippumatta olla oikeus hyvään sekä tarpeisiinsa ja tuloihinsa vastaavaan asumiseen. Se tarkoittaa kohtuuhintaisia vuokria ja asuinalueiden tasa-arvoista kehittämistä.  Asuntopolitiikassa tulee olla pitkäjänteinen ja ennustettava ote, jotta pystytään varmistamaan kohtuuhintainen asuminen ja erilaisten asumisvaihtoehtojen mahdollistaminen kaikille tulotasosta riippumatta. Nämä ovat SDP:n asuntopolitiikan lähtökohtia.

Erityisesti pääkaupunkiseutu kärsii korkeasta asumisen hinnasta. Asuntojen kysyntä ja liian vähäinen tarjonta luovat kohtaanto-ongelman, joka vaikuttaa koko Suomen talouskasvun veturina toimivan alueen hyvinvointiin. Yritysten kasvuedellytykset heikkenevät, kun työvoimaa ei ole riittävästi tarjolla. Vuoteen 2010 verrattuna asuntojen hinnat ovat nousseet pääkaupunkiseudulla neljänneksen, kun samalla aikavälillä pääkaupunkiseudun ulkopuolisessa Suomessa hintojen nousu on ollut vain kahden prosentin luokkaa.

 

Kohtuuhintaiselle vuokra-asumiselle selkeä tarve

Suomessa ihmisten asumismenot ovat keskimäärin kohtuullisella tasolla. Tästä huolimatta vuokra-asuminen on Suomessa eurooppalaisittain verrattuna kohtuuttoman kallista. Etenkin pienituloiset vuokralaiset, jotka maksavat markkinahintaista vuokraa kaupunkiseuduilla, ovat erittäin tiukoilla toimeentulon kanssa.

Keskeinen ongelma on asuntojen kysynnän ja tarjonnan välinen epäsuhta. Etenkin kasvukeskuksissa tarjolla olevia asuntoja on kysyntään nähden liian vähän, ja tämä on johtanut asuntojen kallistumiseen.

Yhteiskunnan tehtävä asuntopolitiikassa on tasapainottaa markkinoiden toimintaa asuntotuotannossa. Kokemukset sekä Suomesta että maailmalta ovat osoittaneet, ettei pelkkä markkinaehtoinen asuntotuotanto pysty takaamaan kohtuuhintaista asumista kasvavilla kaupunkiseuduilla. Siksi on erityisen tärkeää varmistaa riittävä julkinen, kohtuuhintainen vuokra-asuntotuotanto.

Kaupungeissa tuleekin asettaa selkeät tavoitteet asuntorakentamisen kokonaismäärälle ja kohtuuhintaisen asuntotuotannon määrälle. Tavoitteiden toteutumista on myös seurattava aktiivisesti ja raportoitava poliittisille päättäjille. Vain riittävän suurella julkisella asuntotuotannolla pystymme takaamaan kohtuuhintaisen asunnon sitä tarvitseville.

On huomattava, että kaavoituksella on myös kohtuuhintaisuuden edistämisessä suuri rooli. Asuntorakentamiseen luovutettavien tonttien tapauksissa kaupunkien tulisi ensisijaisesti vuokrata maata kohtuuhintaisesti myymisen sijaan. Näin kaupungit pystyvät pitämään kiinni omasta maastaan sekä rakentamaan kohtuullisemmin kustannuksin uusia rakennuksia omistusmaalleen.

 

Kriiseissä julkisella asuntorakentamisella keskeinen rooli

Asuntopolitiikan ja etenkin julkisen asuntorakentamisen merkitys korostuu erityisesti kriiseissä. Taantuman iskiessä yksityisen asuntotuotannon määrät putoavat usein nopeasti. Kysynnän vähentyessä rakennusliikkeet eivät ota ylimääräisiä riskejä vaan vähentävät asuntotuotantoa. Etenkin kasvukeskuksissa asuntotuotannon tyrehtyminen on myrkkyä kohtuuhintaiselle asumiselle.

Asuntotuotannon vauhdittamisella onkin tärkeä sija Marinin hallituksen toimissa, joilla pyritään vähentämään koronakriisin Suomen taloudelle aiheuttavia vaurioita. Työelämäprofessori Vesa Vihriälän vetämä asiantuntijatyöryhmä suositteli hallitukselle viimeistään vuoden 2021 budjetin rakentamista tuntuvan elvytyksen varaan. Osaksi elvytyspakettia työryhmä esitti toimia, jotka lisäävät talouden kasvua, kuten asuntorakentamisen lisäämistä kasvukeskuksissa ja ratahankkeiden vauhdittamista.

Asuntorakentaminen on ollut tarpeellinen työkalu myös aiempien vakavien taloushäiriöiden yhteydessä. 1990-luvun alkupuoliskolla ARA oli mukana nostamassa Suomea ylös laman vuosista. Pahimpina lamavuosina noin kolmeneljäsosaa rakentamisesta oli ARA-tuotantoa ja lähiöprojektin avulla työllistettiin erityisesti korjausrakentajia.

Finanssikriisin aikaan vuosina 2008–2009 eduskunnassa vallitsi laaja yhteisymmärrys julkisesti tuetun asuntotuotannon määrän nopeasta lisäämisestä. Tällöin hallitus helpotti erityisesti pitkäaikaisasunnottomien tilannetta sekä lisäsi vuokra-asuntotuotantoa. Alulle pantiin nykyisten MAL-sopimusten esi-isä, Helsingin seudun aiesopimus, joka asetti alueen kunnille selkeän kuntakohtaisen kaavoitustavoitteen asuntorakentamisen vauhdittamiseksi. Tämän lisäksi toteutettiin merkittävästi valtion tuella käytännössä markkinahintaista asuntotuotantoa. Asuntorakentaminen vaikuttaa juuri kasvualueilla kysynnän ja kasvun väliseen tasapainoon ja samalla se luo myös työpaikkoja.

Tästä syystä juuri nyt on oikea aika panostaa julkiseen rakentamiseen niin valtion kuin kuntien toimesta. Kaupunkiseuduille suuntautuva muuttoliike ei pääty, vaikka korona hidastaisikin talouskasvua hetkellisesti. Tämän vuoksi tulevaa on syytä ennakoida kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon panostamalla. On kaupunkien etu, että kaikkien alojen työntekijät pystyvät tulotasoon katsomatta asumaan lähellä työpaikkaansa. Se on myös ympäristön ja ilmaston kannalta järkevää.

 

Asuntopolitiikka osana laajempaa yhteiskuntakehitystä  

Asuntopolitiikalla on vahva rooli tasa-arvoisen kaupunkikehityksen tukemisessa. Asuinalueiden eriytymiskehitystä on tutkittu erityisesti pääkaupunkiseudulla useamman vuosikymmenen ajan. Helsingin kaupungin kaupunkitutkimus-yksikön tutkijat Katja Vilkama ja Jukka Hirvonen ovat todenneet useiden tutkimusten osoittavan, että vaikka eriytymiskehitys on Suomessa edelleen kansainvälisesti vertaillen suhteellisen maltillista, on meillä havaittavissa selkeitä merkkejä asuinalueiden välisten sosioekonomisten ja etnisten erojen kasvusta ja syvenemisestä, eli erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muutamilla muilla suuremmilla kaupunkiseuduilla (Hirvonen & Vilkama, Kvartti 1/2018).

Erityisen huolestuttavaa on, että tutkimusten mukaan erilainen huono-osaisuus (koulutuksen puute, pienituloisuus, työttömyys) on kasautunut kaupunkiseuduilla aiempaa voimakkaammin samoille alueille. Kasautunut huono-osaisuus heijastuu terveyspalvelujen voimakkaampaan kysyntään, koulujen oppimistuloksiin, koettuun turvallisuuteen ja asuntojen hintoihin.

Onkin tärkeää, että otamme opiksi muiden maiden kaupunkien segregaatiokehityksestä ja seuraamme tarkkaan suomalaista asuinalueiden eriytymiskehitystä. Sekoittavalla asuntopolitiikalla eli sijoittamalla vuokra- ja omistusasumista samoihin kortteleihin ja kaupunginosiin on tärkeä rooli tasa-arvoisen kaupunkikehityksen ohjaamisessa. Lähiöitä tulee myös kehittää kokonaisuutena niin, että palvelut, työpaikat, virkistäytymisalueet ja hyvät liikenneyhteydet ovat ihmisten kotien läheisyydessä.

Väestöltään vähenevien alueiden asunto-ongelmat ovat yhtä lailla iso haaste asuntopolitiikan kannalta. Tulevaisuuden haaste on sopeuttaa asuntokanta vastaamaan näiden alueiden kysyntää ja samalla turvata hyvät asuinolot kasvukeskusten ulkopuolella etenkin vanhentuvan rakennuskannan osalta.

Hyvä ja toimiva kaupunki edellyttää vahvaa asuntopolitiikkaa. Yksi keskeinen asia on pitkäjänteisyyden varmistaminen. Kaavoitus- ja rakennusvaiheet ovat aikajänteeltään usein hyvin pitkiä ja tästä syystä myös asuntopolitiikan tavoitteilta ja työkaluilta tulee edellyttää johdonmukaisuutta. Pitkäjänteisellä asuntopolitiikalla luodaan asuntopolitiikkaan vakautta ja ennustettavuutta.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu, jonka suosikkikohde kotikaupungissaan on upeita konserttielämyksiä tarjoava Musiikkitalo ja joka odottaa ensi kesältä pyöräretkiä Suomen luontokohteissa.

 

SDP kaupungeissa -pääsivulle