Kuntapolitiikka

Kunnallisen päätöksenteon prosessi

Kunnan päätöksenteko on jatkuva prosessi. Asiat tulevat vireille esityksien, lainsäädännön ja erilaisten aloitteiden kautta ja päätyvät valmistelun jälkeen demokraattisesti valittujen päättäjien päätettäväksi. Kun asiaa koskevat päätökset on tehty, päätökset siirtyvät täytäntöönpanoon. Voimassa olevia päätöksiä arvioidaan jatkuvasti, jonka pohjalta voidaan muuttaa tehtyjä päätöksiä paremmiksi tai päättää tehottomaksi osoittautuneet toiminnot. Näin ollen samat asiat tulevat uudelleen vireille ja valmisteluun.

SDP:n toimijat organisoituvat tehokkaasti osaksi paikallista päätöksentekoprosessia. Valtuustoryhmä vastaa kunnallisjärjestön kanssa kaikkien kunnan luottamustehtävissä toimivien SDP:n edustajien toiminnan koordinoinnista ja puolueen linjan johtamisesta.

Kaikilla päätöksentekoportailla SDP:n edustajat toimivat ryhmässä, käyvät kokouksen listan läpi, sopivat puheenvuoroista ja mahdollisista muutosesityksistä. SDP:n valtuustoryhmällä, hallitusryhmällä ja lautakuntaryhmillä on puheenjohtajat ja neuvottelijat.

SDP:n toimijat suunnittelevat etukäteen tulevan valtuustokauden ja kaupungin budjettivuoden toimintaa ja tavoitteita. Apuna käytetään esimerkiksi kunnan vuosikelloa.

SDP:n kuntapoliittiset linjaukset hyväksytään puolueen sääntöjen ja ennen kuntavaaleja kunnallisjärjestössä hyväksytyn kuntapoliittisen ohjesäännön mukaan.

Kun puolueen toimijat kokoustavat säännöllisesti ja suunnitelmallisesti ja päättävät asioista yhdessä avoimen keskustelun pohjalta, on kaikkien puolueen edustajien helpompi kannattaa valittua linjaa.

Kun pelisäännöt ja toimintatavat ovat pysyviä ja kaikkien tiedossa myös väärinkäytöksien määrä vähenee. Hyvä hallinto koskee kunnan päätöksenteon lisäksi myös SDP:n omaa päätöksentekoa. Tällöin myös järjestöllisiin kurinpitotoimiin tarvitsee harvemmin ryhtyä.

SDP:n kunnallispoliittinen malliohjesääntö tulee hyväksyä ennen kuntavaaleja kaikissa kunnallisjärjestöissä. Malliohjesääntöä voidaan kunnassa soveltaa. Ohjesääntö muun muassa määrittää valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön välisiä suhteita.

Tutustu malliohjesääntöön

Valtuustoryhmän ja kuntapoliitikon viestintä

SDP kannustaa jäseniään aktiiviseen viestintään sosiaalisessa mediassa. Luottamustehtävään valitun poliitikon tehtävä on olla äänestäjien tavoitettavissa ja viestiä tehdyistä päätöksistä. SDP:n luottamustehtävissä toimivien tulee viestiä päätöksistä myös puolueen jäsenille.

Valtuustoryhmässä on hyvä tehdä valtuustokautta varten viestinnän pelisäännöt, jotka kaikki hyväksyvät. Yleisesti voidaan sanoa, että päätöksistä kannattaa viestiä vasta sitten, kun ne ovat julkisia. Puolueen edustajan ei ole sopivaa viestiä puolueen päätöksistä tai linjauksista ennen kuin puolueen virallinen tiedote tai tiedotustilaisuus kunnassa on pidetty. Esimerkiksi valtuustoryhmän puheenjohtaja tiedottaa ryhmän päätöksestä ensin eikä niin, että ryhmän jäsenet kertovat asioista omissa kanavissaan jo etukäteen.

Parantaakseen viestintänsä vaikuttavuutta puolueen toimijat pitävät aktiivisesti hyvää keskusteluyhteyttä yllä paikalliseen mediaan. Puolueen viestintää ei voida kuitenkaan ulkoistaa paikalliselle medialle vaan puolueen ja puolueen poliitikkojen tulee aktiivisesti luoda omia viestintäkanavia ja kasvattaa omaa yleisöään sosiaalisessa mediassa.

Erilaisten keskustelutilaisuuksien, seminaarien tai vaikkapa kaupunkikävelyiden kautta voidaan osallistaa paikallisia asukkaita ja muita järjestöjä päätöksentekoon.

Päätöksentekoon osallistaminen

  • Puolueen jäsenkyselyn vastauksissa korostuu jäsenten osallistumishalu oman puolueosaston toimintaan ja ennen kaikkea politiikan valmisteluun liittyvään toimintaan.

    Puolueosastot voivat ottaa kantaa paikallisiin asioihin ja valtakunnan politiikkaan. Ne kutsuvat poliitikkoja vierailijoiksi, järjestävät seminaareja, avoimia keskustelutilaisuuksia ja jäsenille yhteisiä vapaa-ajan tapahtumia. Esimerkiksi jäsenille avoimet valtuustoryhmien kokoukset ovat merkittävä osa avointa ja keskustelevaa toimintaa. Oman kunnan ajankohtaisista asioista järjestettävät keskustelupajat jäsenille tuovat yhteen jäsenten näkemykset ja osaamiset ja tukevat luottamushenkilöiden toimintaa kunnan toimielimissä.

    Mitä enemmän mielikuvitusta toiminnansuunnittelussa ja toteutuksessa käytetään, sen parempi. Mitä enemmän hyödynnetään jäsenten osaamista ja omia innostuksen alueita, sitä onnistuneempi lopputulos.

    Aktiivinen tiedottaminen asiasisällöistä ja tulevista tapahtumista hoituu helposti puolueen jäsenrekisterin sähköpostitoiminnan kautta. Se myös motivoi jäseniä ilmoittamaan oman sähköpostiosoitteensa jäsenrekisteriin.

  • Osallisuus ja demokratian edistäminen

    SDP pitää huolta, että kunnissa ja kunnallisessa päätöksenteossa kuuluu kaikkien ääni. Kaikilla kunnan asukkailla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua kunnan toimintaan ja päätöksentekoon. Kansalaisten uskoa edustukselliseen demokratiaan sekä osallistumismahdollisuuksiin tulee vahvistaa avoimen keskustelun, avoimen valmistelun ja päätöksenteon sekä monipuolisesti osallisuuden keinoin.

    Kuntalain (22 §) mukaan valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Kunta voi lain mukaan vapaasti päättää siitä, miten se tämän velvollisuutensa käytännössä toteuttaa. SDP haluaa edistää avoimen ja edustuksellisen demokratian toteutumista kunnissa sekä valtuuston ja eri toimielimien roolia päätöksenteon lisäksi myös valmistelun eri vaiheissa.

    Edustuksellisen demokratian rinnalla kunnissa on kehitettävä edelleen osallistamisen muotoja ja suunniteltava toimintaa niin, että mahdollisuuksia osallisuuteen on kaikilla tasoilla ja useissa vaiheissa. Edustukselliset toimielimet ja vaikuttamistoimielimet kuten nuorisovaltuustot, lapsiraadit tai vammais- ja vanhusneuvostot on nähtävä päätöksenteon lisäksi myös osallistamisen ja valmistelun tuen resurssina.

    Kunnissa on pystyttävä todentamaan ja mittaamaan demokratian ja osallisuuden toteutumista.

    Osallistamisen keinot

    Osallistamisella tarkoitetaan käytäntöjä, joiden kautta kuntalaiset voivat suoremmin vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon ja myös tuoda itse esille tarpeitaan, toiveitaan ja tärkeinä pitämiään asioita. Osallistaminen on kysymistä, mutta myös kuntalaislähtöistä toiminnan kehittämistä. SDP haluaa varmistaa, että osallistaminen kunnissa tarkoittaa aitoa ja avointa vuoropuhelua sekä kuulemista ja että se myös vaikuttaa kunnan toimintaan ja toimintatapoihin.

    Hyviä osallistamisen keinoja ovat esimerkiksi keskustelu- ja kuulemistilaisuudet sekä kuntalaisraadit, palvelujen käyttäjien edustuksellisuus toimielimissä, mahdollisuudet osallistua kunnan talouden suunnitteluun ml. osallistava budjetointi, käyttäjälähtöinen palvelumuotoilu kunnan toimintaa kehitettäessä ja suunniteltaessa sekä asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteisen suunnittelun ja toiminnan mahdollistaminen eri tavoin.

    SDP pitää huolta, että kunnissa ja kunnallisessa päätöksenteossa kuuluu kaikkien ääni. Kaikilla kunnan asukkailla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua kunnan toimintaan ja päätöksentekoon. Kansalaisten uskoa edustukselliseen demokratiaan sekä osallistumismahdollisuuksiin tulee vahvistaa avoimen keskustelun, avoimen valmistelun ja päätöksenteon sekä monipuolisesti osallisuuden keinoin.

    Osallistamisella tarkoitetaan käytäntöjä, joiden kautta kuntalaiset voivat suoremmin vaikuttaa asioiden valmisteluun ja päätöksentekoon ja myös tuoda itse esille tarpeitaan, toiveitaan ja tärkeinä pitämiään asioita. Osallistaminen on kysymistä, mutta myös kuntalaislähtöistä toiminnan kehittämistä. SDP haluaa varmistaa, että osallistaminen kunnissa tarkoittaa aitoa ja avointa vuoropuhelua sekä kuulemista ja se myös vaikuttaa kunnan toimintaan ja toimintatapoihin.

    Hyviä osallistamisen keinoja ovat esimerkiksi keskustelu- ja kuulemistilaisuudet sekä kuntalaisraadit, palvelujen käyttäjien edustuksellisuus toimielimissä, mahdollisuudet osallistua kunnan talouden suunnitteluun ml. osallistava budjetointi, käyttäjälähtöinen palvelumuotoilu kunnan toimintaa kehitettäessä ja suunniteltaessa sekä asukkaiden, järjestöjen ja muiden yhteisöjen oma-aloitteisen suunnittelun ja toiminnan mahdollistaminen eri tavoin.