Werning: Kouvolalle hyvä uutinen ”joululahjarahoista” liikennehankkeeseen

11.12.2020

Kansanedustaja Paula Werning, liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen (sd), toteaa olevansa tyytyväinen valtiovarainvaliokunnan lisäysiin vuoden 2021 talousarvion liikennehankkeisiin. Lisäyksiä on perinteisesti kohdennettu pienehköisiin alueellisiin hankkeisiin.

Jaossa oli tällä kertaa 40 miljoonaa euroa. Näistä jakamattomista varauksista lähes puolet eli 18,1 miljoonaa euroa kohdistui liikenne- ja viestintäministeriön hallintoalalla paikallisiin liikennehankkeisiin.

– Olen iloinen, että jo aiemmin esitetyn lähes 30 miljoonan euron rahoitukseen valiokunta on päättänyt lisätä vielä 750 000 euroa kävelyä ja pyöräilyä edistäviin hankkeisiin. Terveyden ja hyvinvoinnin liikuntamahdollisuuksia parantavilla hankkeilla on täysi tukeni, Werning sanoo.

Kaakkois-Suomi, Kouvola mukaan lukien, on huomioitu lisärahoituksen kohteissa.

– Valtatien 15 parantaminen rakentamalla kevyen liikenteen väylä välille Jokela-Valkeala toteutuu. Pidän tärkeänä, että tämä jo hyväksytty tiesuunnitelma käynnistyy nyt myönnetyn 300 000 euron toimesta. Tämä vastaa täsmälleen hankkeen kustannusarvioita. Hanke parantaa jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden olosuhteita sekä liikenneturvallisuutta täydentäen nykyistä Kouvolan seudun väyläverkkoa, Werning toteaa tyytyväisenä.

Jaa sosiaalisessa mediassa