Viitanen: Vihreiden puheet ja teot ristiriidassa

Ajankohtaista 12:39

Vihreiden puoluevaltuuston ”rivien suoristus” – operaatiot eivät ole uskottavia, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen.

Hänen mukaansa koko hallituskauden on nähty, että Vihreät pelaavat kaksilla korteilla. Julkisuuteen esitetään kriittisiä kantoja hallituksen esityksistä, jotka kuitenkin tosiasiassa puolue on hallituksessa kuuliaisesti hyväksynyt.

Samoin puolue äänestää eduskunnassa julkisesti ruoskimiensa esitysten puolesta. Viitasen mukaan on ollut kurjaa, että Vihreät ovat tosiasiassa luopuneet liki kaikista arvoistaan hallitusvallan nimissä.

– On surullista, että Virheät tyytyvät hallituspuolueena lähinnä pesemään käsiään julkisuuteen rakennetuilla ”paheksumisoperaatioilla”, joiden tarkoitus on ilmeisesti luoda mielikuvaa, että Vihreät eivät ikään kuin olisi itse asioista päättämässä. Tähän mennessä Vihreät ovat onnistuneet luomaan mielikuvaa itsestään mm. suurituloisten veronkevennysten, Lex Nokian, markkinahenkisen yliopistolain ja työnantajien Kelamaksun poiston vastustajina. Tosiasiassa he ovat olleet näistä asioista itse päättämässä ja ne hyväksymässä.

Vihreiden kannattaisi Viitasen mukaan keskittyä enemmän siihen, miten se tosiasiassa saisi läpi hallituksessa tärkeitä asioita.

– Tähän mennessä hallitus on onnistunut alentamaan hövelisti ja vastuuttomasti hyväosaisia suosien liki kaikkia veroja. Ainoa hyvä veronalennus, jota sen sijaan tarvittaisiin ei hallitukselta onnistu: työsuhdematkalipun verohelpotukset.

Voisivatko Vihreät yrittää edes tämän saada etenemään, kysyy Viitanen ja muistuttaa, että SDP on vaatinut työsuhdematkalipun tekemistä verottomaksi.