Viitanen: ahne, ahneempi, Wahlroos

Ajankohtaista 08:33

 

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Viitanen toteaa, ettei Björn Wahlroosin röyhkeydellä tunnu olevan mitään rajaa. Juuri kun on uutisoitu hänen yli 18 miljoonan euron osingoista, moittii Wahlroos jälleen kerran, ettei Suomessa muka kannattaisi yrittää.

– Wahlroosin mukaan ”ongelma on siinä, että mitä tahansa tässä maassa yrittää tosissaan tehdä, tuntuu maksavan jotain Sdp:n puheenjohtajalle”. Kärjistää saa, mutta ei solvata. Ei varsinkaan henkilö, jonka maatalousharrastusta kaikki suomalaiset joutuvat verovaroilla tukemaan, Viitanen sanoo.

– Wahlroosin tulisi jatkuvan ruikutuksen asemesta ottaa oppia uuden polven yrittäjiltä. Viimeksi eilen Supercellin yrittäjäomistaja kehui Suomea parhaana mahdollisena yritysmaana, niin osaamisen kuin julkisen sektorin yritysmyönteisyydenkin osalta.  Supercellin toimitusjohtajan mukaan Suomen yritysverotus on kilpailukykyinen. Tällä asenteella yritys tekee hyvää tulosta. Siinä on esimerkkiä muillekin, Viitanen vinkkaa.

Viitanen muistuttaa, että Suomi on kansainvälisesti verrattain hyvä paikka yrittää. Tästä kertoo esimerkiksi vasta julkistettu Forbesin selvitys yritysmyönteisyydestä. Suomi sijoittui kuudenneksi parhaaksi maaksi yrittää. Selvityksessä todettiin että innovaatioympäristö Suomessa on maailman paras. Viitanen toivookin, että elinkeinoelämän nokkamiehet, Wahlroos mukaan lukien, keskittyisivät nyt oman juoksunsa parantamiseen tässä ympäristössä sen sijaan, että vaatisi koko ajan yhteiskunnalta jotain.

– Wahlroos voisi vaatia omistajien ahneutta kuriin ja ylimitoitettujen osinkojen asemesta yrityksiä investoimaan ja kasvamaan. Vain sellaisella isänmaallisuudella Suomi nousee ja yritystoiminnan edellytyksistä voidaan huolehtia jatkossakin. Toisin kuin Wahlroos väittää, samaan aikaan voi olla tasa-arvoinen ja luoda työpaikkoja.