Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen Kokkolassa: Ihmisellä on arvo, ei hintaa

Ajankohtaista 13:32

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen totesi sunnuntaina Kokkolassa, että tavoitteet työllisyysasteen lisäämisestä ja hyvinvointivaltion turvaamisesta perustuvat pyrkimykseen turvata ihmisarvoinen elämä kaikille.

– Kun toimin valtiovarainministerinä Suomen hallituksessa, monella asialla on hinta. On kuitenkin yksi asia, jolla ei ole hintaa. Ihmisellä on arvo, mutta ei hintaa. Siitä on kysymys ihmisarvossa. Siihen kiteytyy hyvinvointivaltio: haluamme tarjota yhtäläiset eväät elämään riippumatta taustasta tai toimintakyvystä. Myös työelämään osallistuminen on oltava mahdollista kaikille, joilla on työkykyä, myös osatyökykyisille, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen totesi juhlapuheessaan valtakunnallisessa kehitysvammaisten kirkkopyhässä Kokkolassa 22. syyskuuta 2013.

Ministeri Urpilainen totesi, että ensi vuoden budjettiin hallitus esittää lisärahoitusta omaishoidon tukipalvelujen kehittämiseen.

– Päämääränä on, että yhä harvemmin vammainen henkilö joutuisi asumaan laitoksessa. Hallituksella on käynnissä laaja uudistushanke, jossa vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki sovitetaan yhteen. Tavoitteena on yhteinen laki, joka turvaa eri vammaryhmien yhdenvertaiset palvelut. Lisäksi uuden erityislain on edistettävä vammaisten henkilöiden edellytyksiä elää yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan jokaisella kehitysvammaisella henkilöillä on oikeus asua samoin kuin muutkin kuntalaiset ja saada tarvitsemansa palvelut.

Urpilaisen mukaan syrjäytymisen estäminen on yhteiskuntamme tärkeimpiä tehtäviä. Hän korosti työn merkitystä keinona toimeentuloon, tapana toteuttaa itseään ja kanavan osallistua yhteiskuntaan.

– Kaikille työllistyminen ei ole aivan yhtä helppoa. Työvoimaamme kuuluu liian paljon ihmisiä, jotka eivät tällä hetkellä ole työelämässä, vaikka töihin kykenisivät ja sinne haluaisivat. Joitakin väestöryhmiä hyödynnetään työmarkkinoillamme aivan erityisen huonosti, joukossa on esimerkiksi nuoria, työuran loppupäässä olevia, pienten lasten äitejä, maahanmuuttajia ja vammaisia.

Urpilainen totesi hallituksen tukevan osatyökykyisten työllisyyttä ensi vuoden budjettiesityksellään.

– Olen iloinen voidessani kertoa, että Suomen hallitus haluaa parantaa osatyökykyisten työllisyyttä. Ensi vuoden budjettiesitys, josta eduskunta aloitti tällä viikolla keskustelut, sisältää useita esityksiä osatyökykyisten työnsaannin helpottamiseksi. Näihin lukeutuvat osasairauspäivärahakauden enimmäiskeston pidennys sekä uusi toimintamalli osatyökykyisten työllistämiseksi.

– Moni kehitysvammainen elää työkyvyttömyyseläkkeellä. Suomessa on yli 20 000 työikäistä kehitysvammaista, joista yli puolet osallistuu työ- ja päivätoimintaan. Tämä on hienoa. Harvalla on kuitenkaan palkkatyötä. Vain noin 300 kehitysvammaista tekee työsopimussuhteista työtä, vaikka on arvioitu, että reilulla 3000 koulutetulla kehitysvammaisella olisi työkykyä ja tahtoa palkkatyöhön. Tähän tarvitaan yhteiskunnan tukea ja työnantajille lisää tietoa osatyökykyisten palkkaamismahdollisuuksista.