Vainio: ei ihmisvihalla hallitukseen, PS

Ajankohtaista 11:41

 

SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainion mukaan perussuomalaiset johtaa kansaa harhaan keskittymällä vähemmistöjen jahtaamiseen.  Nyt on keskityttävä työhön ja tasa-arvoon. Ratkaisuja näissä teemoissa tarvitaan myös tulevalta hallitukselta, johon Timo Soini joukkoineen mielii. Ihmisvihaa sen sijaan ei tarvita.

– Suomessa tarvitaan ideoita ja tekoja työn ja tasa-arvon vahvistamiseksi. Jos yksi puolue keskittyy ihmisten väheksymiseen, se haittaa merkittävien asioiden hoitoa. Mediatila ja siten yhteiskunnallinen keskustelu ovat rajattuja.

– Perussuomalaisten politiikan punainen lanka on, että erilaisuutta ei tarvitse hyväksyä. Tällainen on yksiselitteisesti väärin. Se vie Suomea takaisin kohti pimeää keskiaikaa, jolloin vallankäyttäjät pelottelivat kansaa keksityillä uhilla.

Vainio on huomannut kansanedustaja James Hirvisaaren toimineen julkisuudessa puolueensa lipunkantajana viime päivinä eduskunnassa käyneen vieraansa kanssa

– Hirvisaaren erottaminen ei auta. Hän on vain yksi edustaja, pisara puolueen sameassa liemessä. Puheenjohtaja Soinin on otettava ohjat itselleen. Puolue on valumassa halla-aholaisten syliin.

– Ihmisviha ei sovi sivistysvaltioon. Tämän on sanonut myös Timo Soini ja vannonut pitävänsä myös oman pesänsä kunnossa. Ellei Soini ole seteliselkärankainen, hän pystyy hankkiutumaan eroon koko muukalaisvastaisesta joukosta. Soini on monin tavoin ilmaissut halunsa seuraavaan hallitukseen. Näitä portteja ei avata ihmisiä halveksumalla, vaan maan ja ihmisten ongelmia pitkäjänteisesti ratkomalla.