Urpilainen toteuttaa Pekkarisen pitkäaikaiset puheet

Ajankohtaista 12:43

Kansanedustaja Susanna Huovinen ihmettelee toisen keskisuomalaisen kansanedustajan, Mauri Pekkarisen (kesk.) muun muassa Keskisuomalaisessa julkaistua tiedotetta. Huovisen mukaan kollega Pekkarinen on kokonaan unohtanut edellisen hallituksen veropolitiikan linjan, vaikka toimi tuossakin hallituksessa ministerinä.

– Pekkarisen tiedotteen toteama siitä, että SDP ja puheenjohtaja Jutta Urpilainen olisivat muuttaneet veropoliittista linjaansa ei kerta kaikkiaan pidä paikkaansa, Huovinen hämmästelee.

Huovisen mukaan on kyse pikemminkin siitä, että Jutta Urpilainen vie nyt läpi hallituksessa niitä Pekkarisen vaatimuksia, jotka eivät Keskustan johdolla edenneet.
– Me keskisuomalaiset totuimme porvarihallituksen aikana lukemaan maakuntalehdestä puolen vuoden välein Pekkarisen laajoja haastatteluja, joissa hän vaati hyväosaisia lamatalkoisiin. Koskaan nämä vaatimukset eivät näkyneet budjettikirjassa esimerkiksi pääomaveron korotuksena.

– Nyt SDP toteuttaa jo vaaleissa lupaamaansa oikeudenmukaista veropolitiikkaa, josta Keskusta kovasti puhui toteutuksen jäädessä uupumaan, Huovinen toteaa.