Urpilainen: Hallitus kärsii ”tempputyöllistämis-traumasta”

Ajankohtaista 07:35

– Nuorisotyöttömyys pahenee kuten viime lamassa, mutta hallitus ei ole kriisiin reagoinut. Matti Vanhasen hallitus ei rohkene sijoittaa riittävästi aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimiin, koska takavuosina kokoomuksella oli tapana syyttää sosialidemokraatteja tempputyöllistämisestä. Nyt tarvitsemme kuitenkin juuri panostusta koulutukseen ja tukityöllistämiseen, SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo.

Urpilainen puhui SDP:n puoluejohdon ja eduskuntaryhmän johdon kokouksessa Nummelassa keskiviikkona 12. elokuuta.

Jutta Urpilainen huomautti, että toimilla on kiire, sillä 15–24-vuotiaiden työttömyys lähentelee jo kolmeakymmentä prosenttia.
– Vaikeuksiin täytyy puuttua nyt tai tehdään iso yhteiskunnallinen lasku. Kiire on myös kuntatalouden pelastamisella. Laman maksumiehiksi eivät saa joutua lapset ja vanhukset. Tämä edellyttää noin puolen miljardin euron tukipakettia kunnille. Lisärahan turvin kunnat voivat pitää opetusryhmät kohtuullisen kokoisina, tukea omaishoitajia, välttää veronkorotukset ja käynnistää investointeja.

Urpilainen korosti, että investointien elvytysteho on suurempi kuin veronalennuksien.

– Hallituksen elvytys on tehotonta ja vastuun sopeutua se sysää kuntiin. Ne joutuvat joko leikkaamaan palveluja tai korottamaan kuntaveroa – tai molempia. Nyt valtio velkaantuu hallituksen veroalennuksien vuoksi. Nämä alennukset eivät elvytä. Vielä pahempaa on, etteivät ne kohdistu oikeudenmukaisesti.