Työttömyyden kasvu on estettävä

Ajankohtaista 07:09

SDP:n ryhmäpuheenvuoron pääministerin ilmoitukseen taloustilanteesta pitänyt Kari Rajamäki vaati, että työttömyyden nousun torjunnan on oltava talouspolitiikan ehdoton ykkösasia. Työttömyys on räjähtämässä käsiin ja nousemassa ensi vuonna selvästi yli 300 000 ihmiseen.

– Tässä inhimillisesti ja taloudellisesti vaikeassa tilanteessa tarvitaan toimintakykyistä ja uskottavaa hallitusta ja selkeää talouspoliittista linjaa. Nyt eivät haravatalkoot ja toivo riitä, tarvitaan konkreettisia tekoja, valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Rajamäki totesi.

Hän muistutti, että hallituspuolueet torjuivat pari viikkoa sitten SDP:n esityksen pikaisesta työllisyyttä ja yritystoimintaa elvyttävästä lisäbudjetista.

– Sosialidemokraatit vetoavat edelleen vakavasti hallitukseen. Kansallisen eheyden ja selviytymisen sekä edustuksellisen demokratian vahvistamiseksi hallituksen ja opposition on istuttava samaan pöytään.

Rajamäki totesi Suomessa työllisyyden alentuneen suhteellisesti eniten valtiolla ja toiseksi eniten kunnissa.
– Yksinkertaisin ja varmin työllistämistoimi on, että julkinen sektori välttää omien työpaikkojensa vähentämistä. Tuottavuusohjelma on jäädytettävä toistaiseksi sekä voimakkaasti lisättävä kunnille annettavia valtionapuja sosiaali- ja terveyspalvelujen ja opetustoimen turvaamiseksi.

– Vientiteollisuutemme ja osaamisemme tukeminen vaatii nyt paremmin ajan tasalla olevaa työkalupakkia, jotta tuotantoa ei kansainvälisen kilpailun ja muiden maiden tukiratkaisujen avulla siirry maastamme.

Rakentamista on Rajamäen mukaan lisättävissä kotimaisin päätöksin. Valtio voi pääomittaa Kuntarahoitusta ja lisätä sen mahdollisuuksia myöntää pitkäaikaisia rakennuslainoja. Samoin tarvitaan nykyistä suurempia infrahankkeita. Yritystukien käsittelyajat ovat jopa sietämättömiä.

Rajamäki kritisoi hallituksen heränneen liian myöhään nuorisotyöttömyyden kasvuun. Nuorten kesätyöpaikkojen annettiin mennä menojaan.
– Työvoima- ja koulutuspolitiikkaa on tehostettava sekä harjoittelu- ja koulutuspaikkoja lisättävä.