Tuppurainen vaatii puuttumaan ikäihmisten taloudelliseen hyväksikäyttöön

22.9.2018

Julkisuudessa on ollut esillä valepoliisivyyhti, jossa erityisesti ikäihmiset ovat olleet taloudellisen huijauksen kohteena. Vyyhtiä käsitellään nyt Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. 

SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen on järkyttynyt ikäihmisten taloudellista hyväksikäytöstä.

”Valepoliisitoiminta paljastaa laajemman ongelman yhteiskunnassamme. Ikäihmisten taloudellinen hyväksikäyttö on kaikessa hiljaisuudessa huolestuttavasti lisääntynyt. Asia, joka on jäänyt liian vähäiselle huomiolle ja josta puhutaan aivan liian vähän”, sanoo Tuppurainen.

Erityisen julkeaa on Tuppuraisen mielestä se, että uhreiksi on tietoisesti etsitty etunimen perusteella ikäihmisiksi arveltuja henkilöitä: Liisat, Anjat, Yrjöt, Kertut ja muut ovat olleet rikollisten tähtäimessä.

Taloudellisen hyväksikäytön riskien kasvulle on monia syitä. Digitalisoituminen selittää siitä osan. Asioiden hoitaminen tapahtuu yhä enemmän sähköisesti.

”Erityisesti julkisia palveluita siirretään kiihtyvällä tahdilla sähköiseen ympäristöön henkilökohtaisen palvelun vastaavasti vähentyessä. Kaikilla ikäihmisillä ei välttämättä ole riittävää osaamista asioiden hoitamiseen digimaailmassa, ja toisen ihmisen apuun tukeutuminen on välttämätöntä. Aina tarkoitusperät eivät kuitenkaan ole pyyteettömiä, ja seuraukset voivat olla ikäviä ja arvaamattomia”, Tuppurainen muistuttaa.

Hyväksikäytön riskit liittyvät erityisesti tilanteisiin, joissa käytetään hyväksi sairauden takia alentunutta harkintakykyä taloudellisen hyödyn saamiseksi.

”Nämä tilanteet ovat yleistymässä. Suomessa arvioidaan tällä hetkellä olevan yli 190 000 muistisairasta henkilöä, ja muistisairauteen sairastuu Suomessa vuosittain arviolta noin 14 500 henkilöä, joista valtaosa on yli 80-vuotiaita”, huomauttaa Tuppurainen.

Yhtä ainoaa ratkaisua taloudellisen hyväksikäytön torjumiseen ei ole. Hyväksikäytön muotoja on monia, siten toimenpiteitäkin on oltava useita.

”On kiinnitettävä huomiota siihen, miten palveluja tuotetaan ja miten huomioidaan ikääntyneiden erityistarpeet. Onko palveluissa varauduttu taloudellisen hyväksikäytön riskeihin?”, kysyy Tuppurainen.

Tuppuraisen mukaan on olennaista, että rikosten torjunnassa varmistetaan riittävät resurssit petosten ehkäisemiseen.

”Arvokkaaseen vanhuuteen kuuluu oikeus elää suojassa kaikelta hyväksikäytöltä. Valtiovallan on syytä toimia”, korostaa Tuppurainen.

Kansanedustaja Tytti Tuppurainen on jättänyt asiasta valtioneuvostolle kirjallisen kysymyksen. 

Jaa sosiaalisessa mediassa