Tuppurainen: On etujemme mukaista vaikuttaa vahvasti EU:n kehitykseen

Ajankohtaista 14:55

Sosialidemokraattien ryhmäpuhe käsiteltäessä pääministerin ilmoitusta ajankohtaisista EU-asioista 22.11.2017

”Me käytämme valinnanvaraamme parhaiten hakemalla EY:n jäsenyyttä”. Arvoisa puhemies, näin totesi Presidentti Mauno Koivisto valtiopäivien avajaisissa 1992 sinetöiden maamme siirtymisen osaksi läntistä yhteistyötä. Tuolloin vietettiin Suomen 75-vuotisjuhlaa. Nyt, neljännesvuosisata myöhemmin, on itsenäisyytemme satavuotisjuhla, ja Suomella jälleen valintojen aika.

Vielä joku aika sitten näytti siltä, että eurooppalainen yhteistyö ajautuu umpikujaan. Vuosia jatkunut talouskriisi, pakolaiskriisi ja lopulta Brexit antoivat aihetta epäillä kestävätkö eurooppalaiset instituutiot. Rajoja pystytettiin, ja asialistalle ilmestyi eroa yhteisöstä tarkoittava artikla 50.

Lopunajan odotus oli ennenaikainen. Saksan vaikeat hallitusneuvottelut luovat nyt epävarmuutta, minkä yli on päästävä. Vakaa Saksa on Euroopalle välttämätön. Kaiken kaikkiaan näyttää kuitenkin siltä, että Euroopan yhteistyö tiivistyy, ja Suomen on syytä olla siinä mukana.

Oikeastaan asia on melko yksinkertainen: aikamme haasteet ovat niin merkittäviä, ettei niistä yksin selvitä. Suomi ei pärjää yksin. Ilmastonmuutos tai maahanmuutto ovat asioita, joihin tarvitaan rajat ylittävää yhteistyötä ja luottamusta. Puhumattakaan kauppapolitiikasta, jossa EU:n yhteinen voima on näinä protektionismin aikoina kaltaisellemme ulkomaankaupasta riippuvaiselle maalle kullanarvoista.

Tuemme puolustuksen pysyvää rakenteellista yhteistyötä, sillä turvallisuus oli alun alkaenkin jäsenyydellemme ratkaiseva. Arktinen politiikka ja pohjoinen ulottuvuus on myös pidettävä vahvasti unionin agendalla.

Arvoisa puhemies,

Suomi ei voi katsella sivusta eurooppalaista yhteistyötä. On etujemme mukaista vaikuttaa vahvasti kehitykseen. Jääminen peränpitäjäksi tai ulkokehälle ei käy, sillä päätökset vaikuttavat meihin joka tapauksessa. Mitään suojavyöhykettä ei meille siunaannu. Parhaiten käytämme valinnanvaraamme hakeutumalla aktiivisesti eturiviin.

Ajankohtaisista asioista sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä haluaa nostaa ennen kaikkea kaksi: EU:n sosiaalisen ulottuvuuden sekä EMU:n kehittämisen. Nämä kaksi kytkeytyvät vahvasti yhteen.

Sosiaalisessa ulottuvuudessa on edettävä ripeästi. EU ei ole vain sisämarkkina-alue, vaan ihmisten Eurooppa. Talouskriisin jälkeen on kasvun aika. Kasvu kuuluu kaikille. EU-kansalaisten täytyy kokea, että he pääsevät osalliseksi kasvuun. Tarvitaan sosiaalisia investointeja hyvinvointiin, tarvitaan eriarvoisuutta vähentävää politiikkaa. EU:n on käytettävä lainsäädäntövaltaansa työntekijöiden oikeuksien parantamiseksi ja sosiaalisen suojelun vähimmäistasojen säätämiseksi. EU:n rahastoja on kohdennettava tarkemmin sosiaaliseen hyvinvointiin.

Yhteys EMU:un tulee ennen kaikkea EU:n talouspolitiikan ohjausjakson kautta. Siihen on sisällytettävä kattavammin hyvinvoinnin mittareita liittyen esimerkiksi naisten ja miesten tasa-arvoon tai koulupudokkaisiin.

Raha- ja talousliiton viimeistely liittyy myös kriiseihin varautumiseen. On kuitenkin ensin sanottava, että euro on selvinnyt yli kriisien verrattain hyvin: tarvittavia kriisimekanismeja saatiin luotua ja EKP:n rahapolitiikka tuki selviytymistä. Suurelle mullistukselle ei ole tarvetta. Olennaista on huolehtia pankkien kriisivalmiudesta toteuttamalla sijoittajavastuuseen perustuva pankkiunioni, johon ajan ollessa kypsä kuuluu myös yhteinen talletussuoja.

Pysyvä vakausmekanismi on omiaan Euroopan valuuttarahastoksi, joka tarvittaessa auttaa kriisimaita. Euroalueella tarvitaan myös kykyä suhdanteiden tasaukseen, ja Suomen on oltava avoin jäsenmaiden esityksille tästä.

Työllisyyttä ja ihmisten tarpeita paremmin tukeva euroalue on välttämätön. Kansalaisten on koettava eurooppalaisen yhteistyön lisäarvo arjessaan. Kansallismielinen populismi padotaan vain, jos osoitamme EU:n lisäävän tasa-arvoa ja turvallisuutta. EU:n on oltava toimintakykyinen puolustaakseen arvojaan – demokratiaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia – niin sen omalla alueella kuin kaikkialla maailmassa.

Arvoisa puhemies,

on hienoa, että pääministerin ilmoitus antaa mahdollisuuden keskustella Euroopan unionista. Hallitus tyytyy kuitenkin vähään, sillä kun puheet on pidetty, asian käsittely päättyy. Toisin kuin selonteon tai tiedonannon kohdalla eduskunnan valiokunnat eivät saa työstettäväkseen hallituksen Eurooppa-politiikan linjaa.

Näin juhlavuonna on syytä korostaa yhdessä toimimisen vahvuutta. Kun kansakunta käyttää valinnanvaraansa, on ratkaisuille haettava laajin mahdollinen parlamentaarinen tuki. Lähestyvä EU-puheenjohtajuus korostaa entisestään yhteistyön tarvetta.

Ärade talman, EU ei ole jotain joka vain tapahtuu meille. EU on asia, johon me voimme vaikuttaa. Se on parasta tehdä yhdessä, tillsammans.

Ryhmäpuhe sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä
Kansanedustaja Tytti Tuppurainen