Torsti: Nyt tarvitaan aito koulutuslupaus ja isoja uudistuksia

Ajankohtaista 14:45

Pilvi Torsti

Kansanedustaja Pilvi Torsti vaati eduskunnan välikysymyskeskustelussa hallitukselta merkittäviä toimia koulutuksen tasa-arvon ja Suomen menestyksen takaamiseksi tulevaisuudessa. Torsti piti SDP:n eduskuntaryhmän ryhmäpuheen välikysymyskeskustelussa.

– Viedäksemme Suomen 2050-luvulle kestävästi peräänkuulutamme isoja uudistuksia, kuten oppivelvollisuuden laajentamista, ja tasa-arvotekoja, kuten kaikkien lasten täysimääräistä oikeutta varhaiskasvatukseen ja lähipäiväkotiin. Päätökset, joita teemme tai jätämme tekemättä koulutuksen tasa-arvosta tänään, vaikuttavat suoraan 2050-luvun Suomeen, sanoi Torsti.

– Nyt keskeinen ja nopeasti toteuttava uudistus on aidosti maksuton toisen asteen koulutus kaikille. Käytännössä tämä tarkoittaa oppivelvollisuuden ulottamista 18 ikävuoteen. Ajoimme oppivelvollisuuden laajentamista jo viisi vuotta sitten. Me emme lepää, kunnes olemme varmistaneet sen, että jokaisen alle 18-vuotiaan oikeus on paikka koulutuksessa

– Jo viime syksynä keskusta ilmoitti muuttaneensa kantaansa asiaan. Viimeksi eilen vihreät ilmoittivat tukevansa oppivelvollisuuden laajentamista. Myös talouspolitiikan arviointineuvosto päätyi suosittelemaan, että hallitus vakavasti harkitsisi oppivelvollisuuden pidentämistä. Nyt näyttää, että viimeinen lukko tälle tutkijoiden tukemalle 2000-luvun koulutusuudistukselle on kokoomus ja ministeri Grahn-Laasonen, totesi Torsti.

Torsti totesi, että eniten epäluottamusta hallituksen ja ministerin toiminnassa herättää kokonaiskuvan puute koulutuksen ja sivistyksen merkityksestä Suomelle.

– Olemme jäämässä hälyttävästi jälkeen verrokkimaista väestön koulutuksen tasossa. Tästä huolimatta hallitus oli valmis laskemaan suomalaisten koulutustasoa. Me SDP:ssä haluamme, että sitä nostetaan. Tämän hallituksen suhtautumista koulutukseen kuvaa, että hallitusohjelman aineistossa pohditaan, että 20% nykyistä vähemmän suorittaisi maisteritutkinnon.

– Koulutus on Suomen kohtalonkysymys. Tutkijoiden arviot ovat selviä ja politiikkasuositukset johdonmukaisia. 2030-luvun abit ja 2050-luvun Suomi vaativat tältä nyt aitoa koulutuslupausta – ja että se myös pidetään. Ilman aitoa koulutuslupausta hallitus ja opetusministeri eivät valitettavasti nauti sosiaalidemokraattisen eduskuntaryhmän luottamusta, päätti Torsti.

Lue Pilvi Torstin koko puhe täältä