Torsti: Ministeri Mykkäsen asetettava selvityshenkilö käymään läpi turvapaikkapolitiikka

Ajankohtaista 20:25

Pilvi Torsti

– Hallituksen ja ministeri Mykkäsen on syytä asettaa heti riippumaton selvityshenkilö käymään läpi, miten 2015 jälkeen tehnyt muutokset lainsäädännössä toimivat oikeudenmukaisuuden, inhimillisyyden ja turvallisuuden näkökulmasta. Pakkopalautuksista Irakiin ja Afganistaniin tulisi selvityksen ajaksi luopua, esittää kansanedustaja Pilvi Torsti. Torsti puhui lauantaina Loviisan torilla.

– Suomessa viime vuosina olemme nähneet ihmisten asenteet pakolaisia ja turvapaikanhakijoita kohtaan. Niissä on ollut valtavasti inhimillisyyttä. Niin kuin Loviisassa tänään. On tarjottu ruokaa, lahjoitettu vaatteita ja oltu ihmisiä ihmisille. Tällaista on tapahtunut eri puolilla Suomea.

– Sitten on ollut yhteiskunnan asenne. Siinä meidän on vaadittava, että oikeutta hakevia ihmisiä kohdellaan niin, että pyritään ymmärtämään, mitä heille oikeasti on tapahtunut. Aidosti ja syvällisesti. Tämän asenteen pitää heijastua viranomaisten toiminnassa.

– Oikeusvaltio tarkoittaa, että lait ovat kaikille samat. Se on arvokkainta, mitä meillä on. Meille oikeusvaltioon syntyneille voi olla vaikea ymmärtää, miten ihminen toimii, jos ei ole koskaan elänyt maassa, jossa viranomaisiin voi luottaa. Näille ihmisille viranomaiset ovat olleet uhka. Siksi turvapaikkahaastatteluissa pitää tehdä töitä myös sen eteen, että ilmapiiri on luottamuksellinen ja ihmiset tulevat kuulluksi.