Timo Harakka Sitran kestävän verotuksen raportista: Kestävän kehityksen alv luo kasvua ja työpaikkoja

17.4.2019

"Sitra esittää kulutusveroa, joka perustuu tuotteen elinkaaripäästöihin. Se on käytännössä sama kuin SDP:n esittämä kestävän kehityksen arvonlisävero”, kommentoi kansanedustaja Timo Harakka (sd) tänään julkistettua Sitran raporttia ilmastopäästöjä vähentävistä veromalleista.

Raportissa on arvioitu mallilaskelmilla kolmen eri uudistusmallin vaikutuksia. Kakkosmalli, jossa käytettäisiin 2020-luvun puolivälistä alkaen tuotteiden elinkaarianalyysejä, laskisi päästöjä kaikkein eniten. SDP:n tavoite on, että kun pieni- ja keskituloisten verotusta voidaan alentaa toisaalla, talous ja työllisyys kasvavat.

Hiilijalanjäljen laskemiseen on jo malleja

”Kestävän kehityksen arvonlisäveron kehittäminen vaatii työtä, mutta se on jo käynnissä maailmalla. Suomen kannattaa oman etunsakin takia olla edelläkävijä, kun verotusta uudistetaan EU-tasolla. Päästökauppakin syntyi aikanaan Britannian kansallisen pilotoinnin kautta”, Harakka muistuttaa.

Tuotteiden hiilijalanjälkeen perustuvia veroja ovat ehdottaneet Euroopan parlamentti, Maailmanpankki, OECD ja lukuisat ilmastotutkijat. Sitran raportisssa todetaan, että malleja tuotteiden hiilijalanjäljen määrittämiseen on jo olemassa.

Ilmastoinvestoinnit kannattavat

Mallilaskelmiin liittyy luonnollisesti epävarmuutta, mutta Sitra on arvioinut verouudistusten vaikutuksia työllisyyteen, kasvuun ja tuloeroihin.

”Ilmastopelottelu on vailla pohjaa. Ilmastonsuojelu voi kasvattaa taloutta ja työllisyyttä. Seuraavan hallituksen kannattaa myös auttaa teollisuutta uusiutumaan. Viesti maailmalta on selvä: ilmastoinvestoinnit kannattavat”, Harakka linjaa tulevaisuutta.

Ilmastonsuojelun oltava oikeudenmukaista

”Myös tuloeroja voidaan kaventaa, kun alennetaan pieni- ja keskituloisten verotusta sekä huolehditaan sosiaaliturvasta. Ilmastonsuojelun on oltava oikeudenmukaista. SDP:n mallissa ilmastoystävälliset tuotteet ja palvelut on tehtävä kuluttajille halvemmaksi”, Timo Harakka toteaa.

Timo Harakka oli edellisellä kaudella SDP:n eduskuntaryhmän valtiovarojen ja verotuksen vastaava.

Jaa sosiaalisessa mediassa