Taimela: Hallitus päätti ettei se arvosta turvallisia, koko maan kattavia taksipalveluita

Ajankohtaista 13:24

Katja Taimela

Tänään eduskunnan äänestyksessä hallituspuolueet torjuivat opposition esittämät lakimuutokset liikennepalvelulakiin. Näin ollen heinäkuussa 2018 poistuu taksien osalta mm. asemapaikkavelvoite, kuljettajan koulutus sekä enimmäishinnan sääntely. Näin ollen hallitus purkaa maailman parhaan taksijärjestelmän, jolla on tähän asti kyetty turvaamaan taksin saatavuus koko maassa ennakoitavaan hintaan. Tilalle tulee epävarmuutta niin kuluttajille kuin yrittäjillekin. Suurten toimijoiden astuessa rajoittamattomana markkinoille, käy kuten Ruotsissa, Virossa tai Hollannissa on jo käynyt. Taksien lisääntynyt määrää ei takaakaan halvempia hintoja tai parempaa palvelua.

– Eilen eduskunnan keskustelussa annettiin mm. liikenne- ja viestintävaliokunnan pj Ari Jalosen (ps) toimesta ymmärtää, että Taksiliitto olisi hyväksynyt lakimuutoksen. Tänään Taksiliitto on jo kiirehtinyt toteamaan ettei ole hyväksynyt liikennepalvelulakia, vaikka joitakin kannatettavia täsmennyksiä lakiin saatiinkin. Taksiliitto viestissään korostaa kantanaan olleen koko prosessin ajan, että paras mahdollinen lainsäädäntö olisi saatu nykylakia kehittämällä, toteaa kansanedustaja Katja Taimela (sd).

Kuljetusmarkkinoille syntyy lain hyväksymisen myötä kaksi ”halpuutettua” kuljetusluokkaa, kun pakettiautot ja enintään 60km/h kulkevat traktorit vapautetaan lupavaatimuksista. Nämä tulevat kuitenkin kilpailemaan kuljetusmarkkinoilla luvanvaraisen liikenteen kanssa ilman, että yrityksen taloustietoja tutkitaan tai kuljettajilta vaaditaan ammatillista koulutusta. Syntyy ohituskaista, jossa kaikki halukkaat, kykyihin katsomatta, saavat ainakin kokeilla kuljetusyrittäjyyttä liikenneturvallisuudesta tai ilmastonäkökulmasta piittaamatta.

– Harmaalle taloudelle herkällä kuljetusalalla, nyt käytännössä hyväksytty lakiuudistus tuo uusia mahdollisuuksia heille, jotka pyrkivät välttämään mm. verovelvollisuuksiaan. Tämä on tappio kuljetusalalle ja koko yhteiskunnalle, päättää Taimela.