Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro ajankohtaiskeskustelussa EU:n tulevasta kehityksestä

12.12.2018

Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Arvoisa puhemies

Kun puhumme EU:n tulevaisuudesta, on ymmärrettävä missä ajassa elämme. 

Puhemies, ystäväni 8-vuotias tytär harrastaa pianonsoittoa. Yksi päivä kuulin oven läpi hänen harjoittelevan olohuoneessa (tii tii tii tii, tii tii tii tii) – se oli Beethovenin Euroopan hymni, ja kun sen kuulee pienen lapsen soittamana, ei voi olla ajattelematta miten hauras, miten haavoittuva, Euroopan idea on. Emme voi pitää eurooppalaista yhteistyötä itsestäänselvänä.

Sen vuoksi, puhemies, kolme näkökulmaa päivän keskusteluun.

Ensinnäkin. On Suomen kaltaisen pienen maan etu puolustaa monenkeskistä kansainvälistä sääntöperustaista yhteistyötä. Juuri sitä mitä EU edustaa. Kuitenkin EU:n arvot (ne jotka ovat kirjattu EU:n perussopimukseen!) demokratia, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio, ovat uhattuina. 

Maanantaina YK:n ihmisoikeussopimus täytti 70-vuotta, ja samana päivänä EU:n perusoikeusvirasto julkaisi selvityksen, jonka mukaan lähes 40 prosenttia Euroopan juutalaisista on suunnitellut muuttoa muualle kasvaneen antisemitistisen vihan vuoksi. Tässä maanosassa tämä on kertakaikkiaan sietämätöntä.

Me emme luovuta yhteisöä nationalistien ja populistien hajotettavaksi. Me puolustamme vahvaa ja toimintakykyistä unionia.

Toiseksi, puhemies, se että sitoudumme eurooppalaiseen yhteistyöhön ei tarkoita sitä, että haluaisimme säilöä unionin nykyisellään. Liian kauan unionia on kehitetty poliittisen oikeiston ja vain markkinoiden ehdoilla. Tähän on saatava muutos. Ihminen on nostettava yli markkinoiden. Sisämarkkinat tarvitsevat rinnalleen vahvan sosiaalisen ulottuvuuden. Talouspolitiikan ohjaus ja yhteisvaluutta euro on pistettävä palvelemaan tavallisen ihmisen asiaa. Työllisyyden parantaminen, köyhyyden ja eriarvoisuuden ehkäisy, hyvinvoinnin lisääminen ja terveyserojen kaventaminen, koulutus, tutkimus ja osaaminen, veronkierron torjunta, on oltava tavoitteena. Vain siten voimme kääntää ihmisten tyytymättömyyden kohti luottamusta. Tarvitaan lisää sekä kansallista vastuuta että yhteistä vastuunkantoa.

Arvoisa puhemies, kolmanneksi haluamme tähdentää, miten herkällä hetkellä Suomi astuu EU:n puheenjohtajaksi. Kansainvälinen tilanne edellyttää EU:lta johtajuutta. Ilmastonmuutos edellyttää EU:lta kunnianhimoisia toimia sekä kykyä koota muita maailman maita mukaan. Suomen on korostettava ympäristönsuojelua ja arktista yhteistyötä, kumppanuutta Afrikan kanssa ja aktiivista kehityspolitiikkaa, avointa ja oikeudenmukaista kauppaa. Tiivistyvän puolustusyhteistyön ohella on korostettava EU:n pehmeää voimaa, sen kykyä edistää diplomatiaa, rauhaa ja vakautta.

EU:n arvo on paljon suurempi kuin Suomen nettomaksuosuus tai saanto rahoituskehyksistä. EU on meille turvallisuusyhteisö. Se on meille arvoyhteisö. Se on Suomelle paikka maailmassa, jossa voimme vaikuttaa. Ilman sitä olisimme muiden vaikutusvallassa.

Jaa sosiaalisessa mediassa