Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Haatainen: Hallitus teki ainoan oikean ratkaisun hoitajamitoituksiin

Ajankohtaista 12:36

Tuula Haatainen

– Hienoa, että hallitus taipui opposition ja hoitajien sekä vanhusten omaisten kritiikin edessä ja peruutti epäinhimillisen päätöksensä leikata hoitajamitoitusta, toteaa SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen.

– Sanoin eduskunnan kyselytunnilla, että en lepää ennen kuin leikkaus perutaan. Vanhuspalvelulain myötä on hoitajien määrä saatu nousemaan. Tutkimusten mukaan suomalaisella hoitajalla on silti työvuoronsa aikana hoivattavanaan jopa puolet enemmän vanhuksia kuin Tanskassa ja Norjassa. Hoitajilla on paikoittain suuria vaikeuksia selvitä työstään hyvin. Tästä kaikesta tutkimustiedosta huolimatta hallitus pitkään esitti, että jopa joka viides hoitaja voisi jäädä pois työstään. Esitys oli jo syntyessään epäinhimillinen ja siksi sen peruuttaminen on hyvä päätös.

– Hoitajat ovat etenkin vanhustyössä yksi kaikkein naisvaltaisimmista aloista ja tämäkin leikkaus uhkasi kohdistua juuri heihin. Hoiva-alalla palkat ovat pieniä ja työ on välillä erittäin kiireistä ja kuormittavaa. Sairaanhoitajana tiedän itsekin, miten vaativasta ammatinvalinnasta hoivatyössä on kysymys. Siksi olenkin huojentunut kaikkien niiden työntekijöiden puolesta, jotka eivät nyt joudu entisestään kiristämään työtahtiaan, Haatainen summaa.