Soini kakkosta pukkaa

Ajankohtaista 08:35

Pia Viitanen

Kreikalle luvattu 10,3 miljardin lainapaketti panee täytäntöön viime kesänä tehdyn päätöksen, jossa perussuomalaiset lupaustensa vastaisesti hyväksyi Kreikan avustamisen, Soini I -paketin. Samalla euromaiden valtiovarainministerit siunasivat Kreikan velkojen lisähuojennukset, joista seuraa Kreikalle Soini II -avustus, toteaa Viitanen.

”Suomen ei pidä osallistua – ei latillakaan, ei eurollakaan, ei jenilläkään – enää näihin paketteihin, koska ne eivät toimi”, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini vannoi viime kaudella eduskunnassa. Hän paheksui hallitusta, joka siirsi varoja Euroopan vakausmekanismin käyttöön. EVM:stä ei kuitenkaan siirry latiakaan, euroakaan, jeniäkään, ennen kuin jäsenmaat antavat luvan. Ja perussuomalaiset ovat antaneet luvan.

Soini I tehtiin viime elokuussa, jolloin perussuomalaiset hyväksyivät Kreikan piikin avaamisen vastoin vaalilupaustaan. 86 miljardin euron lainaohjelmasta Suomen osuus on 1550 miljoonaa euroa, ja nyt lähetettävästä potista noin 185 miljoonaa euroa. Summa on suunnilleen sama kuin sosiaaliturvan indeksijäädytyksistä aiheutuvat leikkaukset.

Eikä siinä kaikki. Perussuomalaiset ovat allekirjoittaneet blancon sekin hyväksyessään euroryhmän ja IMF:n suunnittelemat miljardiluokan velkahuojennukset Kreikalle. Euroryhmän puheenjohtaja Jeroen Dijsselboem ilmoitti keskiviikkona, että IMF:n vaatimat ehdot tullaan täyttämään: ”Jos on tarve panna enemmän pöytään, niin me laitamme”.

Valitettavasti näin ollen Soini II -apupaketti tulee varmasti kuin mäkäräiset kesällä.