SDP:n Viljanen: Sosiaalityön tutkimuksen rahoitus lisää osaamista ja arvostusta

Ajankohtaista 15:00

Hallitus haluaa laajentaa valtion tutkimusrahoitusta yliopistotasoiseen sosiaalityön tutkimukseen. Vastaavanlainen rahoitus yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen on ollut jo käytössä. Vuonna 2020 uutta rahoitusta sosiaalityön tutkimushankkeille varattaisiin 4 miljoonaa euroa. ”Rahoitusta sosiaalityön tutkimukselle on odotettu pitkään ja vihdoinkin se ollaan saamassa”, alun perin itsekin taustaltaan sosiaalityöntekijä, kansanedustaja Heidi Viljanen (sd.) iloitsee.

Viljanen on myös tyytyväinen siihen, että kyseessä olisi erillinen uusi rahoitus, jolloin se ei vaarantaisi nykyisen yliopistotasoisen terveyden tutkimuksen rahoitusta. ”Tällä saadaan sosiaalityön tutkimukselle viimeinkin paitsi rahoitus, myös sen ansaitsema arvostuksen nosto. Mahdollisuus yhdistää tutkijanuraa käytännön sosiaalityöhön lisää myös sosiaalityön vetovoimaa ja työn mielekkyyttä.”

Panostukset tutkimukseen ovat asioita, joista sovittiin jo hallitusneuvotteluissa ja Viljanen näkeekin, että juuri sille on tarve. ”Asiakkaiden palvelutarpeet ovat moninaisia ja sosiaalihuollon palvelujen kehittäminen vaatii tieteelliseen tutkimustietoon perustuvaa sosiaalityön kehittämistä. Tämän lisäksi uskon, että rahoitus edistää sosiaalityöntekijöiden osaamista ja parantaa asiakastyön laatua.”