SDP:n Viljanen: Lisätalousarviolla tuetaan lasten ja nuorten selviytymistä koronasta

25.5.2021

Hallitus on sopinut vuoden kolmannesta lisätalousarvioesityksestä. SDP:n kansanedustaja Heidi Viljanen pitää nyt ilmoitettuja panostuksia lasten ja nuorten hyvinvointiin tärkeänä.

– Koronakriisi on vaikuttanut vahvasti lapsiin ja nuoriin, lisäten palveluiden tarvetta. Erityisen tärkeänä näen lisätalousarviossa esitetyt lisäykset päihdepalveluiden ja mielenterveyspalveluiden saatavuuden parantamiseen, sillä korona on lisännyt muun muassa nuorten mielenterveysongelmia. Tilanteeseen pitää reagoida nopeasti, jotta ongelmat eivät pääse pitkittymään.

Vuoden kolmannessa lisätalousarviossa päihdepalveluiden saatavuuden parantamiseen ehdotetaan 23 miljoonaa euroa ja mielenterveyspalveluiden parantamiseen 16 miljoonaa euroa.

Myös poliisin ennaltaehkäisevän toiminnan rahoituksen lisääminen saa Viljaselta kiitosta.

– Työtä lasten ja nuorten kanssa tehdään Suomessa moniammatillisesti. Siksi on tärkeää turvata kaikkien toimijoiden resurssit. Ehjällä ja sujuvalla palveluketjulla saamme pidettyä lapset ja nuoret mukana ja onkin tärkeää varmistaa, että yksikään lapsi tai nuori ei jää yksin.

Jaa sosiaalisessa mediassa