SDP:n Viitanen: Vihdoin työttömiä kurittanut aktiivimalli saa mennä 

13.11.2019

Kansanedustaja Pia Viitanen on tyytyväinen, että vihdoin myös Kokoomus on muuttanut kantansa ja on valmis purkamaan työttömiä kurittaneen aktiivimallin leikkurin.

– Vielä kuukausi sitten Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo oli valmis säilyttämään aktiivimallin, kehui sen erinomaisuutta monin sanakääntein ja piti sitä kannustavana. Koko viime kauden kokoomuksen edustajat vannoivat aktiivimallin nimeen, se oli heidän mukaansa työllisyydenhoidon teholääke. Nyt kokoomuslaiset yhtenä rintamana todistivat eilisessä eduskunnan salikeskustelussa, miten kukaan heistä ei jää aktiivimallia kaipaamaan sen poistuessa ensi vuoden alussa, toteaa Viitanen.

– On tietysti hyvä, että Kokoomus on vihdoin tullut sille kannalle, että työttömille keppiä tarjonnut ja köyhyyttä lisännyt aktiivimalli saa mennä. Tämän olisi kuitenkin voinut tehdä jo huomattavasti aiemmin ja säästää työttömät toimeentulon leikkauksilta, puhumattakaan nöyryytyksestä, jota työttömät ovat joutuneet kokemaan yrittäessään täyttää aktiivimallin ehtoja.

– Aktiivimalli on ollut tehoton ja epäoikeudenmukainen, ja tätä viestiä olemme välittäneet siitä lähtien kun malli käyttöön otettiin.  Yhtä lailla TE-toimistojen työntekijöiden vastaava viesti ei ole kokoomusta tuntunut aiemmin tavoittavan, muistuttaa Viitanen.

– Työllisyyspolitiikkaa on kehitettävä vahvasti palvelujen kautta, kuten Rinteen hallitus nyt tekeekin. Tavoitteena on muuttaa muiden Pohjoismaiden tavoin työvoimapolitiikan suuntaa passiivisesta aktiiviseen ja kohdentaa palveluja nykyistä tehokkaammin, Viitanen painottaa.

– Palveluihin panostamalla päästään vaikuttamaan erityisesti niiden ryhmien työllistymiseen, joissa potentiaali työllisyyden kasvuun on suurin – ikääntyneissä, pelkän perusasteen varassa olevissa, maahanmuuttajissa, osatyökykyisissä ja työmarkkinoiden ulkopuolelle jäävissä nuorissa. Suunta pitää olla kohti asiakaslähtöisempää, positiivisesti kannustavampaa ja kokonaisvaltaista palvelua.

Jaa sosiaalisessa mediassa