SDP:n Viitanen hallitukselle: Kreikan velkojen laina-aikojen pidentämisen tie on nyt kuljettu loppuun

13.11.2018

Kansanedustaja Pia Viitanen (sd.) katsoo, että Kreikan velkojen laina-aikojen pidentämisen tie on nyt kuljettu loppuun. Eduskunta pui tiistaina valtioneuvoston tiedonantoa Euroopan rahoitusvakausvälineen varainhankinnalle annetun valtiontakauksen voimassaoloajan pidentämisestä vuoteen 2082 asti. Sosialidemokraattien ryhmäpuheenvuoron keskustelussa käyttänyt Viitanen korosti puheessaan, että velkojen laina-aikojen pidennykset eivät enää jatkossa tule kysymykseen ja Kreikan tulee asianmukaisesti varautua lainojensa takaisinmaksuun.

‒ Joudun ryhmämme puolesta toteamaan, ettei tämä kakku kovin kaunis ole, eikä ehdotus saa aikaan suuria riemunkiljahduksia keskuudessamme. Siksi katsommekin, että hallituksen tulee selkeästi ilmoittaa, että laina-aikojen pidentämisen tie on nyt kuljettu loppuun. Laina-aikojen pidennykset eivät tämän jälkeen tule enää kysymykseen ja Kreikan tulee asianmukaisesti varautua lainojen takaisinmaksuun, Viitanen totesi.

Viitasen mukaan Kreikan velkakriisistä 2010 alkanut tapahtumaketju osoittaa yksiselitteisesti, että Suomen tulee kaikissa oloissa torjua ajatukset velkojen yhteisvastuusta. Jokainen jäsenmaa on vastuussa omasta taloudestaan. Tämä johtopäätös on Viitasen mielestä voimassa niin Kreikan kokemuksien, kuin Italian viimeaikaisten tapahtumien perusteella.

‒ Yhteisen kassan tie ei ole oikea ja sosialidemokraattien johdonmukainen tiukka linja on osoittautumassa oikeaksi. SDP on suhtautunut kriittisesti jo myönnettyihin lainaehtojen helpotuksiin. Esimerkiksi viime vaalikaudella valtiovarainministeri Jutta Urpilainen taisteli sinnikkäästi Suomelle vakuudet, jotka turvaisivat Suomen saatavia Kreikan maksukyvyttömyyden varalta. Ryhmämme ei nyt eikä tulevaisuudessa tule hyväksymään mitään järjestelyä, jossa Suomi maksaisi Kreikan tai muiden ohjelmamaiden velkoja.

Jaa sosiaalisessa mediassa