SDP:n Viitanen: Asuminen liian kallista – Tarkastusvaliokunnan historialliset yksimieliset linjaukset näyttävät suunnan ja velvoittavat toimiin

25.10.2018

Kansanedustaja, ex-asuntoministeri Pia Viitanen pitää merkittävänä tarkastusvaliokunnan yksimielistä mietintöä asuntopolitiikan suuntaviivoista tulevaisuuteen. Eduskunta käsitteli valiokunnan tilaamaa tutkimusta asuntopolitiikasta torstaina (25.10.).

Puheenvuorossaan Viitanen korosti pitkäjänteisen yli vaalikausien ulottuvan ohjelman välttämättämyyttä.

– Ihmiset tarvitsevat kohtuuhintaisia koteja. Jotta asumisen hintaa saadaan laskettua, tarvitaan pitkää, yli vaalikausien ulottuvaa yhteistä näkemystä, tavoitteita ja niiden toteutusta myös käytännössä.

– On historiallisesti merkittävää, että eduskunta nyt yksimielisesti edellyttää, että on laadittava yli vaalikausien ulottuva kahdeksan vuoden  ohjelma tämän toteuttamiseksi.

Viitasen mukaan asuminen on maassamme yksiselitteisesti liian kallista. 

Maaliskuussa 2018 valmistuneen selvityksen mukaan kymmenessä suurimassa kaupungissa asuntojen hinnat ja vuokrat ovat nousseet viime vuosina tuloja nopeammin. Helsingissä hinnat ja vuokrat ovat suhteessa tuloihin ovat korkeimmat ja esimerkiksi Tampereella, Espoossa, Turussa ja Oulussa hintojen nousu  suhteessa tulokehitykseen on ollut viime vuosina nopeaa. 

Asumiskustannusten osuus käytettävissä olevista tuloista on sitä suurempi, mitä matalampi kotitalouden tulotaso on.

– Yhtälö on kestämätön niin inhimillisesti kuin kansantaloudellisestikin. Ihmisillä täytyy olla oikeus kohtuuhintaiseen kotiin. Pieni – ja keskituloisella ihmisellä lompakkoon pitää jäädä asumiskustannusten jälkeen muutakin kuin reikä. 

Kohtuuhintaisten asuntojen puute vaikeuttaa erityisesti pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa työvoiman saatavuutta ja siten talouskasvun edellytyksiä. Asumisen kalleus vaikuttaa kielteisesti myös ihmisten käytettävissä oleviin tuloihin ja mahdollisuuksiin kuluttaa ja hankkia palveluja.

Asumisen kalleuteen vaikuttavat monet asiat. Yksi keskeisin tähän vaikuttava asia erityisesti pääkaupunkiseudulla ja kasvukeskuksissa on, että asuntojen kysyntä on isompaa kuin tarjonta, ja kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on liian vähän.

– On merkittävää, että eduskunta nyt sitoutuu vahvasti ja yksimielisesti edistämään toimia, joilla tähän voidaan puuttua. 

Viitanen korostaa, että tarvitaan niin olemassa olevan paikkausta, kuin uuden keksimistäkin. 

– Asuntojen tuotantotukien on oltava toimivia –  viime vuosien ongelmana on ollut, ettei vallitsevassa markkinatilanteessa valtion tukemien vuokra-asuntojen rakentamista ole koettu houkuttelevaksi.

– Yksi hyvä esimerkki viime vuosilta on A-Kruunun perustaminen. Kun kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakennuttajia tarvittiin lisää, perustettiin viime hallituskaudella valtion erityistehtäväyhtiö, jonka tätä tekee. Tarkastusvaliokunta pitää tätä hyvänä ja katsoo, että sen toimintoja on kehitettävä.

– Kaiken kaikkiaan olemassa olevien tukien toimivuus ja vaikuttavuus vuokrien suuruuteen on käytävä läpi. On tärkeää, että valtion tukien ehdot voidaan tätä kautta päivittää sellaisiksi, että ne tosiasiassa johtavat siihen, että valtion tukemia vuokra-asuntoja rakennetaan enemmän ja että niiden vuokrat ovat selkeästi markkinavuokria edullisimpia.

Viitanen korostaa Tarkastusvaliokunnan linjausta Valtion asuntorahaston (VAR) aseman säilyttämisestä itsenäisenä ja riippumattomana. Tämä tarkoittaa, että myös jatkossa rahaston varallisuus käytetään kohtuuhintaisen asumisen edistämiseen.

– Nyt vihdoin saamme tunnustuksen sille, että rahaston varallisuutta tulee käyttää asukkaiden ja kohtuuhintaisia koteja tarvitsevien ihmisten hyväksi – ei valtion budjetin yleiskatteeksi.

Tärkeää on myös kehittää uudenlaisia malleja, joiden avulla saadaan vastattua ihmisten asumistarpeisiin.

–  Valiokunta nostaa esiin esimerkiksi uudenlaisen sosiaalisen asumisen osuuskuntamallin, jota on tarpeen lähteä pikaisesti edistämään.

Valiokunta haluaa niin ikään tukea myös mm. Ryhmärakentamista sekä turvata asumisoikeusasuntojärjestelmän tulevaisuuden entistä parempana yhtenä kohtuuhintaisen asumisen vaihtoehtona. Asumisoikeusasumista koskeva lainsäädäntö tuleekin päivittää pikaisesti. 

Viitanen on tyytyväinen myös valiokunnan näkemykseen, että  korkotuki  ja aravalainoitettuihin vuokra-asuntoihin liittyvien käyttö ja luovutusrajoitusten päättymisen vaikutusta vuokrien kasvuun tulisi hillitä. Rajoitukset päättyivät merkittävissä määrin seuraavan 10 vuoden aikana. Uhka on, että isossa osassa näistä asunnoista vuokrat nousevat markkinavuokrien tasolle.

– Yksi ratkaisu on, että vuokra-asuntojen omistajia kannustetaan käyttämään perusparannuksiin korkotukilainaa, jolloin rajoitukset jatkuvat. Uutena lisänä tähän tulisi liittää perusparannusavustus, jonka saaminen sidottaisiin korkotukilainan ottamiseen ja kiinteistön energiatehokkuuden parantamiseen. Näin toimisimme niin asukkaan kuin ympäristönkin parhaaksi.

Jaa sosiaalisessa mediassa