SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Taksonomia-säädöksen vastustaminen välttämätön päätös Suomelle

17.11.2021

Hallitus esittää, että Suomi vastustaa EU:n ilmastoa koskevan taksonomia-säädöksen hyväksymistä nykyisessä muodossaan. Säädökseen ei ole enää mahdollista vaikuttaa, eikä Suomi saanut ennakkovaikuttamisessa läpi riittävällä tavalla omia kantojaan. SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malmin mielestä Suomelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin suhtautua säädökseen kielteisesti.

– Esityksen suurin ongelma on metsäkriteerien epämääräisyys ja tulkinnanvaraisuus. Niiden käyttökelpoisuus vaikuttaa heikolta, emmekä me SDP:ssä halua luoda lainsäädäntöä, jota ei voi käyttää, Malm kommentoi.

Malm kertoo SDP:n olevan huolissaan säädöksen mahdollisista vaikutuksista suomalaiseen korkealuokkaiseen metsäteollisuuteen ja sen investointeihin. Metsätalouden sääntelyn tulee SDP:n mielestä jatkossakin säilyä kansallisessa päätäntävallassa.

– Jäsenvaltioiden metsäolosuhteet unionin alueella eroavat niin paljon, ettei yksi yhteinen linja esimerkiksi metsätalouden harjoittamiseen ole mahdollinen. Metsätalouden sääntelyn tulee siis jatkossakin säilyä kansallisessa päätäntävallassa. Lisäksi olemme huolissamme esitettävän sääntelyn vaikutuksista investoinneille. Suomi on erikoisosaaja suunnitelmallisessa metsänhoidossa ja pitkälle jalostettujen puutuotteiden tekemisessä niin, että kaikki sivutuotteenakin syntyvä niin sanottu hukkamateriaalia käytetään. Sitä on syytä suojella, Malm painottaa.

Isoksi ongelmaksi Malm nostaa myös esitetyn sääntelyn suhtautumisen eri päästöttömiin energiamuotoihin. Vesivoimaa ja bioenergiaa kohdellaan esityksessä eri tavoin kuin muita vähäpäästöisiä energiamuotoja.

– Komissio ei esimerkiksi sisällyttänyt ydinenergiaa säädökseen, mikä on täysin kestämätöntä ja ilmastotavoitteiden vastaista. Pidämme säädöksen tavoitetta ilmastonmuutoksen hillinnän ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen rahoittamisen edistämisestä ehdottoman kannatettavina, ja siksi onkin järjetöntä, että osa säädöksen sisällöstä sotii itseään vastaan. Paljon puhuvaa on se, että emme ole asettumassa vastustamaan ehdotusta yksin vaan myös Ruotsi, toinen ilmastotoimien kärkimaa, on ilmoittanut vastustavansa esitystä, Malm päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa