SDP:n varapuheenjohtaja Malm: Kiusaamisen vastainen toimenpideohjelma on hyvä alku

26.1.2021

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi tänään toimenpideohjelman, jossa esitetään keinoja kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa. SDP:n varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Niina Malm on tyytyväinen ministeriön toimenpideohjelmaan ja pitää sitä hyvänä alkuna kiusaamisen vastaisen työn vahvistamiseksi kouluissa ja oppilaitoksissa.

– Alueiden hyviksi havaitut toimintamallit on syytä huomioida ja tukea niiden leviämistä valtakunnallisesti. Imatralla ja Etelä-Karjalassa on käytössä oma kiusaamiseen puuttumisen toimintamalli. Siinä olennaista on, että teoista puhutaan niiden oikeilla nimillä ja niihin myös puututaan riittävällä vakavuudella. Kiusaaminen saattaa usein olla vaikeasti määriteltävä ilmaisu, joka ei kerro yksittäisen teon vakavuutta. Esimerkiksi toisen pahoinpitely ei voi lieventyä kiusaamiseksi vain sen takia, että se tapahtuu kouluaikana, Malm toteaa.

Malm pitää tärkeänä, että jatkossa myös koulujen henkilöstön koulutuksessa huomioidaan ongelmatilanteisiin puuttuminen nykyistä selkeämmin. 

– Kouluissa on oltava valmiudet käsitellä haastavia tilanteita ja suojella oppilaitaan ja opiskelijoitaan väkivallalta ja muilta uhilta, jotka vaarantavat heidän hyvinvointinsa ja terveytensä. Siksi on tärkeää, että myös koulun henkilöstöllä on olemassa selkeät ohjeet siitä, miten näissä tilanteissa tulee yksiselitteisesti toimia. Myöskään kodin ja kasvatuksen tärkeyttä ei tule unohtaa, sillä vastuu ei kuulu vain kouluille, Malm painottaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa