SDP:n Torsti: Toisen asteen oppivelvollisuudelle laaja tuki – jääkö kokoomus yksin vastustamaan?

Ajankohtaista 09:35

SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Pilvi Torsti iloitsee toisen asteen oppivelvollisuuden laajasta tuesta eduskuntavaaliehdokkaiden keskuudessa.

– Ylen vaalikoneessa kansanedustajaehdokkaat antavat toisen asteen oppivelvollisuudelle laajan tuen. Se tuntuu työvoitolta ja on uutinen! Keskustelu on muistuttanut vuosia peruskoulu-uudistusta. Sitäkin vastustettiin vuosia ihan kuin toisen asteen oppivelvollisuutta on vastustettu, sanoo Torsti.

Torsti on puhunut jo vuosia oppivelvollisuuden pidentämisen merkityksestä. Kolmessakymmenessä vuodessa tapahtunut työn murros on valtava, sillä työpaikat joihin pääsee pelkän peruskoulun varassa, ovat lähes kadonneet. Nuorille on taattava koulutus, joka on välttämätön nyky-yhteiskunnassa pärjäämiseen.

– Siksi myös koulun pitää muuttua ja kaikkien pitää saada maksuton toisen asteen koulutus. Toinen aste on tämän ajan peruskoulutus. Emme ajattele peruskouluakaan “pakkona”, vaan välttämättömyytenä. 12-vuotinen peruskoulutus nimenomaan mahdollistaisi joustavan suunnittelun, yksilöllisen tuen suunnittelun ja kustannuksien hillitsemisen, linjaa Torsti.

– Politiikka on kestävyyslaji. SDP esitti vuonna 2013 hallituksessa oppivelvollisuuden laajentamista toiselle asteelle. Kuusi vuotta sitten puolueista meidän kanssa samalla linjalla oli vain vasemmistoliitto. Nyt eduskuntavaaliehdokkaiden laaja enemmistö on asian takana Ylen vaalikoneessa. OAJ tuli asian taakse vuosi sitten. Sitä ennen talouspolitiikan arviointineuvosto otti kantaa asian puolesta.

– Oikeisto vastusti aikanaan myös peruskoulua. Vääntö kesti vuosia. Nyt kokoomus näyttää jäävän koko ajan yksinäisemmäksi, kun puolueet yksi toisensa jälkeen tulleet asian taakse. Kokoomus on nyt jäämässä yksin monessa keskustelussa, liittyy se sitten sote-uudistukseen, hoitajamitoitukseen tai nyt oppivelvollisuusiän nostamiseen, päättää Torsti.