SDP:n Torsti: Eriarvoistuminen uhkaa peruskoulun tasa-arvoa – seuraavalta hallitukselta valtakunnallinen tasa-arvo-ohjelma, joka suunnataan kaupunkisuunnitteluun ja koulujen vahvistamiseen

3.11.2018

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Pilvi Torsti on huolissaan koulujen ja asuinalueiden eriarvoistumisesta. Ilmiö korostuu kaupungeissa vuosi vuodelta. Torstin mukaan eriarvoistuminen uhkaa peruskoulun tasa-arvoa, ellei asiaan puututa pitkäjänteisesti. Kyseessä on merkittävä kansallinen kysymys.

– Pitkäjänteinen puuttuminen edellyttää valtion ohjelmaa, joka suunnataan kaupunkisuunnitteluun ja koulujen vahvistamiseen. Tämä on saatava seuraavan hallituksen työlistalle. Elämän mahdollisuudet eivät saa määrittyä asuinpaikan mukaan. Kuten tämän päivän (3.11.) Helsingin Sanomat kertoi, esimerkiksi Helsingin Jakomäessä asuvista peruskoulun päättävistä nuorista 39 prosenttia oli viime vuonna lukiossa kun lauttasaarelaisista nuorista luku oli 86 prosenttia. Tällaisia eroja ei voi ohittaa olan kohautuksella, sanoo Torsti ja jatkaa:

– Meillä on myös tutkimusnäyttöä siitä, kuinka tilastollisesti huono-osaisilla alueilla asuvat nuoret sijoittavat unelmiensa kuvitellun tulevaisuuden muualle kuin omaan lähiympäristöönsä. Omille kulmille ajatellaan sellainen elämä, joka on jäänyt jumiin eikä se, mistä nuori unelmoi.

Torsti painottaa, että kaupunkikehitys on tärkeää kaikissa isommissa kaupungeissa. Joka kolmas Suomen koululainen käy koulua yhdeksässä suurimmassa kaupungissa. Siksi seuraavalta hallitukselta on lupa odottaa toimia koulujen segregaation hillitsemiseksi.

– Monet lähiöt ovat sen ikäisiä, että peruskorjauksia kaivataan. Tämä avaa mahdollisuuksia kaupunginosien kehittämiseksi niin, että asukkaiden arkinen elämänpiiri kohenee ja samalla alueen maine ja haluttavuus uusien asukkaiden silmissä kasvaa, Torsti päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa