SDP:n Skinnari Grahn-Laasoselle: Ammattikoululaisten on saatava valita urheilusuuntaus

20.3.2019

Skinnari puhui tänään Lahden Sibelius talossa Kunnossa Kaiken Ikää -päivien tapahtumassa.

Ammatillisista oppilaitoksista ollaan lopettamasta urheilusuuntauksen rahoitus. Lukiossa urheileminen vielä onnistuu. Opetus- ja kulttuuriministeriön linjauksen mukaisesti urheilijoiden ammatilliseen koulutukseen ei voi tänä vuonna hakea strategiarahoitusta. SDP:n kansanedustaja, puolueen varapuheenjohtaja Ville Skinnari (sd.) pitää tilannetta koulutuksen, urheilun ja yhdenvertaisuuden kannalta kestämättömänä. Skinnari vetoaa opetusministeri Sanni Grahn-Laasoseen (kok), jotta tämä vielä kevään aikana nuorten tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ymmärtäen hoitaisi asian kuntoon.

Skinnarin mukaan tilanne on kestämätön nuorten yhdenvertaisuuden kannalta. Nuoren urheilijan polkua on korostettu kaikin tavoin asiantuntijatyöryhmissä ja muun muassa liikuntapoliittisen selonteon valmistelussa. 

– Tämä on kestämätöntä koulutuksen, urheilun ja yhdenvertaisuuden kannalta. Nuorten tasa-arvoinen koulutus kärsii, elleivät ammatillisesti suuntautuneet nuoret voi yhdistää urheilua ja koulutusta. Se voi jopa jollekulle tarkoittaa, ettei hae ammatilliseen koulutukseen ollenkaan. Urheilullisesti se tarkoittaa, että meillä on vähemmän potentiaalia jatkossa urheilijoissa, kun osa lahjakkuuksista ei voi tavoitteellisesti valmentautua opiskelujen ohessa, Skinnari kuvaa.

Ongelma on merkittävä yhdenvertaisuuden kannalta. Molempia tarvitaan, lukiota ja ammatillista koulutusta. 

– Rautalangasta väännettynä: toisella asteella voi jatkossa yhdistää urheilun ja opiskelun jos on lukiolainen. Miksi ammatillisen koulutuksen opiskelijat eivät saa urheilla? Yhdenvertaisuuden näkökulmasta tämä on täysin kestämätöntä. Olisi perusteltua pikemmin nostaa urheilusuuntautuneen ammatillisen koulutuksen tarjoajien määrää, Skinnari toteaa.

Urheilusuuntauksen opiskelijamäärät ammatillisessa koulutuksessa ovat olleet viime vuosina noin 230 uutta opiskelijaa vuodessa. Urheilulukioissa on aloittanut noin 750 opiskelijaa. Rahoituksen määrä on ollut 544 000 euroa vuodessa 15 oppilaitokselle. Yhteensä oppilaitoksia on 162, eli suuresta osuudesta oppilaitoksia ei puhuta. On todennäköistä, että rahoituksen puute romuttaa ammatillisten oppilaitosten mahdollisuuden järjestää urheilusuuntautunutta koulutusta. Urheilulukioiden rahoituksen määrä on ollut 2 041 000 euroa. 

– Ministeri Grahn-Laasonen voi vielä asiaan vaikuttaa. Toivon, että ministerillä eivät nyt vaalikiireet mene nuorten koulutuksen ohi. Rahamäärä on perin pieni OKM:n budjetissa: tällainen 544 000 löytyy kyllä jos tahtoa löytyy, Skinnari toteaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa