SDP:n Sirpa Paatero: Koronakriisistä selviäminen edellyttää hallittua siirtymää hyvinvointialueille ja toimivien rakenteiden lisäksi uudenlaisia, laadukkaita palveluja

20.11.2021

SDP:n puoluevaltuuston puheenjohtaja, kuntaministeri Sirpa Paatero muistuttaa koronakriisin pitkäaikaisten yhteiskunnallisten vaikutusten minimoimisen tärkeydestä ja siitä, että myös aluevaaleissa ja hyvinvointialueiden käynnistyessä koronakriisin hoidon tulee olla keskiössä. Paatero puhui aiheesta tänään SDP:n puoluevaltuuston avauspuheenvuorossa Oulussa.

Paatero muistuttaa, että koronakriisistä on tähän asti selvitty hyvin niin taloudellisilla kuin muillakin mittareilla. Hallitus on voimakkaasti tukenut suomalaisia yrityksiä, ja sitä kautta työpaikkoja, sekä korvannut kunnille täysimääräisesti koronasta aiheutuvat kulut, jotta ihmisten palvelut eivät ole vaarantuneet. Vaikka tätä on tehty valtion velkaantumisen kustannuksella, on ollut äärimmäisen tärkeää, että koronasta aiheutuva hyvinvointi- ja oppimisvelka pidetään mahdollisimman pienenä.

  – Hyvinvointiin ja osaamiseen panostaminen on sellaista talouspolitiikkaa, jota juuri nyt tarvitsemme. Osaamis- ja hyvinvointivelan korko nimittäin on korkeampi kuin minkään muun velan, ja sitä meillä ei ole varaa jättää tulevien sukupolvien maksettavaksi, painottaa Paatero.

Paatero muistuttaa, että akuutti epidemiatilanne ei ole vielä hellittämässä ja oman lukunsa terveydenhuollon myllerrykseen tuo palvelujen siirtyminen hyvinvointialueiden järjestettäväksi.

  – Ensisijaista tietysti on, että ymmärrämme koronatilanteen yhä olevan vakava ja että tulemme elämään jossain määrin epidemian kanssa myös ensi vuonna. Samalla meidän on rakennettava tulevia hyvinvointialueita niin parempien palveluiden kuin rakenteidenkin osalta, Paatero kertoo.

Paatero huomauttaa, että tulevat hyvinvointialueet joutuvat korjaamaan koronan aiheuttamaa hoito- ja hyvinvointivajetta vielä pitkään, mutta uuden järjestelmän rakentaminen tulee ottaa myös suurena mahdollisuutena. Hyvinvointialueuudistus on hyvä hetki muuttaa rakenteita toimivammaksi, käyttää resursseja viisaammin sekä parantaa palvelutasoa ja integraatiota, joka on myös olennaista sote-uudistuksen tavoitteiden saavuttamiseksi ja koronakriisistä selviämiseksi.

  – Me SDP:ssä haluamme olla osaltamme parantamassa ja uudistamassa palveluita ja tässä riittää työsarkaa. Tulevaisuuden sote-keskuksia kehitetään, ikäihmisten hoivaa koskevan hoitajamitoituksen tosiasiallinen toteutuminen on varmistettava ja riittävä henkilöstömitoitus on turvattava myös kotihoidossa. Hoitotakuulla kiireettömään hoitoon – myös mielenterveyden haasteiden vuoksi – tulee jatkossa päästä seitsemässä päivässä hoidontarpeen arvioinnista. Lastensuojelua tulee vahvistaa eri keinoin ja laadukkailla oppilashuollon palveluilla ehkäistä ongelmien kärjistymistä, listaa Paatero.

Jaa sosiaalisessa mediassa