SDP:n Seppo Eskelinen: Itäsuomalainen yhteistyö kantaa hedelmää liikennepolitiikassa

21.5.2021

- Itäsuomalainen yhteistyö kuntien, maakuntien ja muiden toimijoiden kanssa on jälleen osoittanut vahvuutensa, kun valtion ja kuntien neuvottelijat pääsivät yhteisymmärrykseen Itäradan suunnittelua edistävän hankeyhtiön perustamisesta, sanoo kansanedustaja ja liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen Seppo Eskelinen (sd). Tulevan hankeyhtiön tehtävänä on itäiseen ratayhteyteen liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen aina rakentamisvalmiuteen asti.

Tulevan hankeyhtiön tehtävänä on itäiseen ratayhteyteen liittyvä suunnittelu ja sen rahoittaminen aina rakentamisvalmiuteen asti.

 – Hyvää yhteistyötä ja yhteistä edunvalvontaa osoittaa myös uudessa parlamentaarisessa 12-vuotisessa valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnitelmassa oleva kattava listaus Itä-Suomelle merkittävistä kärkihankkeista, kuten uudesta itäisestä ratayhteydestä, Savon ja Karjalan ratojen kehittämisestä sekä perusväylänpidon rahoituksen pysyvästä nostosta, Eskelinen sanoo.

Näiden merkitys koko alueen kehittämiselle on valtaisa niin aluekehityksen kuin elinkeinoelämän ja työllisyyden näkökulmasta. Koko Itä-Suomen saavutettavuuden nostaminen samalle tasolle muun Suomen kanssa tulee olla tulevan liikennepolitiikan kärkitavoitteita.

– Uskon että tämä yhteinen henki luo hyvää pohjaa myös jatkolle ja helpottaa niin Itäradan kuin myös liikennejärjestelmä suunnitelman hankkeiden toteuttamista, Eskelinen kiittää.

Jaa sosiaalisessa mediassa