SDP:n satsaus aluevaaleihin: vaalilehti jaetaan yli kahteen miljoonaan kotitalouteen

11.1.2022

SDP:n aluevaalilehti kolahtaa tällä viikolla yli kahden miljoonan kotitalouden postiluukkuun. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun puolue toteuttaa vaalilehden näin laajalla jakelulla suoraan suomalaisten koteihin.

– Aluevaaleissa on kyse täysin uusista vaaleista ja monessa kodissa pohditaan varmasti mitä hyvinvointialueiden tehtäviin kuuluu ja mistä löytyy itselle sopiva ehdokas. Puolueena haluamme antaa oman panoksemme sen eteen, että mahdollisimman moni saa tietoa vaaleista ja voi tutustua kätevästi tutkimusten mukaan suomalaisten mielestä sote-asioissa asiantuntevimman puolueen ohjelmaan, kertoo SDP:n puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Rönnholmin mukaan vaalilehti on puolueelle merkittävä panostus, sillä siitä on tehty yhteensä 21 eri versiota – yksi jokaista vaalit järjestävää hyvinvointialuetta kohden. Haastatteluiden ja puolueen aluevaalitavoitteiden lisäksi lehdestä löytyy tietoa myös hyvinvointialueista ja niiden tehtävistä.

– Tavoitteenamme on, että lehden luettuaan äänestäjällä on selkeä käsitys siitä, mistä aluevaaleissa on kyse ja miksi on tärkeää, että jokainen käy äänestämässä. SDP:n ehdokkaat haluavat panostaa arjen palveluihin, jotka vaikuttavat jokaisen suomalaisen hyvinvointiin. Siksi lehden nimeksikin tuli Hyvinvointisanomat, kuvaa Rönnholm.

Jaa sosiaalisessa mediassa