SDP:n Salonen: Työehtojen halpuuttaminen ei kuulu suomalaiseen yhteiskuntaan – onko kokoomus eri mieltä?

30.11.2019

Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 1. vpj Kristiina Salonen haluaa vastata Orpon tämän päivän lausuntoihin muutamalla huomiolla.

-Kokoomus tuntuu haluavan nyt vain pelata poliittisia pelejä sanomatta itse  asiasta mitään. Minusta tärkeintä on ollut kuluvien viikkojen aikana se, että valtionyhtiön ei anneta heikentää työehtoja ja palkkaa postin aikeiden mukaisesti. Onko kokoomus tyytymätön siis siihenkin, että nyt onnistuimme estämään postilaisten työehtojen halpuutuksen, kysyy Salonen.

-Rinteen hallituksen keskeisenä tavoitteena ja tehtävänä on rakentaa oikeudenmukaisempaa Suomea. Kokoomus ajoi viime kaudella läpi muun muassa ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaukset ja runnoi läpi aktiivimallin. Keppi viuhui työttömille. Siksi on epäuskottavaa, että nyt heitä  kiinnostaisi se, että työehtoshoppailu pystyttiin estämään.

-Pääministeri Rinne on useaan otteeseen kertonut, ettei hyväksy hallituksen sisällä sellaista omistajaohjauspolitiikkaa, jolla halpuutetaan ihmisten työehtoja. SDP:n eduskuntaryhmä niinikään on asiassa hyvin yksimielinen. Se on meille myös arvokysymys. Ihmisten pitää saada työstään sellaista palkkaa, jolla voi elättää itsensä ja perheensä. Halpuutus työehdoissa olisi rikkonut tätäkin tavoitetta, päättää Salonen.

Jaa sosiaalisessa mediassa