SDP:n Salonen: Suomen Akatemian pitkäjänteinen rahoitus on turvattava

28.8.2021

Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa Suomen Akatemian kautta kanavoitava tutkimusrahoitus on pienenemässä ensi vuonna 40 miljoonaa eurolla. SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Kristiina Salonen kertoo, että kyseessä on valtiovarainministeriön olettamus Veikkaus-tuottojen alenemisesta.

– Valtiovarainministeriön esitystä ei voi hyväksyä. Tutkimusrahoituksen pienentäminen ei ole hallituksen TKI-linjan mukaista eikä tulevaisuuden kannalta perusteltua, Salonen painottaa.

Viime vuosina Akatemian rahapelituotoista saama rahoitus on ollut 40-70 miljoonaa euroa vuosittain. Veikkauksen rahapelituottojen väheneminen on johtanut tilanteeseen, jossa hallitus sopi kevään kehysriihessä korvaavansa Veikkauksen rahoitusaleneman vuoteen 2023 asti. Lisäksi sovittiin, että hallitus etsii pysyvän ratkaisun toimintojen rahoitukselle 2024 eteenpäin.

– Suomen Akatemian osalta rahapelituottojen korvaaminen muulla rahoituksella vuodesta 2023 eteenpäin on ratkaistava nyt, sillä se vaikuttaa Akatemian edellytyksiin myöntää rahoitusta jo ensi vuonna. Akatemian rahoitukset ovat jopa seitsemän vuoden pituisia, joten jos muutoksia tulee, yhdessä sovittu käytäntö on ollut ennakoida ne jo varhain, Salonen kommentoi.

Salonen muistuttaa, että Marinin hallitus on tehnyt merkittäviä panostuksia koulutukseen ja tutkimukseen, joiden kanssa tämä päätös ei olisi linjassa.

– Jo hallitusohjelmaan haluttiin kirjaus tutkimusrahoituksen vahvistamisesta. Sen jälkeen budjeteissa on systemaattisesti myönnetty vuosittain 60 miljoonaa euron kehyslisäys korkeakoulujen rahoitukseen. Lisäksi korkeakouluindeksit on palautettu 100-prosenttisesti. Näiden toimien vaikutus koko hallituskaudella on satojen miljoonien eurojen arvoinen, ja nimenomaan pysyvää perusrahoitusta. Suomen Akatemian rahoituksen leikkaus olisi ristiriidassa hallituksen oman linjan kanssa, Salonen huomauttaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa