SDP:n Salonen: Kansalaisten turvallisuus taattava uusissa uhkissa

11.6.2021

Eduskunnassa hyväksyttiin tällä viikolla ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko. Ulkoasiainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) nostaa selonteosta perinteisten turvallisuuskysymysten, kuten sotilaallisten uhkien ja yhteiskunnan huoltovarmuuden, rinnalle uudet, kyber- ja hybridiuhkien kaltaiset riskit.

– Kyse on sellaisista ilmiöistä, joihin meillä ei vielä ole riittävästi vastauksia, mutta joita meidän pitää tunnistaa, joihin meidän täytyy opetella varautumaan ja joita meidän ennen kaikkea täytyy kyetä nykyistä paremmin torjumaan. Se vaatii sitä, että etukenossa kehitämme sekä suomalaisten lainsäädäntöä, että etsimme EU:n yhteisiä ratkaisuja. Kansalaisten turvallisuus on kyettävä takaamaan myös sellaisissa uhissa, joiden realisoitumisesta meillä ei ole vielä kokemusta, Salonen alleviivaa.

Suomen ja koko maailman turvallisuusympäristö on ison murroksen edessä. Keskeinen osa sitä on teknologinen kehitys. Nykyteknologia mahdollistaa monenlaisen mielipidevaikuttamisen ja jopa suoranaisen manipulaation: esimerkiksi Yhdysvalloissa on jo nähty taitavasti toteutettuja videomanipulaatioita poliitikoista. Uhka ei kuitenkaan kosketa vain yhteiskunnallisia vaikuttajia, vaan ihan tavallisia kansalaisia.

– Meidän jokaisen kädestä löytyy kännykkä, jolla käytämme päivittäin isoa joukkoa erilaisia sovelluksia. Näiden sovellusten avulla meistä kerätään valtavat määrät dataa, mutta monikaan meistä ei tule ajatelleeksi, kuka tuon datan omistaa ja mihin sitä käytetään. Se on paitsi kauppa- myös ulko- ja turvallisuuspoliittinen kysymys, Salonen pohtii.

Somealustoilla tapahtuu mielipidevaikuttamista ilman, että sen kohteena välttämättä edes tajuaa olevansa: jo nyt tekoäly pystyy käymään keskusteluja suomen kielellä internetin keskustelupalstoilla.

– Meidän on ymmärrettävä näitä mekanismeja huomattavasti nykyistä paremmin, sillä ne ovat helppo tapa vieraalle vallalle vaikuttaa Suomen sisäiseen eheyteen, joka selonteossakin nostetaan keskeiseksi turvallisuuden takeeksi. Pitkän etävuoden jälkeen haluan korostaa myös kasvokkain kohtaamisen merkitystä: meihin on vaikeampi vaikuttaa silloin kun kohtaamme ja tunnemme toisemme henkilökohtaisesti, Salonen painottaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa