SDP:n ryhmäpuheenvuoro keskustelussa hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta antamasta ilmoituksesta 23.2.2022
Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuoro keskustelussa hallituksen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta antamasta ilmoituksesta 23.2.2022. Kansanedustaja Erkki Tuomioja.
Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
Herra Puhemies!
Olemme joutuneet varautumaan siihen, että jännittyneessä kansainvälisessä tilanteessa sodankäynti myös Euroopassa voi laajentua. Se ei tarkoita sitä, että meihin Suomessa kohdistuisi sotilaallista uhkaa. Tällaisen mahdollisuuden vähentämiseksi olemme sekä pitäneet huolta omasta puolustuskyvystämme sekä siitä, ettei kenelläkään ole aihetta uskoa Suomen osallistuvan tai Suomen aluetta käytettävän muille vihamielisiin tarkoituksiin.
Se mitä Ukrainassa tai kauempanakin maailmassa tapahtuu, heijastuu ja vaikuttaa silti vääjäämättömästi myös Suomeen. Kun Venäjä käyttää sotilaallista voimaa on siihen EU:ssa reagoitu mittavilla pakotetoimilla. Ne ovat välttämättömiä ja ulkoasianvaliokunta on osaltaan ne hyväksynyt. Niistä aiheutuu tietenkin myös EU-maille kustannuksia, joita on käsiteltävä solidaarisesti siten, etteivät yksittäiset maat joudu niitä kohtuuttomasti kantamaan.
Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaukset on vahvistettu eduskunnan viime vuonna yksimielisesti käsittelemissä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa sekä puolustusselonteossa. Ne ovat kestäviä nykytilanteessa ja niiden mukaisesti olemme nytkin toimineet. Avoin keskustelu linjauksista on aina tervetullutta, mutta on myös tärkeää, että emme keskustelussa synnytä emmekä lietso sellaisia sisäisiä vastakkaisuuksia, joita voidaan ulkoa käyttää heikentämään asemaamme.
Oikeutemme ja velvollisuutemme on toimia aina siten, että turvaamme kansalliset etumme. Emme tavoittele sitä muiden kustannuksella, eikä sellainen nykyisessä keskinäisriippuvuuden ja jakamottoman turvallisuuden maailmassa ole edes mahdollista. Koko ihmiskuntaa koskeviin joukkotuhoaseiden, ilmastonmuutoksen ja luontokadon haasteisiin vastaaminen edellyttää mahdollisimman laajaa monenkeskistä yhteistyötä, johon kaikkien maiden on osallistuttava.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on aina toimittava tavalla, joka parhaiten turvaa Suomen ja vahvistaa suomalaisten hyvinvointia. Näin on myös hallitus tässä tilanteessa tehnyt. Varautumisemme häiriö- ja kriisitilanteisiin on hyvällä tasolla, mutta sitä voidaan ja pitää edelleen myös parantaa.
Herra Puhemies!
Ukrainan kriisi on jatkunut jo kahdeksatta vuotta sotilaallisen voimankäytön merkeissä. Se alkoi kun Venäjä helmikuussa 2014 otti haltuunsa Krimin niemimaan ja ryhtyi tukemaan Itä-Ukrainan separatisteja. Se on ollut Ukrainalle ja ukrainalaisille vaikeata aikaa ja sotatoimet ovat vaatineet jo 15 000 uhria. Venäjän tunnustus luomilleen ja ylläpitämilleen Donetskin ja Luhanskin nk. kansantasavalloille merkitsee päätepistettä Minskin sopimuksille, joiden nimiin Venäjä on tähän asti vannonut. Tunnustus voi ennakoida niiden liittämistä Venäjään ja joka tapauksessa sotatoimien laajentamista, joihin EU vastaa tiukoilla pakotetoimilla.
Ukrainan alku itsenäisenä valtiona on ollut vaikea. Koettelemukset ovat kuitenkin kasvattaneet ukrainalaisten vapaudentahtoa, eikä tänä päivänä kenelläkään ole perusteita eikä oikeutta kyseenalaistaa heidän suvereenia oikeuttaan valita oma tiensä ja puolustaa sitä.
Venäjä perustelut toimilleen ja tavoitteilleen ovat hämmentävää historian väärentämistä eivätkä ne anna perusteita saatikka oikeutusta muiden turvallisuuden uhkaamiseen eikä Ukrainaan suurvallan koko arsenaalilla kohdistetuille voimatoimille.
Venäjä on myös kirjelmöinyt mm Natolle ja EU-maille ja esittänyt vaatimuksia, jotka sen täytyy itsekin tietää olevan mahdottomia hyväksyä. Etupiirit eivät kuulu 2000-luvun maailmaan. Torjumme päättäväisesti sen että, maamme suvereenia oikeutta valita oma turvallisuuspoliittinen linjansa rajoitettaisiin millään tavoin tai miltään taholta.
On hyvä, että EU on antanut kirjeeseen yhteisen vastauksen. Tapahtumat ja tilanne edellyttävät EU:lta yhtenäisyyttä ja yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistamista. Sen eteen on Suomen aktiivisesti ja aloitteellisesti toimittava.
Vastakkainasettelujen kärjistyessä on tärkeitä yrittää neuvotteluilla purkamaan jännitteitä ja torjua sodan uhkaa. Parhaassa tapauksessa on myös mahdollista päätyä kaikille edulliseen tulokseen. Sotilaallisen konfliktin estäminen on yhtä paljon Venäjän ja venäläisten kuin Ukrainan ja ukrainalaisten etu, vaikka kaikki eivät sitä halua ymmärtää.
Kriisin laukeaminen, kuten tapahtui Kuuban kriisin kanssa 60 vuotta sitten, voi parhaassa tapauksessa myös avata tien sellaisille toimille, jotka vähentävät jännitteitä ja aseellisten voimien uhkaavuutta. Ne voisivat myös katkaista käynnissä olevan kilpavarustelukierteen uusilla asevalvonta- ja aseriisuntasopimuksilla ja luottamusta palauttavilla toimilla, jotka purkaisivat turvallisuuteen kohdistuvia pelkoja.
Nyt nähdyn voimankäytön jälkeen ei tällaiselle kehityspolulle palaaminen ole helppoa eikä nopeata. On varauduttava jännitteiden ja vastakkainasettelujen jatkumiseen sekä pakotteiden käyttöön vielä pitkään.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa tarvitaan sekä varautumista myös pahimpaan yhtä lailla kuin aktiivista vaikuttamista siihen, että pahin vältetään. Presidentti Niinistö ja hallitus ovat kiitettävällä tavalla ylläpitäneet Suomen mahdollisuutta vaikeutuvissakin oloissa toimia dialogin edistäjänä ja ratkaisujen hakijana.
