SDP:n Piritta Rantanen: Ihmisten hätään vastauksia budjettiriihestä

1.9.2022

Hallitus on saanut budjettiriihen päätökseen. Riiheltä odotettiin toimia ihmisten arjen kustannusten avuksi, ja niitä onneksi saatiin.

– Suomalaisten elämä on vaikeutunut huomattavasti. Ruoan, lämmityksen ja polttoaineen hinnat ovat nousussa ja ne kalleimmat elinkuukaudet talven tullen edessä. Ihmisillä on suuri huoli lapsiperheiden pärjäämisestä, pientä palkkaa saavista- ja pienituloisista eläkeläisistä, mutta huoli on myös työssäkäynnin mahdollisuuksista. Onneksi nyt saadaan käyttöön sellaisia täsmätoimia, jolla tilannetta voidaan helpottaa.

Hallituksen toimista Rantanen haluaa kiittää siitä, että olemassa olevia toimivia keinoja on jatkettu, mutta uusia tuotu siihen rinnalle. Hallitus jatkaa esimerkiksi työmatkavähennyksen korotusta myös ensi vuodelle. Lisäksi jatketaan polttoaineen jakeluvelvoitteen alentamista, millä saatiin jo tänä vuonna pumppuhintoja laskettua.

Energian hinnan kallistuminen uhkaa monen toimeentuloa. Erityisesti sähkölämmitteisissä taloissa asuvat pieni- ja keskituloiset ihmiset ovat tulevana talvena helisemässä. Vaikka aivan kaikkea hinnan nousua ei kyetä millään kompensoimaan, on keinoissa nyt useita vaikuttavia täsmätoimia joilla turvataan ihmisten selviäminen tulevan talven yli. Esimerkiksi sähkön arvonlisäverokantaa alennetaan 10 prosenttiin joulu-huhtikuun osalta, ja lisäksi valmistellaan muun muassa erillinen sähkövähennys ja määräaikainen sähkötuki. Myös erilaisiin etuuksiin, kuten asumis- ja toimeentulotukeen tehdään sähkön hinnan noususta johtuen muutoksia.

– Kallistunut energianhinta leikkaa tällä hetkellä leijonanosan ihmisen kuukausittaisista tuloista ja moni on tilanteessa, jossa ei enää pärjää. Hallituksen riihessä tekemät päätökset jättävät suoraan ihmisen käteen enemmän rahaa, ja auttavat selviämään kustannuksista, Erityisen tärkeää on, että pieni- ja keskituloisten toimeentulo turvataan.

Erityisesti yksi SDP:n pitkään esillä pitämistä tavoitteista etenee, kun varhaiskasvatusmaksuja alennetaan.

– Tämä on erinomainen keino niin työllisyyteen kannustamiseksi kuin perheiden taloudellisen taakan helpottamiseksi. SDP:n tavoitteena on tulevaisuudessa perheille täysin maksuton varhaiskasvatus ja tätä tärkeää tavoitetta myös minä kannatan.

Vaikka nyt tehtiin useita suomalaisen arkea helpottavia päätöksiä, myös jatkotyölle on tarve.

– Olen tehnyt paljon töitä ja edelleen tulen tekemään töitä sen puolesta, että ihan tavallisen ihmisen ääni kuuluu eduskunnassa. On tärkeää, että toimia tullaan kohdistamaan oikeudenmukaisesti ja vastuullisesti. On kuunneltava herkällä korvalla sitä, miten toimet auttavat. Lisäksi on tarpeen suunnata katse tulevaisuuteen. Maailma on muuttunut, ja meidän on tarpeen luoda kestävä, vastuullinen ja oikeudenmukainen tulevaisuus, joka vastaa näihin haasteisiin.

Jaa sosiaalisessa mediassa