Sdp:n Pia Viitanen: Työllisyyttä on tuettu monin keinoin

25.6.2020

Oppositiosta on toistuvasti syytetty hallitusta verorahojen avokätisestä jakamisesta koronakriisin varjolla. Kokoomuksen suunnalta on eduskunnassa jopa väitetty, että hallitus ei ole esittänyt lisäbudjeteissaan ”yhden yhtäkään työllisyystoimea”.

– Ihan muistin virkistämiseksi tässä muutamia hallituksen toimia elinkeinoelämän ja sitä kautta työllisyyden hyväksi: Business Finlandin avustukset 980 miljoonaa euroa, ely-keskustenavustukset pienyrityksille 400 miljoonaa, kuntien avustukset yksinyrittäjille 250 miljoonaa, yleinen kustannustuki valtiokonttorista 300 miljoonaa, ravitsemisyrittäjien tuki 171 miljoonaa euroa, listaa kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan verojaoston puheenjohtaja Pia Viitanen.

Kaikkiaan hallitus on tukenut korona-aikana avustuksina, lainoina ja takauksina taloutta ja sitä kautta suomalaisten toimeentuloa yhteensä noin 15 miljardilla eurolla.

Hallitus on myös tukenut yrityksiä ja työllisyyttä mahdollistamalla joustoja työvoiman käytössä kriisiaikana muun muassa lyhentämällä yt-menettelyä ja helpottamalla lomauttamista irtisanomisten torjumiseksi. Hallitus laajensi myös pienyrittäjien oikeutta työttömyysturvaan ja pidensi starttirahan maksuaikaa.

Työttömyysturvan maksamista sujuvoitettiin muuttamalla sovitellun päivärahan maksatuksen sääntelyä ja alennettiin yksityisen työnantajan TyEL-maksua 2,6 prosenttiyksikköä – mikä merkitsi yksityisen sektorin työnantajille yli miljardin euron kevennystä tälle vuodelle.

Työllisyyspalvelujen vahvistamiseen osoitettiin 60 miljoonaa ja te-toimistojen palveluun 20 miljoonaa euroa. Tuoreimmassa lisätalousarviossa kuntien tukemiseen laitettiin 1,4 miljardia, lasten ja nuorten hyvinvointiin 320 miljoonaa, koulutukseen 159 miljoonaa sekä erilaisiin infrahankkeisiin eli teihin, rautateihin ja väyliin 1,2 miljardia euroa.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon viesti hallituksen 4. lisätalousarviosta kuului: ”vastuuton rahalinko, jota ei voi hyväksyä”.

– Kun Orpo ei voi hyväksyä kriisinhoito- ja elvytystoimia, joilla turvataan työpaikkoja ja ihmisten toimeentuloa ja huolehditaan hyvinvoinnista, niin voisiko hän lopultakin kertoa, mitä näistä toimista kokoomus ei voi hyväksyä? kysyy Viitanen.

– SDP:n edustajat ovat toistuvasti tätä tivanneet kokoomukselta, turhaan. Leikattaisiinko siis yksinhuoltajien lapsenhoitotuesta, lasten ja nuorten hyvinvoinnista, koulutuksesta, kriisiavusta kunnille, ikäihmisten hyvinvointipalveluista tai kenties työvoimapalveluista?

– Sen sijaan, että olisimme kuulleet vastauksen edellä mainittuun kysymykseen, olemme kyllä kuulleet kokoomukselta esityksiä menojen lisäykseksi satojen miljoonien edestä tällä kaudella, esityksiä verotulojen vähentämiseksi sekä moitteita velanoton suhteen.

– Väkisinkin moinen yhtälö herättää uteliaisuuden ja saa aikaan kysymyksen: millaisen kokonaisvaltaisen vaihtoehdon kokoomus itse esittää, jotta se täyttäisi omat vaatimuksensa? Valitettavasti kokoomuksen suunnalta ei ole kuulunut yhden yhtäkään vaihtoehtoa hallituksen linjauksille isänmaan pelastamiseksi, toteaa Viitanen.

– Oppositiolla on toki täysi oikeus arvostella hallitusta kovallakin kielellä, mutta ihan omankin maineen kannalta olisi toivottavaa, että pidättäydyttäisiin edes kohtuullisesti tosiasioissa. On äänestäjien aliarvioimista esittää väitteitä ilman minkäänlaisia asiaperusteita ja faktoja, sanoo Viitanen.

Jaa sosiaalisessa mediassa