SDP:n Pia Viitanen: Budjettiriihen päätökset turvaavat kulttuurin rahoitusta

1.9.2022

Entinen kulttuuriministeri, kansanedustaja Pia Viitanen on tyytyväinen, että kulttuurin, liikunnan ja nuoristyön rahoitukseen löydettiin leikkaamisen sijasta hallituksen budjettiriihessä lisärahoitusta.

– Olen iloinen siitä, että kulttuuriin ei lopulta kohdistukaan ”pohjissa” olleita säästöpaineita. Tämän eteen on tehty töitä paljon: kulttuurin rahoitus on hyvin pientä valtiontalouden kokonaisuuteen nähden, mutta siitä joutuu lähes aina taistelemaan, vaikka noiden rahojen merkitys on alan toimijoille todella suuri, Viitanen pohtii.

Hallituksen ehdotuksessa kulttuurialan rahoitusta turvataan 4,7 miljoonalla eurolla, liikunnan rahoitusta 3,1 miljoonalla eurolla sekä nuorisotyön rahoitusta 1,1 miljoonalla eurolla.

– Näitä osa-alueita kannattaa tukea, koska rahoituksella on niin moniulotteiset vaikutukset ja panostukset maksavat itsensä takaisin. Lisäksi kun etsimme uutta kasvua, kulttuuri ja luova talous yksi merkittävä alue, jossa paljon mahdollisuuksia – se on siksi tulevaisuusinvestointi aivan kuten satsaukset esimerkiksi tutkimukseen & kehitykseen tai vihreään siirtymään.

Viitanen muistuttaa, että koronan aikana syntyi kansalaisille hyvinvointivajetta, jota voidaan osaltaan kuroa umpeen nyt tehdyillä ratkaisuilla. Samoin Venäjän hyökkäyssota ja sen aiheuttama inflaatio ja energiakriisi koettelevat kansakunnan henkistä hyvinvointia ja yhteenkuuluvuutta, joita voidaan kulttuurin keinoin vahvistaa.

– Kulttuurilla on aina itseisarvonsa, mutta vaikeina aikoina oman kulttuurimme moniulotteinen merkitys korostuu entisestään. Tarvitsemme myös henkistä kriisinkestävyyttä.

Jaa sosiaalisessa mediassa