SDP:n Paula Werning: Valkoposkihanhet riesana jo ympäri Suomen

16.10.2020

Kansanedustaja Paula Werning (sd) esittää huolensa valkoposkihanhikannan runsaan kasvun aiheuttamista vahingoista. Eduskunta käsitteli täysistunnossa kansalaisaloitetta valkoposkihanhien metsästyksen sallimisen puolesta.

Hanhet ovat viime vuosien aikana levinneet Etelä-Suomesta lähes ympäri maan. Hanhien aiheuttamat tuhot ovat merkittäviä maanviljelijöille, joiden pelloille hanhet pesiytyvät.

 Varsinkin kevät- ja syysmuuttokauden aikana valkoposkiahanhia on esimerkiksi pelkästään Pohjois-Kymenlaaksossa laskettu olevan jopa 300 000 yksilöä. Valkoposkihanhien päämuuttoreitti on siirtynyt Venäjältä Suomeen. On sanomattakin selvä, että tällainen määrä on jo todellinen ongelma maanviljelijöille, Werning toteaa.

Valkoposkihanhien kontrollointia haittaa sen status rahoitettuna yksilönä. Tämä on estänyt hanhien metsästystä, vaikkakin niitä on voitu metsästää poikkeuslupien turvien.

 Tämä ei kuitenkaan riitä. Valkoposkihanhien hurja lisääntyminen ei enää anna perusteluita siihen, miksi lajia pitäisi erityisesti suojella. Sitä vastoin hanhikanta kestäisi rajoitetun metsästyksen. Toki metsästyksen vaikutuksia valkoposkihanhikantaan tulisi seurata ja tarvittaessa tilannetta tulisi arvioida uudelleen, Werning huomauttaa.

Metsästyksen salliminen mahdollisimman pian auttaisi lintujen aiheuttamien vakavien vahinkojen estämisessä. Huomioon ottaen hanhikannan lisääntymisen kehitykseen, on erittäin todennäköistä, että vahingot jatkavat kasvuaan yhä enemmän. Tähän ei vähän päälle 6000 valkoposkihanhen ampumiseen myönnettyä poikkeuslupaa riitä, jotka oikeuttavat 20-40 yksilön ampumiseen 197 tilalliselle.

 Hanhien karkottamiseen on yritetty monia keinoja mm. koirien ja laservalojen avulla sekä ilmaan ampumalla, tuloksetta. Hanhet palaavat pian takaisin pelloille. Rehunurmien ja vehnänoraiden loputtua hanhet syövät pelloilta myös niille kylvetyn viljan ja muiden kasvien siemenet. Maanviljelijöillä on keinot vähissä, koska tämän taistelun hanhet voittaa 100-0, ja siksi on tärkeää, että hanhien metsästys sallitaan. Pidän myös erittäin tärkeänä, että valkoposkihanhet tulisi voida hyödyntää myös ravintona, Werning täsmentää.

Myös hanhien ulosteiden saastuttamat virkistyskäyttöön tarkoitetut nurmialueet ovat olleet ihmisten riesana jo vuosien ajan.

 Esimerkiksi Helsingissä Töölönlahden puiston nurmikot ovat täynnä valkoposkihanhien ulosteita. Tämä tietysti kismittää ihmisiä, jotka tulevat ystävien ja perheen kanssa viettämään vapaa-aikaa. Tähänkin ongelmaan tulisi puuttua, sillä ei ole oikein, että nämä paikat ovat nyt hanhien virkistyskäytössä, Werning sanoo.

Werning toivoisi jatkossa otettavan järeämmät keinot käyttöön valkoposkihanhikannan karsimiseen, sillä muutoin on oletettavissa käsistä karkaava lintujen massalisääntyminen. Tämä johtaa taas yhä kasvaviin korvauksiin. Nyt on keskityttävä siihen, että valkoposkihanhien aiheuttamat ongelmat minimoidaan jatkossa nykyistä tehokkaammin.

Jaa sosiaalisessa mediassa